Kuka minä olen?

Niin. Sitä joutuu kysymään itseltäänkin välillä. Eteisen kokovartalopeilissä vaatetustansa aamuisin arvioiva tyyppi, vessan peilissä muutaman kerran päivässä vilahtava lärvi  ja mikroaaltouunin ovesta heijastava hyyppä aamupuuron kypsyessä.

No ensiksi. Mä olen äiti. Pienen, hiukan yli kolme kuukautta vanhan (tai paremminkin nuoren) ihmistaimen ylpeä mutsi. Nyt siitä on hiukan alle vuosi, kun tein positiivisen raskaustestin edellisessä asunnossamme, 45-neliöisen kerrostalokaksion vessassa. Se oli se toivottu tulos. Siitä huolimatta se veti mut kaiken sen onnen ja epäuskon lisäksi pienimuotoiseen paniikkiin. Se on menoa nyt. Enää ei voi perua. Sen testin jälkeen taisin tehdä vielä viisi muutakin raskaustestiä. Kaikki edelleen positiivisia. Se todellakin on menoa.

3470g ja 50,5cm rakkautta syntyi yhdeksän kuukautta myöhemmin, yhtä päivää ennen laskettua aikaa. ♥

Äitiyden lisäksi mä olen myös itseään etsivä nuori 21-vuotias nainen, joka haaveilee aika samanlaisista asioista kuin oletettavasti hiton moni muukin. Omakotitalo, pari lasta lisää, kaks koiraa ja yks tai kaks kissaa. Timmi ja urheilullinen kroppakin kävisi. Myös työllistävä ja erittäin mielenkiintoinen ammatti voisi edistää osaa näistä haaveista. Parempi itsekurikin voisi tehdä terää. Pari kohtaa voisi toki kuitata sillä Eurojackpotin päävoitolla.

Luonteeltani mä olen nopeasti kyllästyvä ja turhautuva, impulsiivinen ja nykyään valitettavan pessimistinen (minkä takia usein alakuloinen). Olen hyvinkin sosiaalinen ja nautin uusista ihmiskontakteista sekä päättömistä illanistujaisista isolla porukalla. Ongelmakohtani on tosin arkuus ja ujous joissakin sosiaalisissa tilanteissa, joka johtuu tasan tarkkaan mun itsetunnosta joka on pelkkää murskaantunutta skeidaa. Ehkä se kuitenkin ajan kanssa korjaantuu, kun vaan jaksaisin sitä työstää.

Mä tykkään itsessäni eniten mun rajattomasta mielikuvituksesta. Kiitos iskä ja äiskä näistä miellyttävän oudoista aivojen toiminnoista. Nää on parasta. Rakastan herätä aamulla sekopäisen unen jälkimainingeissa, kertoa tarinaa suoraan aivojen ytimestä ilman etukäteissuunnittelua, piirtää kuvia mitä rumimmista elukoista ja mitä muita ihania aivo-etuja näitä nyt omistan. Kuulostipa typerältä.

Todisteeksi voidaan ottaa pari esimerkkiä mun parhaista yöllisistä seikkailuista (seuraavaksi kerron siis unista, jottei tarvitse pohtia kesken kerronnan että oikeestiko. En tajua miksi en livenä unista kertoessani melkein koskaan muka osaa mainita että puhun unesta enkä todellisesta elämästä):

Uudistunut rukous

Istun rippikoulupappini kanssa pyöreän, valkoiseen pöytäliinaan peitetyn pöydän ääressä pohtimassa sitä, mitä sitten oikealla hetkellä kirkossa tehdään. Ilmeisesti puhe on konfirmaatiosta. Yllättäen pappi ottaa puheeksi Isä meidän -rukouksen: ”Se on sitten niin nykyään jotta rukouksen keskellä tulee sanoa sana ’pipeli’. Ihan missä kohdassa hyvältä tuntuu.” Epäuskoisena katson pappia ja järkyttyneenä huudahdan, että eihän pidä. Pappi alkaa höröttää räkäistä naurua väittäen samalla, että kyllä se ihan totta on.

Hauskaa ilmastointikanavassa

Astelen mieheni kanssa isokokoiseen rakennukseen. Ensin ostamme liput myyntipisteestä, jonka jälkeen menemme erikoisen näköiseen jättihissiin. Mies alkaa vaihtaa vaatteitaan. Päälleen hän vaihtaa viitallisen asun. Kun hissi on saapunut perille johonkin ylempään kerrokseen, saavumme luukulle. Luukusta kuuluu hypätä isoon ilmastointikanavaan jonkun supersankarin asussa. Ilmastointikanavassa sitä sitten saa kolista pitkän matkan ja lopuksi mätkähtää sieltä ulos poistoluukusta. Ja siitä maksetaan. No, mieheni sitten hyppää luukusta sisään ”Dickhead”-nimisen supersankarin asussa ja rämisee menemään. Ilmeisesti ihan perus ajanvietettä höyhensaarilla.

Jätetään tällä kertaa noihin kahteen.

 

Otetaan vielä olennaisena itseeni liittyvänä asiana musiikki. Rakastan laulamista ja soittamista. Soittamisintoni kohdistuu suurimmaksi osaksi kitaraan, mutta haaveena olisi käydä myös pianotunneilla joskus. Tasaisin väliajoin käyn netin syövereissä etsimässä taidokkaita pianisteja joilta kuuntelen vetoja tutuista hittikappaleista. Ne on ihan mahtavia. Joskus ne saa mut itkemään vuolaasti ihan vaan koska ne on niin hyviä. Iho menee kananlihalle ja kaikkea. Olispa itekin yhtä hyvä.

Mä oikeastaan elän musiikin kautta. Liitän voimakkaasti tilanteet ja tunteet tiettyihin kappaleisiin joita on tullut kuunneltua eri elämänvaiheissa. Voin helposti palata takaisin jonnekin vuosien taa ihan vain kuuntelemalla jonkin kappaleen siltä ajalta. Pystyn melko helposti muuttamaan omaa tunnetilaani vain hakemalla tietyn kappaleen ja kuuntelemalla sitä keskittyneesti. Käsittelen surullisia ja ahdistavia asioita ja voimistan onnellisuuden tunnetta musiikin avulla. On toki myös tilanteita, jolloin en halua kuulla yhtään mitään. Ne on kyllä harvinaisia. Typerimmän tuntuinen tilanne on, kun mä haluaisin kertoa tai näyttää jollekin, kuinka hyvältä joku biisi oikeasti tuntuu. Se tuntuu fyysisesti niin hiivatin hyvältä kun löytyy joku mahtava kappale. Ai että. Kiitos edelleen iskä ja äiti että mun aivot pystyy johonkin tällaseen. Huh.

Jospa siinä olisi sopivan kokoinen palanen mua tähän postaukseen. Luulen, että tulevissa postauksissa selviää enemmän.

♥: Suvi