Jospa me vielä joskus pidetään kesäjuhlatkin. Saataisiin ihmiset koolle vähän iloisemmissa merkeissä.

Äiti huomasi joskus 90-luvun alkupuolella, että näki sukulaisia enää hautajaisissa. Niinpä hän pisti pystyyn kesäjuhlat, joita vietettiin monta vuotta peräkkäin meidän mökillä. Tarjolle laitettiin iso kattila soppaa, leivottiin mansikkakakku. Naurua riitti. Laulettiin. Nähtiin niitäkin tätejä, setiä ja serkkuja joita ei muuten ikinä nähdä.

Viimeiset kesäjuhlat 2007 juhlittiin kultahääpäivää. Tyttöjen kesken laitettiin juhlat ja huolehdittiin kutsut, meitä oli vissiin nelisenkymmentä. Melko isot bileet niihin olosuhteisiin.

Minä paistoin kotona lihapullia ja vein mukanani mökille. Tajusin vasta perillä, että niitä saisi olla tuplamäärä, joten päädyin natsina hellan viereen niitä annostelemaan. Sanoin, että ottakaa muutakin. Varsinkin muksut söisivät helposti pelkkiä lihapullia. Ei se tainnut silti kenenkään juhlia pilata. 

Hyllyssä on kuva kakun leikkaamisesta.

Äidin ja isän ensimmäisissä omissa hääjuhlissa.

En ollut tullut edes ajatelleeksi, että Äidillä oli niin paljon koruja. Tajusin sen vasta kun siskon kanssa mentiin korulaatikon kanssa Äidin sängyn vierelle käymään niitä läpi. Mutta Äiti tosiaan piti aina jotain korua, kaulaketjua, tai rintaneulaa tai vähintäänkin korviksia.

Meitä on iso lauma naisia ja hän halusi jättää jokaiselle jotain. Se oli tiistai-ilta Karinakodissa, ensimmäinen kokonainen päivä siellä ja viimeinen jonka Äiti oli oikeastaan enää läsnä.

Puolitoista tuntia niitä tutkailtiin ja laitettiin nimiä päälle. Tarinat korujen takaa kirjoitettiin ylös, Äiti kertoi mistä niitä oli hankittu ja koska.

Sitten Äiti väsähti, sanoi, että huilaa vähän ja nousee vielä siihen pöydän ääreen katsomaan ne läpi kaikki pussit. Tunnin päästä heräsi ja sanoi, ettei sittenkään jaksa, ”auttakaa mut vaan pesulle.” Ja me autettiin. Voimat oli niin lopussa, ettei jaksanut sähköhammasharjan nappia painaa. Minä en edes tajunnut sitä ennen kuin sisko sanoi, että autatko Äitiä ja laitat sen päälle.

Minä perin kultaiset korvakorut jotka isä oli ostanut Äidille 19-vuotislahjaksi. Se oli vuosi 1958. Olivat jo naimisissa silloin. Ensirakkautensa kanssa, molemmat.

Lainasin niitä korviksia ainakin YO-juhliini, riparin aikaan mulla ei tainnut olla reikiäkään vielä.

Nyt pitäisi laitattaa uudet kun ovat menneet umpeen jo vuosia sitten.