Saimme hyviä uutisia päiväkotimaailmasta

Mekin kuuluimme vielä viime viikonloppuna niihin (satoihin? Tuhansiin?) perheisiin pääkaupunkiseudulla, jotka jonottivat päivähoitopaikkaa. Rutiininomainen hoitopaikan haku osoittautui lopulta varsinaiseksi jännitysnäytelmäksi, mutta päättyi kuitenkin hyvin.

Kuvituskuvat leikkipuistosta viime kesältä, pikkusiskoni ollessa kyläilemässä

Meidän täydellinen lastenhoitokuviomme muuttuu vuodenvaihteessa, kun anoppi palaa vuorotteluvapaaltaan työelämään. Olimme hakeneet hyvissä ajoin paikkaa lähimmästä, mukavan tuntuisestä päiväkodista, johon on matkaa ulko-oveltamme n. 100 metriä. Pidin aina itsestäänselvyytenä, että tottakai lapsemme pääsee siihen päiväkotiin, joka on naapuritalossamme. Olisihan sulaa hulluutta alkaa roudaamaan lasta ympäri kyliä. Kaupunginosassamme on ollut aina hyvä päiväkoti-tilanne.

(Voit skipata nämä seuraavat välivaiheet ja hypätä suoraan tarinan loppuun, jos haluat)

Kuvitelmat alkoivat murentua pikkuhiljaa, kun puisto- ja kerhokaverit alkoivat yksi toisensa jälkeen siirtyä kotihoidosta työ+hoito -ympyröihin. Eräskin neitimme leikkikaveri sai hoitopaikan toiselta puolelta kaupunginosaa, eli 20 min kävelymatkan päästä. Hui, kauhistelin silloin, kuinka ikävää olisi kiikuttaa lasta niin kauas kun 5 minuutin kävelymatkan päässä on useampikin hoitopaikka. Mutta tuohan on vasta lastenleikkiä.

Kun hoitopaikkamme tarve alkoi lähestyä, viereisen päiväkodin johtajatar soitti ja kyseli, tarvitsemmeko oikeasti vielä hoitopaikkaa? Kuulosti vähän pahalta, ”taitaa olla ruuhkaa”, ajattelin.

Seuraavana päivänä meiltä kyseltiin kävisikö perhepäivähoito? Ei käy, sillä en työaikojen (ja -matkojen) vuoksi ehdi hakemaan lasta ajoissa. Kävimme läpi myös tarkan hoidonaloitus-päivän, ja voivottelimme sitä, että päiväkodit ovat ennen sitä kaksi viikkoa kiinni. Milloinkohan päiväkotiin tutustuminen hoidetaan? Jaa-a.

Seuraavalla viikolla soitettiin, että tässä kokouksessa ei saatu vielä meidän tytölle (eikä monelle muullekaan) hoitopaikkaa järjestymään. Sanottiin, että tekevät kovasti järjestelyjä, jotta saisivat kaikki halukkaat mahtumaan tämän alueen päiväkoteihin. Toivomaamme lähipäiväkotiin ei kuulemma olisi toivoakaan päästä, hakijoita 17 ja 1 vapaa paikka – isojen ryhmästä.

Seuraavaksi kyseltiin, olisiko meidän mahdollista hakea paikkaa yksityiseltä? Olin selvitellyt asiaa, mutta hieman kalliimman omavastuuhinnan lisäksi hoitoajat eivät oikein sopineet. Kerrottiin, että kaikki lapset eivät mahdu asuinalueemme päiväkoteihin, vaan lapsia aletaan sijoittaa päivähoitoon myös viereisiin kaupunginosiin. Pahimmillaan matkani töistä päiväkodille kulkisi siis kolmella bussilla, ja kestäisi n. 1h 45min. Ja sitten hoidosta kotiin 25-55 min, riippuen ehtiikö mihin bussiin. Tässä vaiheessa alkoi tätäkin buddhan hermot omaavaa äitiä vähän stressata.

 

Loppuratkaisu:

Maanantaina sain puhelun, jossa kerrottiin, että meidän Maisa pääsee kuin pääseekin siihen meidän lähipäiväkotiin!!! Jee!!! Tänään tuli päätös postissa, eli asiasta on nyt mustaa valkoisella, joten uskallan jo hehkuttaa sitä täällä. En tiedä mikä muuttui, enkä välitä, pääasia että saatiin se paikka.

Kaiken tämän pyörityksen ja odottamisen ja epätoivon jälkeen osaan todellakin arvostaa sitä hoitopaikkaa. Aivan kotimme vieressä sijaitseva päiväkoti on arjen sujumisen kannalta kaikista helpoin vaihtoehto. Mieheni ei tarvitse aamulla lähteä autolla kiertelemään mihinkään, vaan hän voi ”tiputtaa” lapsen hoitoon ja vasta sen jälkeen hypätä auton rattiin ja lähteä töihin. Iltapäivisin minun ei tarvitse koukkailla mihinkään, vaan voin noutaa lapsen lähes kotioveltani.

*Helpotuksen huokaus* Niin ne asiat taas järjestyivät kuin itsestään. Itse päiväkodista en tietenkään osaa sanoa vielä enempää kuin että se ainakin vaikuttaa mukavalle, ja sen pihalla leikkii hyvin iloisen näköisiä lapsia.

Maisakin on jo innoissaan lähdössä päivähoitoon, on pakannut jo reppunsakin valmiiksi.