Karnevaalihumun sijaan lähdin Isän kanssa kirkon muistotilaisuuteen. Siellä luettiin kaikkien seurakunnan kuolleiden nimet aakkosjärjestyksessä ja heille sytytettiin kynttilä. Nimien välissä soitettiin joku laulu, luultavasti siksi, ettei yleisö vallan pitkästy.

Nimiä oli kolmisen sataa ja mietin, että jos kaikilta niiltä vainajilla jäi yhtä suuri murheellisten joukko kuin meillä, niin se tekee pikkukaupungin verran porukkaa.

Että ei me loppujen lopuksi olla yksin tämän surumme kanssa.

Kukaan.

Laitettiin mökki talviteloille viikko sitten. Isä soitti tänään, että mites, mahdoimmeko tyhjentää padan ja tuliko yläkerran ovet kiinni.

Tulivat ne. Ja rotanmyrkytkin paikoilleen.

Huomasimme kyllä mitkä hommat olivat olleet Äidin heiniä. Hiukan olivat kesän jäljiltä vaiheessa. Ensi kesänä osataan pitää silmällä niitäkin.

Ihan hyvin selvittiin kyllä kaikesta, meitä oli sentään useampi käsipari touhuamassa.

Melkein puolimatkassa oltiin kotia kohti tulossa kun vasta tulvapato aukesi.