79. päivä

Äiti antoi mulle kielen.

Lauloi, luki satuja, selitti merkityksiä. Hanhiemon Iloisen lippaan osasin ulkoa.

”Mitä äiti tarkoittaa abstrakti?”

Sanoista tuli väline jota rakastan. Siksi kirjoitan näitä tunteita ylös. Ja muistoja.

Kun ihminen kuolee, muistot jää. Niitä vain ei enää tule lisää, kaikki entiset saadaan silti pitää.

Minä haluaisin puhua tästä, enkä sittenkään halua. Sitäpaitsi ei täällä ole ketään. Puolison kanssa haluan puhua jostain ihan muusta ja perheenjäsenten kanssa tehdä muutakin kuin itkeä yhdessä. Ei surusta voi puhua. Ei siihen ole sanoja, ainakaan vielä.

Mutta haluan dokumentoida mitä tapahtuu, millaista se on kun kaikkeen liittyy alakulo. Kauanko sitä kestää.

Tämä on ensimmäinen kierros ja jos nyt ei maailmakirjat mene kokonaan sekaisin, näitä tulee mulle vielä monta. Isä. Siskot. Veljet. Rakas Rakas Puolisokin ehkä. Rakkautta maksetaan kyynelinä. Silti rakastaminen on sen arvoista.