Aaltoliikettä
Ai ettien että. PIELEEN MENI aavistukseni että asiat olisivat muuttumassa yhtään paremmaksi. Opi nyt, nainen, älä oleta, kysy ensin. Älä haaveile, pysy realiteeteissa.
Pitäisi osata vaan antaa hänen olla eikä lähteä pyytämään palautetta että miten meni, osasinko miellyttää ja oliko kotona kivaa. Tuollaisia kun lähtee kyselemään, toivoo jo valmiiksi toisen vastaavan tietyllä tavalla. Sitten kun vastaus ei miellytäkään niin alkaa taas ratsastus aallon harjalta alaspäin.
Minä kuvittelin ja koin alkuviikkoisen yökyläilyn yhdessäolon perheenä hyvänä ja onnistuneena. Mieheni oli kokenut sen aivan toisin; Ajoittain ahdisti eikä osannut nimetä että miksi, ei osannut rentoutua, ei nauttinut olostaan. Ei jäänyt hyvä mieli, mikä osaltaan selittää nyt sitäkin ettei ole osannut ajatella eteenpäin milloin mahdollisesti tulisi uudestaan. Tuleeko enää koskaan.
Minua harmittaa ja ärsyttää. Turhauttaa ihan älyttömästi. Loukkaa myös.
Tänään vonkasin sitten mieheltäni ”ihan vaan nopeaa panoa”. Eipä huvittanut tälläkään kertaa, kuten ei huvittanut silloin alkuviikostakaan (toki suihinotto hänelle kelpasi). Aikuiselämäni pisin jakso ilman seksiä menossa, kun edellisestä kerrasta on täydet kolme viikkoa (jopa synnytyksen jälkeen palattiin seksielämään lyhyemmän ajan kuluttua!). En osaa olla, ihan älytöntä. Universumi on kuitenkin selvästi joko mua vastaan tai sitten mun puolella – miten tuon nyt ottaa – sillä Tinderin asentaminen puhelimeen ja profiilin luominen ei ottanut onnistuakseen. Yritin kyllä kiukuspäissäni useampaankin otteeseen, mutta ei. Ehkä kuitenkin parempi näin, selvitän ensin itselleni mitä olen vailla. Satunnaista seksiä ilman sitoutumuksia ja parisuhdetta vaiko sittenkin jotain uutta ja pysyvämpää. Tällä hetkellä kuvittelin tuon ensimmäisen vaihtoehdon riittävän mutta eipä sitäkään ole välittömästi saatavilla. Täytynee investoida kunnon apuvälineisiin.
Minusta on tullut täysin turha nainen.