Tuoksusta se kaikki alkoi. Muistan pikkutyttönä käyneeni pienessä teekaupassa ja lumotuneeni täysin sen tuoksusta ja tunnelmasta. Sitä teekauppaa ei ole ollut enää vuosiin, mutta muisto siitä on vahva. Vanhempi rouva punnitsemassa valitsemaani irtoteetä ja pieni kullanvärinen teepussi johon tuoksuvat teelehdet sujahtivat, taianomainen hetki, kun kotona teelehdistä haudutettiin ihanan tuoksuista, exoottista juomaa, sillä sitä se todella oli, aikakaudella jolloin tee oli yleensä sama kuin Liptonin keltainen pussitee.

Tämän kaiken olin jo melkein unohtanut, kunnes perheemme muutti syksyllä 2012 Kiinaan Shanghain. Kahvin juonnin olin lopettanut jo 10 vuotta aikaisemmin vatsani protestoitua äänekkäästi ja kovin kivuliaasti,  joten teetä tuli  juotua jo ennen matkaamme. Tosin yleensä join mustaa teetä, maustettuna kerma- mansikka- tai millälie aromeilla. Pussiteekin kelpasi, enkä tainnut omistaa kuin yhden teekannun. Oolongista tai Puerista en ollut kuullutkaan, ja vihreä tee maistui mielestäni kitkerältä ja pahalta.

Shanghaissa löysin taian uudelleen. Pienet teehuoneet katujen varsilla kutsuivat tuoksullaan, kiireetön tunnelma miljoonakaupungin sykkeessä löytyi puistoista ja teehuoneista, ja kaikkialla oli teetä. Sitä juotiin puistoissa, kannettiin lasitölkeissä mukana, siellä se oli  suuri ja luonnollinen osa ihmisten elämää ja arkea sekä tietysti ylimpänä juhlassa mukana.

Kiersin kaupungin teehuoneita, ostin kymmeniä eri laatuja, joita kotona hauduttelin, ja ulos en yleensä lähtenyt ilman omaa teepulloa. Kiinassa siis tee oli läsnä kaikkialla. Siellä siitä tuli iso osa minunkin elämääni. Ja intohimo jäi elämään takaisin Suomeen palauttuamme.