Stressiä ja sosehommia

Miisan flunssa on melkein voitettu! Pientä tuhinaa ja ysköksiä vielä havaittavissa mutta hyyvin vähenevässä määrin. Pieni pelko pepussa ollut kuitenkin tässä, että iskeekö räkis seuraavana muhun tai Joniin. Vielä ei ole alkanut nenää pakottamaan ja/tai keuhkot täyttymään limalla, mutta tässä parina iltana mun kurkku on ollut vähän arka. Useimmiten se kuitenkin on jäänytkin vain siihen. Pikaisesti vitskuja naamaan ja teet tulille pahenemisen ehkäisemiseksi.

Mutta väsyttää kyllä ihan sairaalloisella intensiteetillä. (Voiko noin edes sanoa?) Mä luulen, että tämänhetkinen hiivatin kova stressi on vienyt mut tähän tilaan. Oon laiminlyönyt nyt muutaman päivän täysin sitä arkiherkuttelukieltoakin, kun kaikki herkku jostain syystä vetää mua puoleensa just nyt. Tällä viikolla on mennyt nakkilihapiirakkaa, mozzarellapizzaa, suklaakeksejä ja jättikoon Tupla. Helpottiko? Ei. Se on vaan se hetki, jonka jälkeen oma peilikuva inhottaa. Sieltä kattelee takasin vaan sellanen löysä vätys jonka itsekuri ei pidä. Hyi. 

No ei, en mä ole sentään vätys. Mut stressaavissa tilanteissa tulee vähän semmonen olo. Oon hakemassa nyt tämän kevään yhteishaussa kolmeen kouluun. Tai yhdestä kolmeen kouluun, riippuen siitä saanko kaikkien ennakkotehtävät tehtyä tässä kuukauden aikana loppuun kunnialla. Niitä meinaan on jonkin verran, ja kaikki vaatii sitä parasta mua että onnistun näyttämään ne puolet itsessäni joita kyseisiin aloihin tarvitaan. Luovuutta, luovutta ja vielä kerran luovuutta. Fakta on se, että ei voi jäädä odottamaan mitään maagista inspiraatiota, vaan oltava luova siinä rajoitetussa ajassa. Niin se menis sitten töissäkin. 
 
Mutta mä yritän nyt parhaani. Otan itelleni aikaa. Pohdin, pidän taukoa, pohdin lisää ja teen. Jonin työ ja Miisan hyvin vaihteleva päiväunien nukkuminen on tietenkin vaikeuttavana tekijänä, mutta iltaisin ja viikonloppuisin mä pystyn paremmin. Tietenkin sen mukaan että Jonikin saa levätä ja tehdä omia juttujansa. Mut mulla on palava halu onnistua tässä, pakko uskoa itteeni ja siihen että mä pystyn saavuttamaan mun unelmia.
 
i can dooooooo it!

Mä en ole ainut joka on vähän saanut herkutella. Me ollaan alotettu soseet Miisalle, pari päivää sen jälkeen kun tuli sen neljä kuukautta mittariin. Nyt on jo maistettu päärynää, kukkakaalia, perunaa ja porkkanaa. Eilen sekä tänään ollaan maisteltu mangoa, mikä tuntuu maistuvan parhaimmalle. Päärynäkin kyllä vaikutti loistavalta. Ne on ne makeat maut mitkä on ihan best. Se kukkakaalimössö haisi muuten karmivalle, vaikka kukkiksesta noin niinkun muuten tykkäänkin. Pitäis tehdä itekin noita soseita jossain vaiheessa, tulee varmaan parempia. Voi sit itekin mussuttaa jos jää ylimääräistä.
 
Oon syöttänyt noita soseita niin, että oon pitänyt Miisaa sylissä pystyasennossa. Nykyään tota sitterissä syöttämistä ei enää suositella, vaikka sen sais nostettua pystympään. Siinä tukehtumisriski on korkeampi. Niin kauan siis sylissä syödään kunnes osaa istua ja syöttötuoli tulee ajankohtaiseksi. Pitää alkaa vähän metsästelemään jo sitäkin, ei siihen kuitenkaan varmaan paria kuukautta kauempaa mene kun sitä jo tarvitaan!

