Viikonloppuna päättyi takatalvi. Kävin rannassa ulkoilemassa. Merenlahti oli auki ja leijasurffaajat taas vauhdissa. Viime vuonna tähän aikaan oli vielä paksu jää ja metri lunta, pääsiäisenä käytiin Äidin ja Isän kanssa katsomassa kuinka leijalla pidetään vauhtia jäällä.

Tänä vuonna täällä etelässä ainoat kunnon talviset pakkaspäivät ajoittuivat sille viikolle jonka Äiti vietti saattohoidossa. Aurinko paistoi sen muutaman tunnin päivässä mitä se nyt ylipäätään näkyy ja Karinakodin ikkunasta näkyi valtavan kaunis maisema. Samalla viikolla avattiin yhteisvastuukeräys, jonka teemana oli saattohoito. Olin kyllä vahvasti sitä mieltä, että soisin sen samanlaisen paikan kaikille, jos sellainen tulee eteen.

Olen alkanut puhua testamentin tekemisestä. Kun keräsin papereita kokoon perukirjaa varten huomasin, että Äiti ja Isä olivat alkaneet miettiä asiaa samalla tavalla, heti Papan kuoleman jälkeen. Äidin isä, Pappa, oli mullekin hyvin läheinen. Muistan hyvin sen kun hän kuoli, syöpään kuten Äitikin. Ja melkein yhtä nopeassa tahdissa. Muitakin yhtäläisyyksiä siinä oli. Molemmat pitivät selvästikin kirjaa siitä, että kaikki ehtivät käydä hyvästelemässä. Että siihen saakka pideltiin kynsin hampain elämänlangasta kiinni.

Äiti kuoli nelisen tuntia myöhemmin kuin olin aavistellut. Ja kymmenen vuotta liian aikaisin.