Jotain ajatuksia [eli turhuuksia]
Tervehdys kansalaiset
Mukavaa jos luette tätä turhaa postausta.
Noniin mennäänpä asiaan.
Helmikuun alussa iskä takavarikoi mun puhelimen.
Se raivosi mulle ja yritti häätää mut kotoa.
Nukuin sen yön kirjaimellisesti pikkusiskon sylissä, pelosta täristen ja itkien.
Sen jälkeen mulle on tullu kaks kolme kertaa ahistus- tai paniikkikohtauksen kaltasia hetkiä.
Onneks se ei oo mulle raivonnu sen jäläkee.
Mulle tuli mieleen, että viime vuoden hiihtolomalla eli noin vuosi sitten [mulla on just nyt hiihtoloma] mun syntymätön pikkuveli kuoli.
Mä oon miettiny itteeni, kattonu peilistä omiin silmiin ja kysyny, et oonks mä varmasti mä.
Joskus tuntuu, et oon muuttunu viime vuoden keväästä paljon.
Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.
Toi sanonta on jääny mieleeni.
Jos toi pitää paikkasa,enkö mä sit oo sydämeltäni paha?
Musta tuntuu, et musta on tullu tosi paljon tylympi ja kylmempi -ja myös vieläentistäkin herkemmin suuttuva.
En mä haluu olla sellanen, mut en mä haluu itteeni muuttaakkaa.
Eihän se auttaisi mitään. Mua vihataan siltikin.
Enkä mä ees osais muuttua.
Mä oon tykänny susista ja tykkään edelleen. Siis ku mulle tulee niistä mieleen vapaus.
Millaista on olla villi ja vapaa?
Eipä tässä muuta.
Myrskyvaroitus kiittää ja kuittaa.