Mitä laihdutuskulttuuri on?

Aina se nostaa päätään pitkin vuotta: esimerkiksi uudenvuoden, erilaisten perhejuhlien, kuten ylioppilasjuhlien, sekä etenkin joulun jälkeen.

Pitäisi laihduttaa.

Tämä on vain yksi ilmeinen esimerkki siitä, kuinka laihdutuskulttuurista on tullut pinttynyt osa arkeamme, ja kuinka sen viljely on helppoa. Arkisen puheen lisäksi sitä esiintyy myös paljon mediassa: kyllähän proteiiniherkku on paljon parempi vaihtoehto, kuin se tavallinen, vai mitä?

Ja kyllähän sen proteiiniherkun jälkeen on vähemmän syyllinen olo herkuttelusta, vai mitä? 

Menit juuri lankaan; herkku on herkku, oli se sitten proteiiniherkku tai ihan vaan tavallinen, ilman lisättyä proteiinia. Herkutella saa, mutta pitääkö sen jälkeen laihduttaa? Yhteiskunnan laihdutuskulttuurin pinttäneestä näkökulmasta kyllä.

Tämä blogi ja siihen liittyvät somet ovat yhdessä projekti, jota olen jo vuosia pyöritellyt mielessäni. Miksi en ryhtynyt tähän aiemmin? Todellisuudessa en uskaltanut. En tiennyt, miten tähän asiaan tarttuisin, miten kestäisin kritiikin ja kuinka voisin suojata itseäni siltä. Toisaalta kulunut aika on mahdollistanut pitemmän ajatustyön, joka varmasti auttaa alussa. Toiveenani on saada ääneni ja näkökulmani kuuluville, ja vaikuttaa asiaan, joka on itseäni piinannut jo reilun vuosikymmenen.

Miksi haluan puhua siitä?

Olen ylipainoinen. Olen ollut sitä jo likimain 20 vuotta, ihan pienestä päiväkoti-ikäisestä pitäen. Jo silloin asiaan luonnollisesti kiinnitettiin paljon huomiota, mietittiin syitä sille, miksi en sovi yhteiskunnan asettamaan muottiin ihannelapsesta, joka olisi solakka, harrastaisi liikuntaa ja söisi karkkia vain karkkipäivänä. Ihme kyllä, en ollut mikään napostelija kun, ja vaikka painoni alkoi nousta. Söin ihan tavallista kotiruokaa ja elin tavallisen maalaislapsen elämää – meillä ei ollut siihen aikaan edes videopelejä, joiden takia liikkuminen olisi jäänyt vähäisemmälle. Kuitenkin tuosta ajasta lähtien olen enemmän tai vähemmän kamppaillut painoni kanssa – miksi?

Alakoululaisena olin pullukka. Kävin ala-asteen aikana terveydenhoitajalla painokontrollissa,ja terveydenhoitaja kovasti korosti sitä, ettei painoni sovi. Erään kerran painokontrollissa hän käänsi tietokoneen kuvaputkinäytön kohti minua ja näytti ruudulta ongelman. Näytöllä komeili oma painokäyräni, joka oli punaisena viivana sinisen viitepainokäyrän yläpuolella. Sen jälkeen hän sanoi ne maagiset sanat, jotka olen kuullut elämäni aikana satoja kertoja:

Sinun pitäisi aloittaa laihdutuskuuri.

Olin ehkä seitsemän- tai kahdeksanvuotias. Kysyin, että mitä se laihdutuskuuri oikein tarkoittaa. Terveydenhoitaja kertoi, että minun pitäisi harrastaa enemmän liikuntaa, ja rajoittaa herkkujen syömistä. Hän kertoi, että ei tavallinen kotiruoka kuitenkaan lihota, ja että sitä pitäisi syödä riittävästi lautasmallin mukaan: puoli lautasellista salaattia, ja toisesta puolikkaasta puolet lihaa ja puolet perunaa. Hän kertoi myös, että jotkut ruuat, kuten rasvaiset ja suolaiset nakit ja makkarat, lihottavat. Niitä pitäisi välttää.

Siitä lähtien sitä on toitotettu jatkuvasti: syö vähemmän, liiku enemmän, älä syö sitä, älä syö tätä… Alakouluikäisenä motivaationi liikuntaan oli ollut laskemaan päin: koska olin pienen maalaiskoulun ainoa pullukka, tarkoitti se sitä, että muut ovat minua ketterämpiä, nopeampia ja yleisesti ottaen parempia liikunnassa. Koululiikuntatunneilla kisailtiin paljon, ja joukkueita valittaessa jäin lähes aina viimeiseksi, koska en ollut urheilullinen.

Annoin enemmän luovuudessa kuin liikunnassa, sillä olin jo aiemmin eskari-ikäisenä aloittanut musiikin harrastamisen pianon- ja viulunsoiton parissa, enkä suinkaan liikunnallista harrastusta, kuten monet muut lapset. Kävin joskus matalan kynnyksen lasten jumppakerhossa, mutta koska syrjintä jatkui siellä, jäi se harrastus lyhyeen. Musiikkiharrastus ei kuitenkaan ollut itselleni hyödytöntä, sillä se on tarjonnut minulle tilaisuuksia esiintyä ja näyttää taitojani siinä, mitä osaan. Sen myötä tutustuin myös näyttelemiseen, joka oli pitkään minulle rakas harrastus. 

Kuitenkin, vuodet ovat vierineet, ja tässä sitä ollaan samassa pisteessä – jälleen. Kamppailen edelleen sen ajatuksen kanssa, että pitäisikö laihduttaa. Olen työstänyt luopumisprosessia siitä ajatuksesta, että pitäisi. Monien vaiheiden kautta elän tällä hetkellä elämää, jossa voin harrastaa liikuntaa ja syödä ilman alituista kalorien ja painon kyttäämistä, ja kokea sen riemun hyvästä olosta, joka voi olla, vaikka virallisesti olen ylipainoinen. Myönnettäköön kuitenkin, että urheilukellon hankittuani liikunnan ja unen määrää tulee seurattua ehkä turhankin intensiivisesti. Esimerkiksi juuri tällä hetkellä aktiivisuustaso on 4%, joka tarkoittaa sitä, että lenkki olisi paikallaan.

En väitä, etteikö terveelliset elämäntavat olisi hyväksi. Olen itse lopettanut parisen vuotta sitten punaisen lihan syönnin terveyssyistä, ja samasta syystä alkanut harrastamaan säännöllisesti liikuntaa. En kuitenkaan laihtuakseni, vaan voidakseni paremmin.

Kuuma peruna onkin, että tarvitseeko minun laihduttaa?

Minulla on hyvä olo kehossani, se riittää minulle. Yritän rakastaa sitä juuri sellaisena, kuin se on.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *