Päädyin eilen pieneen humalaan, ykköset päällä paikalliseen tanssijuottolaan. Voisin väittää jopa että oli hauskaa, vaikka seura ei ollut parasta mahdollista ja vaikka jatkuvasti tähyilinkin ympärilleni etsien katseella miestäni väkijoukosta. Tapasin hänet baarikierroksen alkuvaiheilla joten olin kohtalaisen varma että hän päätyy samaan mestaan puolen yön jälkeen.

Tosi moni muu mies sinne olikin päätynyt! Ihan avoimin mielin liikenteessä siis, ensimmäistä kertaa. Kaverini ei perustanut juurikaan tanssimisesta, eipä silti myöskään laittanut pahakseen että itse kulutin tanssilattiaa hyvän osan illasta. Eihän siellä yksin tarvinut heilua, hyvä bilebändi esiintyi ja kansa piti hauskaa. Näin monia vanhoja tuttuja, muutaman kanssa sai hieman halailla ja jutellakin. 

Siinä sitten jossain vaiheessa huomasin tanssivani pidemmän aikaa yhden ja saman miehen kanssa, joka oli ehdottomasti hyvännäköinen, lihaksikas ja loistava tanssija. Meillä liikkeet lähti pikkuhiljaa muuttumaan rohkeammiksi ja mielessäni hetken ajattelin, ettei näin pitäisi varatun ihmisen käyttäytyä. Että jos mieheni näkee, hän ehdottomasti paheksuu, loukkaantuu tai jopa suuttuu. Mutta annoin silti mennä, enkä väitä olleeni pelkkä teon kohde. Kyllä mun perseeni keinui ihan yhtälailla hänen haaravälissään kuin hänen kätensä kulkivat pitkin vartaloani ja huulensa hamusivat kaulakuoppaani. Kerroinko jo parhaan palan; Hän olin minua 10 – kymmenen!!! – vuotta nuorempi. Apua!! No mutta. Harmitonta kivaa, hän ei asu paikkakunnalla enkä poiminut hänestä muita tietoja kuin etunimen.

Se oli hauskaa ja siitä tuli hyvä olo. Emme todellakaan päättäneet iltaa yhdessä, liukenin itseasiassa tilanteesta vessareissun yhteydessä ja palasin kaverini seuraan. Missään vaiheessa ei käynyt mielessänikään että veisin ketään kotiini tai lähtisin kenenkään matkaan illan päätteeksi, ainoa jonka olin ajatellut kotiin vieväni oli mieheni. HÄN ei missään vaiheessa tullut samaan baariin. Jälkeenpäin kuulin hänen päättäneen oman iltansa varsin aikaisin liikaa juoneena ja pahoinvoivana. 

Lapsi tuli tänään yökylästä kotiin vain soittaakseen samantien anopille ja hankkiutuen uudelleen yökylään. Krapulapäivän vietto kaksin koiran kanssa, I can handle it – vaikkakin tälläisinä päivinä ainoa mitä haluaisi, on olla iho ihoa vasten, kuin kroonisessa halipulassa. Soitin miehelleni esittäen suoran ehdotuksen, että tulisi luokseni yökylään. Hän vaikersi vastaukseksi että ”eeeen jaksa…”. Varsinaisen väärä vastaus, joka taas vaan konkretisoi minulle sen, että tässä parisuhteen irvikuvassa tapahtuu vain asioita hänen aloitteesta, hänelle sopivina ajankohtina ja hänen ehdoin. 

Huomenna on kuulemma autonrenkaidenvaihtopäivä. Taidan olla lenkillä sen aikana.