98. päivä

Tuo Äidin kirjoma liina pitäisi näköjään pestä.

Sain sen häälahjaksi melkein 14 vuotta sitten, puolet siitä ajasta se on varmaan ollut tuossa olohuoneen pöydällä. Siitä kun muutettiin tänne. Siinä on kahvitahroja, mutta toinen, virkattu liina on peittänyt ne.

Se oli ollut Äidillä kauan laatikossa vähän vaiheessa, mutta teki sen sitten loppuun kun pieni tyär oli menossa naimisiin. Käsin virkatut pitsitkin siinä on reunassa. Äiti oli valtavan taitava käsitöissä.

Tuollainen keskeneräinen liinantekele löytyi sieltä tavaroistakin, mutten minä osaa siitä jatkaa. Virkkaamaan sentään opin, ja neulomaan, ja parsimaan ja ompelemaan nappeja, mutta tuo olisi vaatinut enemmän kärsivällisyyttä. En tiedä kenelle sen piti valmistua. Alunperin Äiti alkoi kirjoa näitä kun perintöliinoja oli vain yksi ja tyttäriä kolme. Mahtoikohan kaikki saada omansa. 

Äiti ja isä etsivät samoihin aikoihin uutta kotia kuin me. Vuosikausien jahkailun jälkeen Äiti ilmoitti, että ovat laittaneet talon myyntiin ”mutta siinä voi mennä vaikka kuinka kauan, että se saadaan kaupaksi. Tuossa on naapuritalo ollut 3 vuotta myynnissä.”

Veljen lapset olivat vetämässä heitä Turkuun.

Meni 3 viikkoa ja talolle oli ostaja.

Sitten piti kiireellä löytää uusi koti. Meillä oli mennyt monta kuukautta omamme etsimiseen, mutta heille löytyi täydellinen yhdessä viikonlopussa.

Meitä nauratti.

Käytiin keräilemässä siskon kanssa sieltä vanhasta talosta jotain juttuja talteen muuttoauton ja roskalavan tieltä, pestiin ovia. Meidän viherkasvi seisoo nyt lastenhuoneen roskapöntössä.

Oli niin mukava kun muuttivat ihan tuohon nurkille, tuli nähtyä niin paljon useammin. Heti siitä saakka kun ekaa kertaa käveli sisälle, tuntui kuin olisi kotiinsa tullut.