Maanantairaivoa ja viikonlopun tissihiki (totuus sattuu, eikö?)
Jos en olisi tämän maanantain jäljiltä niin vihainen ja turhautunut, kirjoittelisin tähän litanian härskeimpiä kirosanoja mitä keksin. Olen niin totaalisen tikkuinen, ettei ajatus meinaa kulkea.
Kaikki päivät eivät ilmeisesti voi mennä ihan putkeen, vaikka et itse olisikaan edesauttamassa armotonta päähänpotkimista.
Maailma, haist ite.
Siksipä onkin varmaan järkevämpää palata vähän viikonlopun fiiliksiin, jotka tämän päivän ristiinnaulitsemiseen verrattuna ovat varsin iloiset. Otinpa viikonlopun aikana jopa pari kuvaa pitkästä aikaa – paino sanalla pari – joten senkin kunniaksi pitää vähän kerrata kuulumisia. Aika juoksenteluksihan sekin meni, koska lauantai kului pitkälti töissä ja sunnuntai oli kaikkea muuta kuin letkeä.
Kerrankin lunastin uhoni ja kertomukseni, sillä leivoin ihan oikeasti ystäväni Tarun kanssa Bailey’s -juustokakun! Siinä se on. Muruakaan ei jäänyt viikonlopun jäljiltä. Kakku tehtiin aina niin luotettavan Kinuskikissan ohjeella, josta on itseasiassa parempi version siinä oikeassa elämässä kosketeltavissa olevassa kirjassa. Täyte on toki sama, mutta kyllä dominopohja voittaa aina sen kälyisen kaurakeksipohjan. Kakun koristeena ainoa osaamani tekniikka, josta ei voi jäädä epäonnistumisen myötä paha mieli: raastettu suklaa.
Ja kakun kanssa sopi tietenkin Potter -leffa ja hyytävät eväät. Ja voi! En yleensä hifistele limsoja tai mehuja tai mitään viinaksiakaan sen koommin, mutta Vitamin Welliä (velli, hekoheko) kylläkin. Se vihreä omena on makuna aivan taivaallisen hyvää, mutta sitä ikinä löydä kaupasta kun olisi tarve. Onneksi kokeilin tuota päärynä-inkivääriä, hyvä jumala mitä nannaa! Vitamin Well on siitä täydellinen, että sitä ei tee mieli kulauttaa yhdellä huikalla, mutta sitä on sitäkin kivempi latkia pikku hiljaa, jolloin se hyvyys kestää vain pidempään. Siinäpä teille juomasuositus ja paljastus suuresta heikkoidestani, ihmiset rakkaat.
(Ja kyllä, minun pikkarini todellakin roikkuvat tuolla taustalla! Siellä on myös kirpputorikamat juuri niissä samoissa kasseissa, joissa ne raahattiin sieltä jo varmaan kuukaisi sitten pois. Repikää siitä.)
Lauantain ansaitun lekotteluillan jälkeen sunnuntai potkaisi itsensä käyntiin ahdistuneella kierroksella Muotikirppiksellä Tampereen Pakkahuoneella. Sitä ihmisten määrää on niin vaikea käsittää. Lievästi kuristava tunne seurasi koko kierroksen ajan. Ne naisethan olivat kuin hyeenoja siellä pöytien äärellä! Olin Muotikirppiksellä kyllä viime vuonnakin katselemassa, mutta tänä vuonna ihmismassansietokykyni ei ollut varmaankaan samalla tasolla. Päätavoite oli vain pitää seuralaisessa edes joku katsekontakti ja selvitä hengissä ulos. Oli kyllä ihanaa käydä sen jälkeen melkein tyhjyyttään kaikuvalla Bonus Kirppiksellä.
Mutta siihenpä se autuus sitten loppuikin, sillä minulla oli kunnianhimoinen missio: löydä valmistusjaisjuhliin mekko.
Tuskallista.
Liian pieni kauttaaltaan, näytän teiniäidiltä, näytän valaalta, yläosa pieni ja alaosa sopiva, yläosa sopiva ja alaosa auttamattoman pieni, näytän painijalta, maksaa puoli vuokraa, liian lyhyt, surkea leikkaus, kainaloläskit pääosassa, en saa henkeä, näyttää kuin olisi kolme tissiä, ruma pakastekalkkunan väri.. Ja miljoona muuta ominaisuutta ja ongelmaa mekko-ostoksillani.
Otinpa silti jostain syystä hymyilevän kuvan Sokoksen sovituskopissa. Takana noin neljä ja puoli tuntia epätoivoista ähellystä ja päälle soviteltuna varmaan kaikki Tampereen mekot. Kainalot hiessä, tissit hiessä, selkä hiessä, tukka likaisena, paha olo, jalkoihin sattuu ja on hätä, koska jos mekkoa ei löydy, joudun menemään valmistujaisiini reikäisissä legginseissä tai alasti.
Luulinpa vielä, että olin vähän laihtunut, mutta PAH, tuntui, että silkasta epätoivosta pulskistuin juuri sovituskopissa kaiken triplana takaisin. Ja juurikasvukin oli ruma.
Minä. Vihaan. Shoppailua.
Olisin muuten niin mielelläni ottanut tuon taustalla vilkkuvan superpunaisen mekon, mutta koska ylä ja alavartaloni ovat auttamattomasti eri planeetoilta, jätin mekon kauppaan. Vähäsen kyllä harmittaa, koska se väri oli niin täydellisen leiskuva.
Mutta voi kuulkaa! Kyllä minä tuntien hikoilun jälkeen löysin YHDEN mekon, vaikka ei minulla ollut kyllä siihenkään varaa. Sain sen silti pienen puljaamisen kautta ja jälleen kerran yksi hyytävä stressipökäle lötkähti harteilta. Se mekko on pinkki ja vähän kummallinen, mutta niinhän minun kaikki ostokseni yleensä ovatkin.
Vielä pitäisi löytää kengät sirolle 41:n jetiräpylälleni. Mieluiten jos vielä saisi sellaiset kengät, jotka eivät satu kymmenen sekunnin seisomisen jälkeen. Ja korko olisi kiva, koska todellakin haluan olla muita pidempi. Pituus korvaa leveyden, right?
Minut on luotu kärsimään vaatekaupoilla. Tämän on pakko olla joku todella tympeä vitsi.
Olipa siinä hilpeät viikonlopputunnelmat. Hah.
Mutta kakku oli ihanaa ja seura parasta mahdollista ja mekkohelpotus suunnaton ja kestävyyskunto kasvoi kohisten. Ehkä keskityn näihin.
Pakko kyllä keksiä vielä jotain tätä maanantaihermoa lieventävää. Pitää vielä selvitä huomisesta ja sitten keskiviikkona koittaa onnellisesti vapaapäivä/raivotauko. Täältä vielä noustaan! Ainakin toimituksenkin blogissa esitelty kesälista jotenkin jo ajatuksena rauhoitti minua. Ehkä palaan sen pariin ja uneksin hetken kiirreettömistä helleaamuista, joita ei kyllä työtä tekevä ihminen juuri kesäisin näe.
Saakeli.
En tiedä jäikö tästä postauksesta nyt niin hilpeä olo. :D Mutta jaettu onni on paras onni ja sama pätee varmasti vihaankin.
Toivotan teille kaikin puolin miellyttävää maanantainLOPPUA. Koska muuta hyvää siinä ei juuri ole!!!
– Jenni ”raivomuikkeli” H.
Annan itselleni kymmenen pulskeaa pistettä otsikoinnista.