”Tekis mieli juosta halaan sua”, mies tokaisi. 

”Onneksi ei ole pitkä matka jos sen haluat tehdä”, vastasin.

Sovimme tapaavamme kymmenen minuutin päästä puistossa, joka sijaitsee puolessa välissä meitä. Kello lähenteli puolta yötä. Herra T:n äiti oli vakavasti sairastunut muutamaa päivää aikaisemmin ja hän kaipasi halausta. Ja minä, noh, en pistä pahakseni jos joku haluaa tulla halimaan! Molemmille nousi hymy korviin toisen nähdessä. Ehkä hieman jännitti. Olimme siis nähneet kerran aikaisemmin jääkiekkopelin parissa. Tiukkoja halauksia, lämpimiä kosketuksia, pitkiä katseita, lempeitä hymyjä ja helliä suudelmia. Toisen lähellä oli lämmin, vaikka ilma oli viileä. 

T saattoi minut kotiin vaikka olisi kuulemma mielellään ottanut viereensä. Painelin kuitenkin kiltisti pehkuihin, omaan sänkyyn. Vaan ei kauaa kestänyt: ”Pelottaa kysyä mutta samalla haluaa kysyä, tulisitko viereen?” IIH ja ÄÄH! Itse olin jo peiton alla valmiina nukkumaan mutta mitäpä sinkkuleidi ei kainalopaikan eteen tekisi. Housut jalkaan ja kohti T:n asuntoa, joka onneksi sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä omasta asunnostani. 

Kun ulko-ovi aukesi ja vastassa oli mies löysissä kotihousuissa joista hieman boxerin reuna pilkotti, pystyin toteamaan että well played! Kuinka ihanaa oli kömpiä toisen viereen. Toinen piti tiukasti vasten ihoaan niin kauan että hiestä märkänä piti hieman irrottautua. Ja kuinka ihanaa oli herätä toisen vierestä kun ensimmäisenä hän kaappaa kainaloon ja suutelee hellästi. 

Well played, well played!

<3A