Kaulimaton, takuuhelppo pizzapohja
Karkoitetaan tätä blogihiljaisuutta- ja takeltalua tänään ruokaohjeella, jota olen pantannut jo liian pitkään: maailman helpoin itsetehty ja täysin kaulimaton pizzapohja.Se sopii muutenkin tämän blogin teemaan: halpaa, hyvää ja mennään pitkälti siitä, mistä aita on matalin tai mistä se on lekalle pistelty päreiksi.
Ja sitten voisimme väitellä siitä, onko kaulimaton suomea. Kyllä se on. Onhan? Vai onko teillä jotain parempia ehdotuksia? Kaulintavapaa? Anti-kaulittu? Kaulitsematon? Ei-kaulittava? Kaulitsematomatum?
Kaulimaton = ei tarvitse kaulia = säästämme kaikkien hermoja ja suojelemme verenpaineitamme. Olemmeko sujut tämän asian kanssa? Hienoa.
Tänään valmistamme, hyvät ihmiset, siis sunnuntaipizzaa (koska ei kai kukaan nyt oikeasti jaksa pitkän raatamisviikon jälkeen mitään perjantaipizzaa leivoiskella). Itse olen vankasti sitä mieltä, että einespizzan pitäisi olla tuomittava rikos. Niistä sössöpohjan ja pettymystäytteiden e-koodikaasuista tulee vain paha mieli meille kaikille. Eikä opiskelijoilla ole varaa mihinkään noutopizzoihin, joten teemme kaiken itse.
Mutta ei pizzanteostakaan tarvitse tehdä liian vaikeaa! Eikä oikeasti hyvään pizzaan tarvita mitään hienoja täytteitä tai kalliita Alppiojien vuohista puristettua juustoa, vaan riittää, että pizza on mehukas ja siinä etenkin on mausteita.
Puhutaanpa sitten tämän pizzan iloisimmasta osasta eli siitä ihanasta peruspizzapohjasta, jolle ei tarvitse näyttää kaulinta, korkeintaan sitä omaan nyrkkiä.
Kaulimaton, takuuhelppo pizzapohja (pellillinen tai kaksi piirakkavuoallista)
2 dl vettä
1/2 pakettia hiivaa tai pussillinen kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
50 g (eli vajaa desi) rypsiöljyä
4 dl (ainakin, tai kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista) vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoja
1. Murustele ja sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita perässä muut aineet. 2. Anna taikinan nousta noin 30 minuuttia lämpimässä paikassa (itse laitan yleensä tiskialtaaseen vähän kuumaan vettä ja laitan kulhon sinne ja peittelen sen liinalla). 3. Taputtele käsin (!!!!) voidellulle leivinpaperille. 4. Paista täytteineen 225 asteessa, noin 20 minuuttia (tai kauemmin, jos uunisi on yhtä susi syntyessään kuin omani).
Tähän pizzaan tulee täytteeksi vähän ketsuppia, halvinta mahdollista tomaattimurskaa, reippaasti maustettua jauhelihaa ja juustoa. Kannattaa muuten oikeasti ostaa sellaista kauniista sulavaa kermajuustoa. On todella nahkeaa jäystää sellaista kovaa ja nahkeaa juustokuorta etenkin sitten, kun pizza on sen kerran päässyt jäähtymään.
Ja kun olet saanut pizzan uuniin ja odottanut, että juusto rusehtaa kauniisti, voit ottaa sen uunista ja kipukynnyksestäsi riippuen syödä sen kivuliaan kuumana tai vasta sitten kun se on vähän jäähtynyt.
Itse suosin tulikuumaa ”aijaijaijaijai, en maista enää ikinä mitään” -lähestymistapaa.
Ja huomioita tämänkertaisesta pizzanteosta. Taikinan valmistaneelle poikaystävälleni tuli aivopieru ja hän teki taikinaa tupla-annoksen. Siksi tuon kuvan taikinamäärä on niin pulleaa sorttia. Yksinkertainen taikina, joka tuossa yllä esiteltiin, riittää varsin erinomaisesti. Lisäksi unohdimme laittaa leivinpaperin vuokaamme (meille ei siis edes ole korkeareunaista peltiä), mutta ihan nätisti se pizza irtosi siitä huolimatta, koska olimme voidelleet ne. Toki en ihan peltipellille laittaisi taikinaani, mutta jos teillä on jonkinlainen non-stick-superpelti, joka on varmisti putipuhdan, niin siitä vain. En halua rajoittaa vapauksianne.
Kokeilimme myös spelttijauhoja tähän ohjeeseen vehnäjauhojen tilalta, eikä sekään maistunut yhtään hullummalta.
Pizza kannattaa nauttia sohvalla hyvin epäergonomisessa löhöasennossa ja tzatzikin (oikeinkirjoitus?) kanssa. Ohje lisukkeeseen löytyy täältä!
Napa naukuen kohti ensi viikkoa.
Kuullaan ihmiset! Leppoisaa sunnuntaita. Me laitamme Frozenin pyörimään TV:stä ja yritämme vielä hetkeksi unohtaa, että huomenna on taas maanantai.
Mitä tykkäsitte ohjeesta? Onko teillä jotain hyviä pizzakikkoja? Ja kysykää nyt ihmeessä, jos tästä ohjeesta tuli jotain mieleen.
Moro!
– Jenni H.