Huutoa

Miisalla on sen elämän ensimmäinen nuha. Tai jonkun tyyppinen köhä, mitä näitä limaisia seuralaisia nyt talvella saattaakaan ilmaantua. Se alkoi toissayönä yskimään, ja mä havahduin siihen aina välillä. Eilen siihen yskään tuli mukaan sellanen koriseva sivuääni, ja olin siitä jo aivan varma että nyt nousee vähintäänkin kova kuume ja seuraava yö menee paniikissa valvoessa ja joudutaan lähtemään jonnekin päivystykseen. No, ei onneksi! Läheisyyttä pieni kaipasi kuitenkin enemmän, mutta nukkui vieressä erittäin hyvin. Pieni nokka tuhisten ja pikkuoravaäänellä yskien. Ja mulle tuli aivan kauhee extrahoivavietti, heräilin vähän väliä tunnustelemaan otsaa ja tarkkailemaan hengitystä. Ei noussut kuumetta eikä mitään ihmeempää tullut.

Tänään on sitten ollut vähän tämmönen päivä. Huutoa. Mä koitan käydä äkkiä vessassa. Huutoa. Lasken lapsen pieneksi hetkeksi lattialle. Huutoa. Ei jeevana kun se huuto voikin työntyä syvälle aivojen juuriin ja painaa pohjaan jonkun megastressilaukasimen. Se tuntuu ihan kamalan pahalta. Kun mikään ei ole hyvin, et osaa auttaa sun lasta, kaikki pitäis olla kunnossa. Se itkettää ja vituttaa. Mut niin se tekee sitä pientä viatonta ihmisen alkuakin. Lopulta Miisa rauhoittui kun lähdettiin ulos vaunuilemaan. Ulkoilman äänet ja kirpsakka ilma teki temppunsa samantien, ja tapahtui äkkisimahdus. Kaikki hyvin. Paitsi että mun aivoissa oli edelleen täysillä pohjassa se megastressinappi, eikä se meinannut sieltä pompsahtaa ylös. Masentavaa.

Hetken käveltyäni naama kohti aurinkoa, alkoi mitä pikimmiten mieleen virrata valoisampia ajatuksia. Kun mä taas kertasin miten hyvin kaikki on ja mitä kaikkea mä olenkaan elämässä saavuttanut. Ja edelleenkin, mun pieni tyttö kasvaa kovaa vauhtia. Joku päivä mä kaipaan tätä aikaa, vaikka se nyt tuntuu raskaalta. Tiettyinä hetkinä mä en vaan osaa ajatella niin positiivisesti. Mut mun mieliala onkin sellanen lievästi sanottuna pompahteleva. Joskus se ponnahtaa tyyliin Mariaanien haudasta Mount Everestin huipulle ja takaisin. Mut näin se on aina ollut. Nyt raskauden jälkeen eritoten.

Tänään on ollut tosi upee ilma ulkona. Just sellanen silmiä siristyttävä kevätmäinen kirkkaus, sopivan kylmä ja kaunis sää. Mitä teen silti just nyt? No istun sisällä näpyttelemässä. Voisin olla oikeesti vaikka pulkkamäessä! Miisa vaan on liian mini vielä siihen hommaan ja Joni on duunissa. Voi kihveli sentään. No viis siitä, mä saan kuitenkin taas pitkästä aikaa nauttia hetken hiljaisuudesta ja kirjotella sitä sun tätä. Olin mä siellä ulkona ne mahtavat 30 minuuttia ja risat. Ja tänään on mun salipäivä, niin astun mä täältä vielä ulos tänään.

Silmäpussit piilottava pipo, mahtava tuote. Vois käydä tossa lähikaupassa tälleen. Pari Geisha-patukkaa hihnalle ja sanaakaan sanomatta poistun. Eiku saakeli, mullahan on se arkiajan herkkulakko. 

Tänään aamulla mä unohdin hyllyn päälle teekupin puolilleen. Nyt mä ehkä ehdin juoda tämän teen lämpimänä. En ole ehtinyt paljoa bloggaamaan tai mitään muutakaan ylimääräistä, kun on ollut jotenkin enemmän väsähtänyt olo ja aika tuntuu menevän ihan täysiä. Myönnetään nyt sekin, että muutaman kerran mä oon istunut ne pienet vapaat hetket vaan takapuoli homeessa sohvalla miettien, etten mä jaksa mitään kirjottaa mihinkään. Oon kuitenkin aloittanut kirjoittamaan jo uusia postauksia, joita jatkan pikkuhiljaa. Synnytyskertomusta ja sitten mun unihalvauksia käsittelevää postausta. Toivoakseni mä saan ne piakkoin valmiiksi.

Mun unimaailmoissa on ollut suhteellisen hiljaista nyt lähipäivinä. En tiedä tarkoittaako se sitä, että oon nukkunut vähän syvemmin. Jospa ensi yönä pääsisin johonkin ekstriimiin seikkailuun, hope so.

Viime viikolla mä kuitenkin kerkesin eräänä yönä pakenemaan poliiseja Eminemin näköisenä miehenä jonkun lähiön keskellä olevaan kaivoon kaveriltani lainaamissa saunatakissa sekä saunahosuissa (oli samanlaista pyyhekangasta kuin takitkin yleensä). Mua syytettiin jonkun taposta. Evääksi olin kerännyt pihojen omenapuista tienvarrelle pudonneita omenoita. Poliisi sai lopulta mut kiinni koska avasin kännykän yhteydet menmessäni kurkkaamaan WhatsAppissa olevaa ryhmää jossa sadat randomit ja mun läheiset pohdiskelivat mun olinpaikkaa. Kun mut oli paikannettu, sain lopulta syytteen myös omenavarkaudesta vaikka ne omenat oli pudonneet tielle sieltä pihalta.

Toisena yönä synnytin Miisalle siskon yllättäen, sillä raskaus tuli ilmi viikolla 39 kun tein testin.

Hän on orava ^. Sen aivot on takaraivossa.

♥: Suvi