Note to self…

… Parisuhdeongelmia ei parane alkaa ratkomaan jos olet 50 km:n päässä kotoa vailla menopeliä, puolison kyydin armoilla. Se alkaa päivä jännästi jos hän hermostuksissaan ilmoittaa muutaman kipakan viestinvaihdon jälkeen, että koitapa keksiä itsellesi kyyti kotiin.

Sen kaikkein pisimmältä ajalta minut tunteneen ystävän kanssa parannettiin maailmaa, useampi lasi viiniä meni siinä ohessa. Laitettiin asioita mittasuhteisiin, punnittiin hyötyjä ja haittoja, järkeistettiin, tehtiin riskianalyysi. Voimaannuin, ainakin hetkeksi. Tarvitsin tätä.

En tiedä miten tulen pärjäämään. Mieheni haluaa edelleen muuttaa pois – jostain olin jo ehtinyt taas saamaan toivoa muusta – ja kuukauden sisällä niin tulee tapahtumaan. Mitään hän ei tietääkseni asian toteutumisen eteen ole tehnyt, muuta kuin tuon ilmeisen päätöksen lähteä pois luotani. 

Osittain tunnen vihaa. Paskat tästä, hänestä ja meistä! Kaikki tuntuu valheelta ja huijaukselta, enkä hetkittäin näe enää itsekään sitä mahdollisuutta yhteisen tulevaisuuden uudelleenrakentamiseen. Miksi minun pitää nähdä kaikki vaiva yksin? Onko vielä luottoa, tahtoa – onko vielä rakkautta?!

Valtaa käyttää se jolle valta on annettu. Onko silloin oikeutta valittaa osaansa, jos on itse itsensä antanut alistaa? Ei.