Ei ole isoja iloja ilman suuria suruja. Ääripäitä ilman toisiaan.

Joku aika sitten meillä oli rakkauden juhlapäivä. Kuuntelimme Tavastialla Olavi Uusivirtaa: ”hei, on niin helppoo olla onnellinen”. Ja sitten itkin taas.  

Ehkä enemmän kuin mikään muu, Äidin voimakastahtoisuus vaikutti siihen, että me ylipäätään tapasimme ja on ollut niin helppoa olla onnellinen.

Ja niin olen edelleen.

Äidin hautajaisista on nyt kuukausi. Joku kertoi minulle, että niiden jälkeen alkaa helpottaa ja totta se onkin: itku ei enää väännä sisuskaluja ympäri ja pistä polvilleen, vaan useimmiten se vaan ilmestyy itsekseen valuvina kyyneleinä jotka sotkee maiseman.

Kun itkee joka päivä niin kyyneleet eivät arsytä silmiä. Ne vievät kyllä meikit mennessään kuten ennenkin ja ärsyttävät ympärillä olevia ihmisiä.