Täältä todellakin puuttuu jotain olennaista.

Tultiin mökille iltapäivällä isän kanssa. Matkalla poikettiin kahvilla siinä samassa paikassa jossa Äiti ja isä aina poikkesivat. Kahvilan pitäjä tervehti tuttavallisesti. Sanoi, että jotain tuttua mussa kyllä on, kun isä vitsaili, että on vaihtanut matkaseuralaisen nuorempaan. Kyllä me sitten kerrottiin myös, että miksi.

Perillä keitettiin kahvit.

En osaa tehdä oikein mitään, paitsi miettiä, mitä Äiti nyt tekisi. Sellainen paperi onneksi löytyi, jossa oli Äidin kirjoittamat ohjeet siitä, mitä tehdään keväällä kun tullaan ja syksyllä kun suljetaan. Keräilin rotanmyrkkyjä pois, mutten tiennyt mihin ne pitäisi laittaa. Olisin heittänyt roskiin, mutta isä kielsi.

Tuntuu siltä, että on tosi tärkeää, että kaikki näyttäisi siltä, kuin Äiti olisi edelleen täällä. Siksi harjasin heti kuusenneulaset ulkohuussin rappusiltakin pois.

Huomenna on pitkäperjantai ja aletaan haravoida. Pitää saada polut ja kallio siisteiksi.

Kukkia pitää kyllä varoa.

Eilinen oli vuoden viides kyyneleetön päivä. Sitä edelsi kylläkin tuplamäärä itkuja viikonloppuna, mutta näin kai se menee jatkossakin, aaltoillen.

Lapsuus taitaa olla nyt lopullisesti loppu, kirkkaat muovihelmet on ripustettu naulaan.

Sellainen hullu ajatus putkahti viikonloppuna päähän. Sinänsä, niin sen varmaan kuuluu joskus loppuakin, varsinkin jos täyttää ylihuomenna 43 vuotta.

Nyt minä en ole enää kenenkään pikkutyttö. Isän elämässä olen joutunut olemaan liian viisas, liian aikuinen ja Äiti on poissa.

Nyt ei sitten varmasti tule enää mökkijouluja ainoana lapsena. Eikä kauppa-autokaan tule enää kulkemaan. Kärjeltä on kadonneet lehmät eikä Äiti tee enää viiliä. Jokisellakaan ei enää kasvat tomaatit. Ei oteta eväitä ja soudeta matonpesusaareen ottamaan aurinkoa.

Mökiltä lähtö on jo useamman vuoden herättänyt mussa haikeutta ja luulen, että nyt vielä enemmän. Ollaan menossa sinne pääsiäiseksi kuitenkin. Isän kanssa.

Saa nähdä miltä se nyt tuntuu. Pitänee varata jättipaketti neneäliinoja mukaan.