Viimeisiä viedään
Hups. On vierähtänyt ihan vaan muutama viikko, ja vuodenaikakin pääsi tässä yllättäen vaihtumaan. Miisa täytti muutama päivä sitten kahdeksan kuukautta, ja harjoittelee nyt ihan täysiä konttausasentoon nousemista sekä pyörii lattialla ympyrää. Kohta on siis se aika, kun mä pääsen juoksemaan hiki hatussa erittäin nopean pienen ihmisotuksen perässä siinä pelossa, että se ehtii mua nopeammin kiitämään johonkin vaaranpaikkaan.
Niin. Otsikko viittaa mun äitiyslomaan, joka päättyy pian. Mä sain myös vähän aikaa sitten tietää, että pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään opiskelemaan elokuva- ja tv-linjalle medianomiksi. Siis ensimmäisellä yrittämällä. Oon vieläkin siitä totaalisen shokissa. Mä lähden siis elokuussa koulun penkille, vaikka olin aivan varma ettei sitä tule tapahtumaan. Ainakaan vielä. Panostukseni ennakkotehtäviin sekä henkinen valmistautumiseni kahden päivän pääsykokeisiin tuotti kuitenkin onnekseni tulosta, ja tässä sitä nyt ollaan! Samasta syystä myös blogin kirjoittaminen jäi pimentoon joksikin aikaa… MUT TÄSSÄ MÄ NYT OON!
Mä opiskelin siis vuodesta 2015 saakka sairaanhoitajaksi, mutta huomasin jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa etten ehkä ihan sovi alalle. Toki mulla oli antoisia ja ihania päiviä työskennellessäni palvelutalossa, mut siitä puuttui sellainen oikea fiilis. Sellainen fiilis, että haluaisin tehdä sitä lopun elämääni. Aluksi mä ajattelin, että se nyt on vaan tunne, että eihän tässä nyt mitään. Jatkoin silti vielä lisävuoden, vaikka tiesin minne haluaisin oikeasti hakea. Vasta nyt äitiyslomalla mä päätin, että mä haluan tehdä työkseni jotain sellaista jota niinkun oikeasti haluan. Syy siihen, miksi ylipäätään hain sairaanhoitajaksi, oli aikoinaan unelmistani kertoessani muutamalta opettajalta kuulemani väitteet siitä, että ”sellaisilla aloilla ei ole varmaa työllisyyttä, ei kannata”. Mä olin vielä silloin vähän tietämätön ja naiivi, ja hautasin unelmani sillä ajatuksella, että ehkä voin tehdä jotain ihan kivaa kuitenkin. Luulin, että hoitajan työ olisi mulle sellaista. Ei ollut. Koulusta mä kuitenkin löysin ihania ihmisiä ja sain rutkasti hyödyllistä tietoa, joten ei se opiskelu mihinkään hukkaan ole mennyt! Mä myös arvostan hoitoalan ihmisiä ihan superisti.
Se on kyllä totta, että tulevalla alallani vaaditaan oma-aloitteisuutta ja erityistä aktiivisuutta saadakseen mieluisia työpaikkoja ja päästäkseen oikeasti hommiin ja esimerkiksi saamaan harjoittelun kautta jalkaa oven väliin. Mulla on kuitenkin motivaatio korkealla, joten uskallan väittää sen tuottavan tulosta.
On ihanaa lähteä uusien tuulien vietäväksi, mutta samalla kurkkua hiukan kuristaa. Mun pieni Miisani lähtee perhepäivähoitajan huomaan 1-vuotisjuhliensa tienoilla. Me ollaan suunniteltu niin, että Miisa on vielä syyskuun kotona Jonin kanssa, mutta lokakuussa sitten Jonikin palaa duuniin. Tutustumiskäynnillä tuleva perhepäivähoitaja ja paikka vaikutti onneksi ihanalta, ja elokuussa päästään harjoittelemaan hoidossa oloa yhdessä ja lyhyempinä pätkinä, niin saadaan sellainen pehmeämpi lasku siihen hommaan. Mulla on kuitenkin vahva luotto ja muuten hyvä fiilis. Luulen, että ensimmäiset päivät tuntuvat musta pahemmilta kun Miisasta. Se jää nähtäväksi.
Vielä on kuitenkin hetki aikaa nauttia äitiyslomasta ja kotona olosta. Kuluneen kahdeksan kuukauden aikana mä olen muuttunut ihmisenä melko paljon, mutta samalla myös tietyt asiat mussa ovat vahvistuneet. Miisa on parasta mitä mä olen elämässä koskaan saanut, ja oon ihan superylpeä kun saan kertoa muille olevani äiti. Oon saanut itseluottamusta, mutta oon myös tullut tietyille asioille herkemmäksi. Ajattelen asioita nykyään laajemmin. Jos mä haluan jotain saada aikaan, niin mä myös saan. Se näkyi tuossa kouluhaussakin. Mä päätin että mä haen, pidin pääni ja tein parhaani. Myös moni pelko on osoittautunut turhaksi.
Mä saan joka päivä nähdä aitoa onnellisuutta pienen ihmisen kasvoista ja eleistä. Miisa on maailman onnellisin olento kun se pääsee aamulla syliin ja kun sen kanssa hassuttelee pöydän ääressä. Vaikka mua välillä väsyttää ihan kammottavasti ja haluaisin painua yksin istumaan pihalle, niin Miisa saa kyllä vietyä sen synkkyyden äkkiä pois. Olen kiitollinen. ♥
Mä kirjoitan vielä uuden postauksen, jossa kerron vielä tarkemmin kuluneista kuukausista ja kuulumisista. Tämä jääköön nyt tähän tältä illalta.
Hyvää juhannusta kaikille! ♥: Suvi