Vedä vaan naruistani

Olen totaalisen kyllästynyt. Ja kyllästänyt.

Nimittäin ihmisiin, ihmiset, ihmisiä. Ystäviä, tuttuja, työkavereita.

Jokaisella on mielipiteensä siitä, miten tässä tilanteessa minun kuuluisi toimia, tuntea ja tehdä. Kaikki ilmoittavat tietävänsä tasan tarkkaan miltä musta nyt tuntuu. Jokaisella on vähintään omakohtainen kokemus taustalla, tai ainakin kaverilla oli, tai tutulla, tai… On enemmän ja vähemmän aggressiivista tapaa ehdotettu, jolla minun tässä nyt pitää lähteä etenemään omaa elämääni rakentaen.

Erokriisissä porskuttavan kohtaaminen taitaa mennä samaan kategoriaan kuin mitä sanoa sellaiselle ihmiselle jolta on läheinen kuollut. Sanot mitä tahansa, kuulija voi ottaa sanomiset ihan toisella tapaa kuin ne on tarkoitettu ymmärrettäväksi. Sääli on pahinta, mitä tässä kohtaa voi tarjota. Sääli ei paranna, ei kohenna mielialaa millään tapaa. Päinvastoin, se saa kiukun pintaan.

Hyvää tarkoittava lähimmäinen tarjoaa suoria ratkaisua, valmiita lauseita joita sanoa puolisolleni ja valmiita kikkoja joilla nostan itseni tilanteen yläpuolelle ja kävelen ylväänä eteenpäin. Valmiin toimintapohjan jolla toimia, koska ”luota minuun, been there done that!”. Hei, voin kertoa; En halua kuunnella enää sanaakaan.

Olen ihan varma, että myös eroprosessiin kuuluu samankaltaisia vaiheita kuin surutyöhön. Päinvastoin kuin minua ohjeistetaan, ehkä minun ei ole vielä – tai hei ikinä, ei ehkä ikinä!!? – aika alkaa hyppäämään paikallisessa juottolassa metsästäen jokaista vapaata (tai varattua, onko sillä niin väliä?) paalua johon parkkeerata hetkeksi ennenkuin jatkan eteenpäin. Lukkojen tai puhelinnumeron vaihtaminen kuulostaa myös vähintäänkin liioittelulta.

Aviomieheni menee huomenna katsomaan itselleen asuntoa, tai oikeastaan useampaan näyttöön. Päätös syntynee nopeasti mihin suuntaan lähtee. Muutto toteutunee jo ensiviikolla. Päätimme, ettei tässä enää peruta. Vastustan muuttoaan edelleen, pelkään sen olevan lopullista. Samaan aikaan kannustan häntä lähtemään, vaikka hetkittäin näyttää siltä että hänkin tahtoisi jäädä.

Tai sitten se on vaan sitä, mitä teen kaiken aikaa muutenkin; Elättelen toivoa että meillä olisi vielä toivoa.