Sireenit kukkii
Anteeksi hiljaiseloni.
Huomasin, että reilun puoli vuotta harrastamani (voi ei miten dorkalta tää kirjoitettuna nyt tuleekaan näyttämään) itsekseen, ääneen ja englanniksi selostaminen on loppunut. Mulla oli tapana koiraa ulkoiluttaessani selostaa kuin haastattelussa konsanaan elämäntilannettani. Nyt ei tunnu olevan enää mitään kerrottavaa. Voiko pitää paikkansa? Onko jokin raja tullut vastaan? Olenko päässyt avautumaan riittävästi ja onko niin, että kun päätökset on tehty, alan pikkuhiljaa todella tokenemaan?
Elämä on helpottunut, en voi olla myöntämättä tuota tosiasiaa. Tottakai edelleen kuohuu ajoittain, mutta olen lakannut toivomasta. Olen lähes jossain tapahtumien hyväksynnän rajamailla jopa. Olemme ex-mieheni kanssa tekemisissä useita kertoja viikossa, asiallisissa väleissä. En enää tivaa häntä selittämään minulle mitään, en vaadi keskustelemaan. Annan hänen viimeinkin olla.
Käytännössä mikään ei ole kuitenkaan edennyt tai muuttunut, mutta jotain on tapahtunut minussa. Kaikesta en ole ylpeä, edelleen tunnen jollain tasolla tekeväni väärin kun pidän yhteyttä useampaankin mieheen samaan aikaan ja – luoja paratkoon, todellakin – liityin Tinderiin. Mitään en kadu, virheistä pitää oppia.
Talo on ongelma, joka ollaan painettu taka-alalle. Ositussopimus on hahmotelmana syntymässä. Asiat etenee, joskin ne etenevät tähän samaan verkkaiseen, harkitsevaan tyyliin jolla koko kevät on menty. Olen hiljalleen alkanut käymään varastoja ja kaappeja läpi, toistaiseksi helpointa on ollut vaatehuoneiden siivoaminen. Hankalimmalta itsestäni tuntuu autotallin tyhjennys, en ymmärrä hittojakaan työkaluista enkä halua edes ymmärtää. Ex on luvannut tulla ensiviikolla huolehtimaan tavaroiden lajittelusta. Jätelavalle tulee tarvetta.
En koe olevani enää pakotettu mihinkään. Erossa on varmasti hyvätkin puolensa ja elämällä tarjota minulle vielä vaikka mitä. Olen siitä päivä päivältä enemmän ja enemmän varma. Suorastaan utelias.
…ja sitten todennäköisesti seuraavassa postauksessani pääsen raivoamaan siitä, mitä exän tekemisissä tässä on kesän alun myötä tullut ilmi, jakamaan uskomattomia mokailujani miesrintamalla ja purkamaan sitä ajoittain edelleen pintaan nousevaa paniikkia siitä, kuinka ahdistaa kun elämä ei mene kuten on suunnitellut.