viime yönä

Mä olin tatuoijamies ja tein jotain tatuointiohjelmaa televisioon. Olin siinä ihan paniikissa koska tiesin etten osaa tatuoida, mut oli pakko yrittää ku ihmiset luulee että oon joku meganmahtava tatuoija. Joku teinityttö oli tilannut multa ison talon seinän kuvan selkäänsä, ja sen molemmille puolille puut jotka sitten pitää tatuoida olkapäille asti. Onneks se halus niin hiton ruman kuvan selkäänsä, koska tuli tunne että siinä mä onnistun. Siinä mä sitten tatuoin jollain vempeleellä kun tän tytön isukki kyyläsi silmämunat kovana vierestä, että tuleeko varmana hyvää jälkeä. Hienoa tuli, mutta en kerennyt loppuun asti kun teleporttasin itseni jonnekin aivan muualle.

Siellä muualla odotin jossain oudossa aurinkoisessa paikassa junaa, ja siinä oli vieressä joku pieni avainnaulakon näköinen hökkeli jossa roikkui jotain pieniä juttuja, yhdessä korvakorut. Ne kuului Aleksander Stubbille. Mä otin ne siitä mukaan ja hyppäsin junaan, joka vei mut johonkin palaveriin. Siellä mun piti sit esiintyä Stubbina koska mulla oli sen korvakorut.
 
Liitelin aina välillä myös jollain lentävällä, ufolautasta muistuttavalla kapistuksella moottoritiellä.

Tänään ollaan käyty ulkoilemassa. Onneksi, kun tuolla on jälleen kerran mahtava ilma. Tossa vieressä on pitkä rivi asuntoja, joten sieltä varmaan muutama feissi tuli ikkunalle ihmettelemään, että kuka ottaa omasta varjostaan kuvia keskellä kävelyreittiä. ”Jarkko! Kato tuol on taas toi kamera-akka sekoilemassa.”

Ei nyt sovi tämä tee näihin upeisiin ilmoihin. Toki tän voi ajatella niinkin, että kun mieli on sateinen. Mulla tekee ehdottomasti stressi mielen sateiseksi, joten tästä siihen helpotusta! Oli kyllä tosi hyvää mustaa teetä. Puoli teelusikkaa hunajaa lisäksi.

Ja joo, mun lärvi jo toistamiseen. Mä ajattelin tänään suihkussa, että mitäs jos laittautuisin vähän paremmin ihan vaan itseäni piristääkseni. Miisakin köllötteli tyytyväisenä sitterissä, joten pistin peseydyttyäni hihat heilumaan ja aloin nyhtää kulmakarvojani siistimpään kuosiin. Mä vihaan nyppimistä, mut mun on pakko suorittaa sekin ihanuus aina välillä, tai saan nauttia yhdistyneistä kulmakarvoista pöheiköityneenä koko otsan laajuudelle. Okei ei ihan niin pahasti, mutta melkeinpä. Nypin aina juurineen, mutta silti ne puskee jo parissa päivässä uutta karvaa esiin. En ole vielä keksinyt ratkaisua asiaan.

Hiukset pesin taas Nurmen palashampoolla, sellaisella Avokadoöljyshampoolla. Oon nyt käyttänyt sitä jonkin aikaa. Tykkään muuten, mutta jos sillä erehtyy pituudet ja latvatkin pesemään niin mulla ne jää jotenkin tahmaisiksi. Mutta kuulemma sitkeästi kun jatkaa palasahmpoon käyttöä niin hiukset tottuu. Ja sitten on jotain muita luonnollisia tapoja saada se tahmaisuus pois, mutta en ole vielä kerinnyt perehtymään. Ratkaisuksi olen kehitellyt sen, että silloin kun on tarvetta, otan reilun herneen kokoisen tilkan normishampoota ja hieron pituuksiin. Juuren pesen aina palashampoolla.

Annoin hiusten kuivua omia aikojaan koskematta niihin. Sit suoristusraudalla muotoilin vaan ton mun otsareuhkan, ja suihkauttelin suolasuihketta perään. Hitsi se suolasuihke on pelastus näille liukkaille ja ohuille hiuksille. Mutta joo, tolla tavalla tuli ihan kiva perus kampaus. Sit vähän kulmakynää, silmien rajaus ja ripsarit perään niin oli jo erittäin paljon parempi lookki kuin esim eilen. On se ihan totta, että se piristää kun jaksaa vähän huolitella itteään, vaikka sitä vaan kotona onkin.

 ♥: Suvi