Ekat treffit

Niin, ne ekat treffit. Tindertreffit. Ne ensimmäiset matchit, kun vielä kuvitteli sinisilmäisesti, että onkohan tässä sen mun elämäni mies! (Ja piti tuota sovellusta vielä jotenkin vakavasti otettavana (in your dreams)). Oltiin tyttöporukalla viettämässä viikonloppua pienellä paikkakunnalla ja tämä match, sanotaan häntä nyt Ekaksi, halusi ajella ihan vain minun(!) vuokseni 250 km matkan, jotta nähtäisiin. Minähän olin sokaistunut ihastuksesta. Meninpä siinä vielä lupaamaan, että majoituskin onnistuu meidän huoneistossa, kunhan ottaa komeita kavereita mukaan (miten hieno idea!).

Mitäs sitten kävikään. Me siirryimme illanviettoon pieneen pubiin ja Eka ilmoitti lähteneensä matkaan poikaporukan kanssa. Tinder näytti välillemme yhä vähemmän ja vähemmän välimatkaa. Sitten Eka soitti. Ääni kuulosti lupaavalta. Kerroin sijaintini ja jäin odottelemaan.

Kuvien kautta oletin Ekan olevan lihaksikas ja komea (mitäs muutakaan). Pituutta pohdittiin tyttöjen kanssa kuvien perusteella ja päädyttiin siihen, ettei Eka ole kamalan pitkä. Luultavasti minua pitempi kuitenkin (tätähän ei sopinut kysyä itse henkilöltä). Odottelin pubissa elämäni rakkautta saapuvaksi, kun huomasin henkilön kävelevän minua kohti. Tuijotin tyyppiä enkä osannut tehdä mitään, kun hän jo puristi kättäni ”Sinä taidat olla ****?”. Ensimmäinen ajatukseni oli jatkaa nurkassa notkumista tyynen rauhallisesti kuin olisin siinä ihan huvin vuoksi, ja vastata kieltävästi, mutta suustani tuli ulos vain haparoiva, järkyttynyt ”joo”.

Järkyttynyt. Sitä olin. Näin jälkeenpäin tuntuu, että mitä edes olin ajatellut! 😀 Tottakai kuvat voi hämätä. Ja tottakai sinne sovellukseen voi syöttää 10 vuotta vanhoja kuvia tai vaikka ihan jonkun muun kuvia! Eka oli ihan jotain muuta, mitä olin olettanut. Hän oli minua ehkä 15 cm pitempi, näytti jotenkin heiveröiseltä ja laihalta, kulahtanut t-paita roikkui luisevilta olkapäiltä ja kasvot olivat väsyneet tummine silmänalusineen. Ei sillä, että minäkään kovin freesinä olisin sen edellisillan bailauksen jäljiltä ollut, mutta ei tämä kyllä nyt ollut ollenkaan sitä, mitä odotin!

En muista sen järkytyksen lomasta paljoakaan, mitä juteltiin Ekan kanssa. En ollut koskaan aiemmin käynyt kunnon treffeillä, joten en tiennyt yhtään, miten toimia. Kokosin itseni ja päätin, että vaikka Eka ei nyt ulkonäöllisesti vastannut odotuksia, niin hänhän voi olla tosi hyvä tyyppi! Tilasimme yhdet ja istuimme alas juttelemaan. Eka selitti ja selitti ja selitti. En itse asiassa tiedä yhtään, mitä hän selitti, koska tuijotin häntä hämmentyneenä ja mietin, miten pääsen tästä tilanteesta pois. Hän oli suostutellut yhden kaverinsa kuskiksi ja tullut tänne asti, 250 kilometrin päähän olettaen, että majoitus löytyy ja kotiinpaluu on vasta seuraavana aamuna. Enhän minä voi nyt enää mitään perua!

Eka puhui ja puhui. Sinällään hyvä, että hän taisi tykätä puhua itsestään, koska ei näyttänyt välittävän siitä, etten kommentoinut mitään saatika kertonut itsestäni. Sitten yhtäkkiä, sen kummemmin asiaa ajattelematta, nousin pöydästä ja ilmoitin meneväni vessaan. Juoksin perimmäiseen WC-koppiin ja soitin paniikissa ystävilleni. Tyypillisesti kukaan ei vastannut puhelimeen, joten lähetin muutaman (ehkä 30) sekavaa paniikkiviestiä kaikille ja kumosin laukustani löytyvän shottipullon (ah, pelastus!). Kukaan ei vastannut, joten istuin WC-kopissa kuolettavan pitkältä tuntuvan ajan, kunnes kuulin nimeäni kutsuttavan – toinen pelastus! Selitettyäni tilanteen ja ystäväni lopetettua hervottoman nauramisen, hän otti laukustani puhelimen, kirjoitti viestin ja ojensi puhelimen takaisin. Lähetetyssä viestissä luki ”Nyt ei ihan natsannut!”.

En tiedä, voisiko tämän nolommin käyttäytyä kuin juosta deittiä karkuun vessaan, mutta onpahan tällainenkin nyt koettu :D. Ja tästä opittiin se, ettet voi todellakaan tietää, kenen kuvia kukakin sovellukseen syöttää. Ennen kuin postin tyypin matcheista, selasin vielä hänen kuviaan enkä todellakaan tunnistanut tyyppiä. Joko a) itse paikalle saapunut henkilö oli Ekan kaveri eikä hän itse, b) kuvat eivät olleet hänen tai c) tyypille oli tapahtunut aika suurehko muutos kuvien ja nykyhetken välillä. Järkyttyneenä tapahtuneesta poistin Tinder -tilini, lupasin itselleni käyttäytyä asiallisemmin vastaavanlaisessa tilanteessa (,jota en tosin ajatellut enää koskaan kokea) ja päätin myös Ekan olleen se eka ja vika tinderdeittini tässä elämässä.

Mutta kuinkas sitten kävikään…

Suhteet Oma elämä Rakkaus Höpsöä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.