Harmitusta!!!

Kyllä tämä viikko on ollut projektini raskain viikko. Minulla meni niska niin jumiin, että siinä on ollut jatkuva särky päällä. Kaikkea mahdollista tekee mieleni syödä, parantaakseni mielialaani ja yritän taistella itseni kanssa ja pitää pääni kunnossa etten sorru kaikkiin mielitekoihin. Kyllä todella harmittaa, kun ei ole päässyt liikkumaan. Nyt kun olen päässyt oikein vauhtiin!

Tänään sainkin piristystä, kun kävin minulle uuden fysioterapeutin vastaanotolla. Pikkasen jännitti, kun menin hänen luokseen ekan kerran. Mitä sainkaan? Aivan huippu hierontaa ja mielialan piristystä, hän oli aivan huippu. Kaiken lisäksi minun ei tarvitsekaan maata ja odottaa parempaa päivää, vaan voin jopa salilla käydä omaa kehoa kuunnellen. Ihanaa en olekaan ihan rampa koko viikkoa vaan minun itseasiassa pitää pikkasen liikkua ettei kokonaan mene paikat jumiin ja voi jopa helpommin niskakin antautua.

Toivotaan, että ainakin särky alkaisi helpottaa ja pääsee kunnolla taas vauhtiin, kun tuntuu että joku olisi pistänyt minut off asentoon. Inhottavaa kun minusta on tuntunut, että joku piru istuisi olkapäälläni ja sanoisi: Olet matkalla entiseen sohvaperunaksi, sipsipussi vatsanpäällä. On kyllä ottanut päähän ja olen, jopa vaipunut synkkyyteen ja omaan hiljaisuuteen. En tahdo puhua enkä pussata! Toivotaan, että hyvät yöunet auttaa ja huomenna vointikin olisi jo parempi, että jaksaisi ainakin lenkillä käydä purkamassa itseänsä.

HYVÄÄ YÖTÄ!

Suhteet Oma elämä Mieli Terveys

Kevyt kuin perhosen lento!

133.JPG

Minulla on todellakin juuri niin keväinen olo kuin perhosella. Liitelen kevyesti lähes pilvissä fiilis on aivan huippu! Punnitus perjantai se on tänäänkin todella ollut, ihanaa pudotusta viikossa 700grammaa ja sentti vyötäröltä ollaan hyvää matkaa kohti ampiaisvyötäröä. Siis 14.2kg läskiä poissa en voi uskoa, että minä entinen sohvaperuna olen tässä ja niin urheilullinen. Pystyn lähtemään aamuisinkin salille nostamaan rautaa, hei kuudelta aamulla minä siellä ja aivan innoissani hakemassa hikeä jes! Minusta tuntuu, että toistan itseäni mutta hälläväliä tätä elämääni minä rakastan ja haluan kuuluttaa siitä koko maailmalle!

Itsevarmuuteni kohoaa ihan silmissä tuntuu, että pystyn mihin vain ainakin jonakin päivänä.

Ihmeellinen asia on silti se, että vaikka pudotusta on jo paljon ja vaatteista sen todellakin huomaa mutta minä en näe laihtuneeni. Olen niin kriittinen itselleni tässäkin asiassa täydellisyys on mottoni mutta joskus voisi pikkasen löysätä. Jonakin päivänä pidän varmasti vielä omistakin kuvista ja laitan niitä tännekin enemmän. Vielä tuntuu todella nololta laittaa omia kuvia ja varsinkin kuvia menneisyydestä mutta lupaan kerätä rohkeutta ja laittaa niitäkin tänne, että näkyy kunnon muutos.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!!!

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys