Naisten terveys yhä mysteeri – myös naisille
”Ensimmäisen kerran kävin gynekologin vastaanotolla aivan muista syistä kuin ehkäisyn takia. En saanut selkeyttä sen hetkiseen ongelmaani, mutta sen sijaan sain reseptin e-pillereihin. — Seuraavan kerran kävin tapaamassa gynekologia, kun kuukautiset loppuivat kuin seinään. Sitä ei koskaan tutkittu, mutta taas lähdin uuden pillerireseptin kanssa.”
Lainaukset ovat edellisestä postauksestani liittyen e-pillereihin. Jatkan tästä hieman samaa rataa, satuin nimittäin lukemaan Erpo Pakkalan kirjoittaman uutisen koskien naisten terveydestä tehtyä tutkimusta. (Kyllä, sukupuoli on monimuotoinen – kaikki naiset eivät ole kohdullisia eikä kaikilla naisilla ole kohtua, mutta käytän tässä yhteydessä nyt samaa termiä kuin linkittämässäni uutisessa.)
Mikä tutkimus?
Kyseessä on siis laaja tutkimus vuonna 1986 syntyneiden naisten hyvinvoinnista ja lisääntymisterveydestä. Naisten terveyttä on seurattu heidän koko elämänsä ajan. Pakkalan uutisessa kerrotaan, että monille tutkimukseen osallistuneille naisille on tullut täytenä yllätyksenä esimerkiksi endometrioosi- tai PCOS-diagnoosi.
En ole yllättynyt tästä uutisesta. Ei ole ensimmäinen kerta, kun vastaan tulee naisten terveysongelmien havaitsematta jäämistä tai epätietoisuutta niistä. Tästä tuli mieleen, että en ole vieläkään täysin varma siitä, onko itselläni PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä. Kerran gynekologi sanoi ohimennen, että ultrassa saattoi näkyä PCO-syndroomaa, mutta ei mitään muuta. En nuorena ja arkana siitä sillä hetkellä tajunnut kysyä, joten myöhemmin kotona googletin asiasta ja pystyin löytämään joitain sen oireita omasta elämästäni. Tämän jälkeen siitä ei ole kuitenkaan mainittu enää mitään, joten onko minulla se vai ei? Ehkä.
Olen myös yksi niistä monista koekaniineista, jotka ovat olleet mukana HPV-rokotteen testauksessa yläasteikäisestä lähtien. Tutkimuksessa tehtyjen testien (esim. klamydiatestin) tuloksista on jokaisen tutkimukseen osallistuneen ollut mahdollista käydä lukemassa henkilökohtaisesti netin kautta kirjautumalla siihen tarkoitetulle sivustolle. Sitä kautta sain tietää, että kärsin myös sytolyysista – en ollut koskaan aikaisemmin siitäkään kuullut, mutta google onneksi auttoi. Pointti näillä henkilökohtaisten ongelmieni kertomisella on se, että ei ole lainkaan harvinaista, että naiset eivät ole tietoisia ns. ”naistentaudeista” sun muista sukupuoleensa liittyvistä asioista. Toisaalta ei niistä aina ole tietoisia ammattilaisetkaan. Kun kerran kuvailin epämääräisiä kuukautisiani gynekologille, hän vain totesi, että onpa kummallista, eikä osannut sanoa oikein muuta. Asiaa ei tutkittu sen enempää.
Nainen – mikä mysteeri
En ole onneksi kokenut mitään pahempia vaivoja, mutta olen lukenut paljon keskusteluja toisten kokemuksista. Niistä olen saanut kuvan, että naisia ei myöskään aina oteta vakavasti, jos he valittavat esimerkiksi kivuistaan. Ja (toisinaan pitkänkin väännön jälkeen) sitten lopulta he saavatkin endometrioosin diagnoosin. Kun tutkii enemmän naistenterveyden historiaa, niin se ei ole ollut aikanaan kovinkaan kiinnostava tutkimusaihe. Kaikki varmaan tietävät enemmän tai vähemmän hysteriasta sun muusta surkuhupaisasta tapauksesta. Mutta kun ne naiset ovat niin monimutkaisia ja vaikeita olentoja! Olen aikaisemmin törmännyt monia kertoja ilmiöön, jossa ei vain tiedetä, mistä jokin naisiin liittyvä asia oikein johtuu. Viimeisin oli tapaus kuparikierukka, josta osataan sanoa seuraavaa: ”Kuparikierukan vaikutusmekanismia ei täysin vielä tunneta. Kyse on paikallisesta vaikutuksesta kohdun- ja kohdunkaulan limakalvoon.” Onneksi naisia tutkitaan nykyään enemmän ja ehkä tulevaisuudessa saamme vielä oppia lisää tästä monimutkaisesta sukupuolesta!
