99. päivä

My Way. Äidin biisi.

Soitin lapsena toista kymmentä vuotta poikkihuilua, joka sitten jäi kun muutin pois kotoa. Pari vuotta sitten isä täytti 75. Päätin siinä synttäreiden alla, että opettelen uudelleen soittamaan edes jotain, lahjaksi noille kahdelle. Kun kyllä siinä oli heillä välillä tekemistä saada lapsi treenaamaan niitä kappaleitaan, kun esiintymään saattoi mennä treenaamattakin. Itseä harmitti, että olin antanut koko taidon ruostua. Paljon oli vähistä rahoista kuitenkin maksettu siinä kun sitä mulle opetettiin.

Valitsin My Wayn, tilasin netistä halvan huilun ja nuotit ja treenasin elämäni miehen kanssa yhdessä pari viikkoa, joka ilta. Saatiin valmisteltua encorekin.

Shokkivaikutus oli täydellinen.

Äiti ei olisi ikinä uskonut, että kuulee soittoani vielä, oli kyllä hämmentynyt ja onnellinen. Kappaleessa oli tosin puoliväliin saakka ylimääräinen vibrato, kun en millään saanut hallittua väpättävää alahuulta.

Keväällä olisi ollut Äidin seiskavitoset, kappale oli vielä mietinnän alla. Loppiaisena otin kuitenkin huilun mukaan ja soitin Äidille. Sen saman My Wayn. Se oli Äidin puhelimessa soittoäänenäkin monta vuotta. Oikeasti se oli ennemminkin Äidin biisi.

Parissa kohdassa kompastelin, mutta se nyt on jatsii. Sisko ja veli taputtivat. 

Me pyydettiin kanttoria soittamaan se hautajaisissa ja hän toteutti toiveen. Minulta sitä tuskin enää irtoaa, sen verran voimakas lataus siinä on.