95. päivä

”Missä te oikein olette?” kysyi Äiti kun me soitettiin jouluaaton aattona. Tästä on kymmenkunta vuotta aikaa.

Oltiin Puerto Ricossa ja Äiti ja isä olivat Maspalomasissa. Soitin, että tullaan kahville ja on pullaakin. Itse olin leiponut.

Oltiin päätetty jo syksyllä, että yllätetään heidät menemällä sinne samoille nurkille. Olikin hankala pitää se salaisuutena loppuun saakka, mutta onnistuin.

Aattona uitiin heidän lämmitetyssä altaassaan, käveltiin dyyneillä, käytiin Cameliaksen buffassa. Juotiin cavaa.

Äiti rakasti lomailla siellä. Tavaksi tuli viedä lapsenlapset rippimatkalle. Mekin oltiin kerran sellaisella reissulla, veljen tytön saattajina. Äiti oli kysynyt kenet tyttö tahtoo mukaan ja oli vastannut, että minut, koska ”se haiseekin niin hyvälle”. Tyttö oli varmaan vielä alta kymmenen (ja minä lopettanut tupakanpolton).

Ihana matka oli sekin. Aamiaisrutiineineen ja auringonottorutiineineen.

Härkien selässä ei naurusta tullut loppua.

Sairaalassa ollessaan Äiti pyysi meitä huolehtimaan, että loputkin kolme pääsevät tuollaiseen reissuun. Omasta puolestamme lupasimme, että ainakin kummityttö hoituu, tottakai ja miksei hänen veljensäkin. Ollaanhan me muutenkin aina jossain päin menossa. Kai minä sen verran aikuiseksi olen kasvanut vaikka pikkusisko olenkin, että uskaltavat meidän kanssa päästää.