23. luukku – Joululoman tärkeimmät ja viimeiset odotustärinät
23. luukku – Joululoman tärkeimmät ja viimeiset odotustärinät
Oijoijoijoijoijoi! Enää YKSI YÖ. Huomenna on myös viimeinen postaus, jossa käytän yhtä rikollisen paljon huutomerkki/caps lock -yhdistelmää.
Huominen tuuletuksen aihe on niin ilmeinen, että yllättäen tänään iski runsaudenpula päivitysaiheiden takia. En ole tuulettanut esimerkiksi jouluruualle (tai siis lähinnä kinkulle). Lisäksi haluaisin myös vielä tuulettaa kaikille kivoille asioille, joita loman aikana on jo nyt tapahtunut. Sille, että olen nähnyt useimmat Heinolassa asuvat ystäväni tai sille, että mummin ja vaarin luona oli leivotu omia pipareita ja siellä vierähti teen äärellä useampi tunti. Sille, että kaikissa Suomen kaupoissa käydään järjettömän suuret small talkit, kun ”hei” ja ”kiitos” saavat seurakseen ”hyvää ja joulua” -toivotuksen. Se tulee jotenkin niin vaivaannuttavasti, ikään kuin että ”Anteeksi kun nyt tässä rupean vielä lätisemään kun kaikilla on tuli perseen alla, mutta onhan se hyvätapaista toivotella asioita ja onhan se nyt ihan kiva juhla muutenkin se joulu, hyvää joulua, sori”. Tuntuu etten ole puhunut tarpeeksi joulumusiikista, enkä koskaan esitellyt kotimme joulukoristusta, josta olen aika ylpeä. Askarteluohjeitakaan en jakanut, koska olin kätevän emännän sijaan aika kiukkuinen emäntä, vaikka kortit tulivatkin valmiiksi. En myöskään leiponut pipareita, kuten esimerkiksi rakas ystäväni Taru. Hän myös koristeli piparinsa perinteiseen tapaan aika ajatuksia herättävästi, mutta valitettavasti niistä kaunokaisista ei ole blogissa kuvia. En kuitenkaan ole koskaan nähnyt säväyttävämpää piparinkoristelua.
Mutta vaikka voisin omistaa tämän joulukalenterin toiseksi viimeisen tuuletuksen pipareille tai askartelulle tai viimeisille pakkaamisille ennen aattoa, haluan tuulettaa rakkaille ystäville, jotka kuin tilauksesta palaavat samaan kaupunkiin joulupyhien ajaksi ja joiden takia joululoma tuntuu lomalta. Tulee jollain lailla nostalginen, mutta samalla rauhoittunut ja jopa seesteinen olo, kun on vihdoin saanut viettää edes muutaman tunnin ihmisten kanssa, jotka olivat muutama vuosi sitten osa elämää ihan päivittäin.
Ja tuuletus myös sille, että kahden päivän juoksentelusta ei tullutkaan niin suurta sosiaaliähkyä, kuin olisi voinut. Yleensä aina väsähdän, kun olen ollut liikaa äänessä tai ihmisten ympäröimänä. Nyt on vain hyvän kevyt olo.
Ja saanko tuulettaa nyt vielä sillekin, että on tosiaan enää se yksi yö. Nyt ei voi tehdä enää mitään. On vain nukuttava ja herättävä ja sitten se kaikki hillitön odotus ja ainakin kuukauden kestänyt kihelmöinti palkitaan.
Ah, toivottavasti tämä joulukalenteri on sumeiden tuuletuskuvien hautausmaa. Jalat ilmaan! Ei kai sitä tämänkään ikäisenä voi pysyä nahoissaan ennen jouluaattoa?
IIK. JÄNNÄÄ.
Nukkukaapa hyvin ihmiset, huomenna riemu repeää!
– Jenni H.
Ps. Kuulkaahan nyt myös, ihmiset armaat. Kyllä, on märkä sää. Kyllä, me kaikki olemme huomanneet, ihan varmasti. Kuunnelkaa Antti Tuiskun ”Lämmin lumi peittää maan” (vaikka se hirveää aivokuolemaa onkin, mutta.. läpällä?) ja yrittäkää piristyä. Ei se lumi möksöttämällä sada. Ei kannata murehtia asioista, joille ei oikeastaan voi tehdä yhtään mitään.