Ajatuksia ja kuvia päivän kulusta☺️

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

Tänään keskiviikkona iltana, on takana hyvä ja liikunnallinen päivä:-) ja nyt aivan mahtava olo! Aamulla pikku pakkasessa aamu lenkki ja tuossa fiilistely kuvakin lenkiltä. Illalla menin aivan mahtavan ystävän kanssa salille ja hän ottikin minusta ensimmäisen sali kuvan, jonka myös tänne laitoin. En ole mitenkään innoissani noista omista kuvista, kun näkee kaikki muhkurat ja kropan epäkohdat mutta ehkä painon pudottua, niitäkin on mukava katsella. Kyllä saliharjoittelu, on päivä päivältä vain parempaa ja juoksumatollakin jaksaa pikkusen oikein hölkätäkin, ihana fiilis! Koko kroppaa on mukava kiusata ja se pitää tuntua vielä huomennakin, ei tietenkään niin paljon kuin ensimmäisen salitreenin jälkeen, kun en tahtonut pystyä istumaan kuin hampaat irvessä.

 En ole ruokavaliossa mikään asiantuntija mutta syön niin että jaksan ja energia taso säilyy koko päivän hyvänä. Tottakai olen vähentänyt ruuan määrää ja lisännyt todella paljon salaattia ja hiilareita vähentänyt mutta niinkuin kuvista näkyy kyllä niitäkin minun täytyy syödä, hedelmien ja tumman pastan muodosta. Tuntui että en jaksa treenata niin kovaa, kuin tahdoin ja loppui veto kesken! Tietenkin juon päivän mittaan 2-3 litraa hiilihapotettua vettä ja sen olen myös huomannut, jos pikku nälkä vaivaa ja juon lasillisen vettä niin kummasti menee pikku nälkäkin ohi. Olen siis ennen syönyt myös janooni ja olen sen todennut etten ole oikein koskaan tuntenut kunnon nälän tunnetta vaan aina on täytynyt heti alkaa ahtamaan jotain sisuksiini, jos pikkusenkin vatsassa kurnii tai mieliteko vaivaa.

Aamulla smootista saa hyvin virtaa ja laitan usein päälle auringokukan siemeniä, kannattaa kokeilla olen aivan hullaantunut niihin! Smootiessa on se hyvä puoli että mielikuvitus on vain rajana mitä niihin laittaa. Alpro jugurtti on aivan uusi löytö mutta se cocos oli enemmän minun makuuni mutta kaikkea pitää kokeilla eihän sitä muuten voi tietää!

Minua aina jännittää perjantain punnitus vaikka sen kotona itsekseni teenkin mutta kyllä se harmittaa, jos vaaka ei näytä miinusta. Tämän viikon perjantaina luulisi taas pudotusta tulevan, olen ainakin liikkunut ja syönyt mielestäni oikein, jos joku lukee tätä niin kommentoi ruokavaliota, olisi kiva kuulla toistenkin mielipiteitä terveellisestä ruokavaliosta ja olenko ihan metsässä? Haluan kuitenkin löytää sellaisen, mitä voin noudattaa läpi elämän.

Nyt valmistelemaan huomisia eväitä ja pehkuihin että jaksaa aamulla virkeänä herätä uuteen päivään ja uusiin haasteisiin.

 

 

suhteet oma-elama mieli liikunta

Maanantai iltaa!

                   Maanantai iltaa kaikille!

Tänään on kyllä ollut hyvä päivä! Työt aamuvuorossa sujui hyvin ja positiivisella asenteella, jonka huomaan muuttuneen todella paljon uuden ruokavalion ja liikunnan myötä. En ole lainkaan enään niin äksy ja väsynyt kuin olin ennen. Olen aloittanut tietoisestikin tekemään töitä itseni kanssa, että suhtautuisin asioihin positiivisesti. Tähän asti on sujunut hyvin, en ota niin helposti itseeni ja hymystä haen voimaa itselleni!

Töiden jälkeen teinipojalle ruokaa ja mamma salille rehkimään. Aivan ihanaa taas oli ja niin terapeuttistakin, kun hyvä ystäväni ”personalraineri” oli kanssani, niin voimme salin jälkeen saunan lämmössä vaihtaa kuulumisia ja parantaa maailmaa:-) Minä todella tykkään nykyään salilla käydä ja lähden sinne intoa puhkuen vaikka nyt neljäs kerta vasta olikin. Toivon todella että into säilyy ja harrastus jatkuu. Se tunne kun tulee salilta kotiin ja syö hyvän ravitsevan ruuan ja istuu tv:n ääreen katsomaan Emmerdalea on niin rento, etten voi sanoin kuvailla.

Aamulla ennen töihin menoa sovimme aamulenkistä, se tuo kyllä energiaa työpäivään vaikka minua alussa epäilyttikin. Ajattelin että tulen väsähtämään jossain kohtaan mutta kyllä vaan toisin kävi, jaksan työpäivän paljon paremmin läpi, kun olen aloittanut sen pikku lenkillä hyvässä seurassa. Sen jälkeen vasta aamiainen ja varsinkin kahvi maistuu taivaalliselta ja se tuoksu on aivan huumaava!

Nyt pikkusen iltapalaa vielä ja sitten pehkuihin nukkumaan.

Oikein hyvää ja energistä viikkoa kaikille!

suhteet ystavat-ja-perhe mieli liikunta