Minusta tuli äiti.

Aikalailla tasan vuosi sitten, 4.9.2018. Johan on ollut erilainen kuin aiemmat vuodet, vuosi äitinä.

Joulukuussa 2017 tehtiin miehen kans positiivinen testi ja siitä tämä pyöritys alko. Oksensin alusta saakka viikolle 16 asti, ihan  joka päivä. Luulin tätä hirveimmäksi asiaksi mutta väärässä olin. Raskausaika meni muuten hyvin, ei mitään sen kummempaa, aika meni tosi hitaasti (onneksi). Sattuipa vaan lämpimin kesä Suomessa 100 vuoteen kun meikäläinen on viimeisillään raskaana. Miehelle oli tuttu näky suuri valas vatsan kanssa alasti makoilemassa tuulettimen alla olohuoneen lattialla syöden tuoretta ananasta. Neuvolasta neuvoivat kun alkoi turvotus. Siinähän se kesä oikeastaan menikin.

Jos siellä nyt on joku joka odottaa ihanaa pienoikaista niin NAUTI vielä omasta ajasta. Kohta sitä ei enää ole (paljoa).

Niin se kuitenki tuli päivä (lähes kaks viikkoa yli lasketun) kun piti lähteä synnyttämään 2.9.2018. Makoilin sohvalla ja söin leipää, onneksi oli rättihousuissa (virtsankarkailun takia jo useamman viikon oli varuilta ollut, ja ei vaihdoin rättiä joka päivä useasti ei ollut sama koko aikaa). Luulin että kusasin housuihin. Menin siitä sitten vessaan, ja huomasin että ei tämä kyllä mikään pikku pissa ole. Joku limainen löntti (ilmeisesti limatulppa) ja vaaleanpunaista vettä. Lapsivettä.

Huusin miehen äkkiä vessaan, ja sanoin että nyt tuli lapsi vesi ja aloin itkeä hirveästi. En halunnut synnyttää mutta vauvan tahdoin. Kello oli jotain 9 illalöa, soitin synnärille ja käskivät ottaa särkylääkettä ja mennä suihkuun. Supistukset alkoivat oikeastaan saman tien noin 7-10min välein. Ja niitä muuten kesti aika kauan ennenkun lapsi oli kartanolla.

Kolmen aikaan yöllä särkylääke ja suihkussa istuminen ei enää auttanut mutta supistuksen välit pysyivät tappavan tasaisina edelleen. Pakattiin tavarat ja lähdettiin synnärille. Kuunneltiin automatkalla turmion kätilöiden sikiö laulua, kuuluu mieheni lemppareihin. Jäi tuo vain mieleen. Päästiin synnärille ja mentiin käytölle ja meidät otettiin sisään. Siellä oli ruuhka aika joten odoteltiin tutkimushuoneessa aika kauan. Päästiin sitten huoneeseen ja sain jotakin särkylääkettä. Seuraavana aamupäivänä 3.9. Maanantaina mies oli lämmittäny kuumavesipulloa ja monta tuntia, särkylääke ei auttanut ja supistukset olivat edelleen n.7 minuutin välein. Tässä vaiheessa oltiin jo aika väsyneitä, optionhan herätty sunnuntai Aamuna ja nyt oli jo maanantai aamupäivä. Tätä jatkui koko päivä. Pullo lämpeni ja hengittelin. Viereisessä sängyssä aina kävi joku ja lähti synnyttämään, mie vain sielä puuskutin edelleen.

3.9. Illalla päästiin synnytyssaliin. Edelleen ei oltu nukuttu yhtään. Sain yöllä epiduraalin joskus 1 aikaan. Sen jälkeen sain nukuttua tuntisen kunnes tuli aivan järkyttävä paine. Ihan voisin vesimelonin ulostamiseen verrata. Tinkasin kätilön kanssa tuleeko sieltä paska vai lapsi. Kätilö voitti tämän taistelun. Kaikin voimin vessassa punnersin tätä ”kakkaa” ulos mutta eihän sieltä mitään tullut. Vauva kylläkin sitten muutaman tunnin päästä. Ennen sitä ehdin karjua salissa yksinäni, tai no olihan rakas mieheni sielä mutta koki ilmeisesti turvallisemmaksi olla ihan hiljaa kun tuleva äiti oli lievästi sanottuna vihainen. (oli todella kiirettä ja useampi synnytti samaan aikaan.) Karjuin sen mitä keuhkoista lähti, että AUTTAKAA.

No vihdoin päästiin ponnistamaan. Tähän väliin muistutan vielä että olin herännyt sunnuntai aamuna ja oltiin jo tiistai aamussa. Katsoin kelloa silloin ja se oli aamuyöllä 5.00 No niin tästä se lähtee, ajattelin että kohta vauva on sylissä.

Katsoin kelloa ja se oli 5.45. Ei vieläkään näy vauvaa. Olin todella väsynyt. Katsoin kelloa taas, 6.15. Ei vieläkään. Tässä vaiheessa tuli tunne että en enään jaksa. Kuitenkin jatkoin. Kunnes en enää tuntenut supistuksia. Kätilöt karjuivat koska pitää ponnistaa ja tein työtä käskettyä. 6.30. Ei vieläkään mitään. Jatkoin punertamista, 6.40. Ei vauvaa. Vauvan sydänäänet alkoivat laskea. Lääkäri päätti avustaa imukupilla. Koevedolla vauva oli jo ulkona. 6.47.  Punainen, limainen, ryppyinen pieni mies, täydellinen, omalla tavallaan vaikka hieman klonkkua muistuttikin. Terve pieni 9 pisteen poika. 3030g ja 47cm. Sain pojan hetkeksi syliin, hän kakkasi mustaa kakkaa rinnoille ensimmäiseksi.

Sitten vauva annettiin miehelleni. Sitten en oikeastaan muista kun vain että kerroin että on todella huono olo, kylmä ja että pyörryttää.

Heräsin yksin synnytyssalissa. Oli kylmä. Olin saanut reilumman verenvuodon. Mies oli vauvan kanssa. Hän lähetti puhelimeen kuvan vauvasta. Ihana pieni eikä enää ollenkaan klonkun näköinen. Kello oli noin kaksi päivällä 4.9.

Iltapäivällä viiden aikaan sain vauvan huoneeseen ja tutkia häntä paremmin. Kyllä se ihan vauvalta näyttää, meidän oma vauva.

Kotiin päästiin seuraavana lauantaina 8.9. Vauva oli sinivalossa bilirubinien takia pari päivää.

Kotiin lähtiessä kaikki vasta alkoikin.

Siitä kirjotanki sitten seuraavaksi. Nyt loppuu akku ja joku taisi juuti herätä päiväunilta. Kahvi kylmeni kuppiin ja ruoka olis lämmitettävä. (Teen kerralla ison satsin että ei tarvii joka päivä jotaki vääntää) koska on aika paljon kaikkea muutaki hommaa…