Viikon adrenaliiniyliannos polvenkorkuisten saartamina
Yritin kirjoittaa tätä postausta jo eilen (ja tänään aika monesti..), mutta Lilyssä oli vaihteeksi meneillään joku kokovartalolukko, joten heitin hellästi koneen seinään ja hengittelin paperipussiin..
Joka tapauksessa.
Minä kävin kuulkaa SÄRKÄNNIÄMESSÄÄÄÄÄ! Keskiviikkona.
Minulla oli viikon aurinkoisimpana päivänä – ainakin tähän mennessä – vapaata ja ajattelin ensin, että sen kunniaksi saatan juuri ja juuri kyetä käymään ulkona ja syömässä naapurissa asuvan ystäväni kanssa.
Ja niin minä teinkin.
Mutta se helle ja paahtava kesäaurinko aiheuttivat myös akuutin ja hallitsemattoman huvipuistofiiliksen. Tai tärinän.. Sitten vinkusin ystävälleni, että nyt on todellakin pakko päästä.
”No, jos otetaan ensin pari kertalippua laitteisiin ja katotaan miten menee..”
Me mitään ensin kokeilla.
Otimme saman tien koko päivälle rannekkeet.
Ne rannekkaat olivat joka sentin arvoisia (laulakaa yhdessä: en vaihtais sekuntiakaan..) ja ystäväni, joska ei ollut käynyt huvipuistossa varmaan kymmeneen vuoteen, riehui täysillä mukanani.
Arvatkaa mikä on hassua? En erityisemmin siedä tai pidä meluisista ympäristöistä ja ihmismassoista, mutta huvipuistojen suhteen toleranssini niihin kasvaa ihan uusiin korkeuksiin. Syytän adrenaliinia.
Suurin osa Särkänniemen kävijöistä oli lapsia ja niiden perässä vihertävän huonovointisina raahautuvia aikuisia. Yksi nainen yrjösi vessassa ja myöhemmin se sama nainen löytyi Tukkijoesta. Siis sen laitteen kyydistä, ei sieltä vesiesteestä lillumasta.
Mutta eipä se muiden huonovointisuus meidän menoamme hidastanut. Heikot yrjöö.
Siitä uusi rap-hitti. Heikot yrjöö.
Hah, oli hassua ottaa kuvia laitteista ja samalla kaikista tuntemattomista ihmisistä.
Päivän saldo?
Pää sekaisin, lievä pahoinvointi (Troikka 1 – ihmiskunta 0), posket kipeänä nauramisesta ja kurkku kipeänä kiljumisesta. Adrenaliinipärinä ja todella luja paniikkihymy kaikkien laitteiden riepotuksen jälkeen. Takamusosasto märkänä vesilaitteista ja otsatukka päivänlopussa rasvainen ja äklö. Ja paijasin possua. Onneksi se oli vasta eväiden syömisen jälkeen.
Katsokaa nyt tuota kullanmurua, joka raahautui karsinastaan rapsuteltavaksi! Särkänniemen Koiramäki-osasto on ihan huippu. En saa tarpeekseni niistä elikoista.
Toisin sanoen: huikein päivä aikoihin.
Tänä kesänä Särkänniemessä ei ole alueelle pääsymaksua, ettäs tiedätte.
Sen sijaan autoparkki maksaa vitosen sijaan kymmenen euroa päivältä. Ajattelinkin, että siinä oli oltava jokin juju.
Mutta ihan sama, se on niin sen kaiken arvoista!
Ja kyllä, testasimme myös sen uuden High Voltage -laitteen (tämä blogi alkaa kuulostaa siltä, että joku 10-vuotias kirjoittaa sisältöä), mutta se ei vedä millään tasolla vertoja Tornadolle, joka on mahtavin kaikista. Vaikka joku pikkupoika – oikea 10-vuotias – väitti minulle tänään töissä, että Trombi, jossa ollaan mahallaan se röykytysmatka, on paras kaikista.
Menee testaukseen. Joissain asioissa kannattaa kuunnella naperoita.
Illalla kyllä väsytti aivan vietävästi. Olin varmaan voipuneempi kuin lapsena ikinä huvipuistoilun jälkeen. Poikaystäväni sai melkein kantaa minut sänkyyn nukkumaan.
Mutta sehän on vain täydellisen päivän merkki, eikö?
Menkää ihmiset rakkaat huvipuistoon. Siellä ei tarvitse olla nätti, tai aikuinen.
Kivaa viikonlopun alkua! Minä painan vielä huomenna töissä, mutta käsken teitä RELLESTÄÄ minunkin puolestani.
Palaillaan!
– Jenni H.
Ps. Sain muuten keskiviikkona myös todella tylyn junttituristipunoituksen käsivarsiini. Harmi, etten ehtinyt kuvata niitä kun ne vielä helottivat kipeinä. Saahan sitä huomiota törkeillä palovammoillakin, mutta toivon, että ne vähän haalistuisivat tuosta.. Kyynärvarsissani on suorakaiteen muotoiset punaiset laatat. Korostan tiukkaa suorakulman muotoa. Se ei ole kaunista kun muu iho kuultaa yhä kauniisti pakastekanan väreissä. Tässä syy miksi välttelen yleensä aurinkoa.