Valintoja, joista Sofiekaan olisi tuskin selvinnyt
Tämä postaus on sitten sarjaa First World Problems, koska marisen kotona flunssassa. Yksin (kuvitelkaa tähän dramaattinen ulvahdus). Poikaystäväni lähti tänään aamupimeällä (koska on SYKSY, jihuuu, haista p**** kesä ja kestohiki!) ja palaa vasta viikon päästä.
Ei sillä, että se minua juuri haittaisi, koska nautin suuresti yksinolosta ja siitä, ettei minun tarvitse jakaa ruokaani.
Mutta tänään ei kyllä ole mikään bilefiilis. Yhy nyyh. Päivä on ollut lähmäisen olon lisäksi täynnä ihan järjettömän vaikeita valintoja. En tiedä miten jaksan tällaista elämää. Mieluummin olisin töissä raatamassa tai pakottaisin itseni salille mutisemaan tai siivoaisin vaikka vessaa tai tökkisin tikulla silmääni tai viilaisin kynsiä lasiviilalla (pahin painajaiseni.. ystäväni joskus huolsi kynsiäni ja kaiken viilauksen ajan jouduin kuuntelemaan nappikuulokkeilla täysillä musaa etten kuulisi sitä viilauksen ääntä).
Joka tapauksessa. Tänään olen joutunut repimään sydäntäni palasiksi muun muassa miettiessäni, että..
Mitä Harry Potteria pelaisin päiväunien välissä?
Vetäisinkö päälleni punaisen vai vaaleanpunaisen pyjaman?
Jätänkö menemättä salille vai jätänkö menemättä salille?
Ottaisinko mintunmakuista vai mansikanmakuista Strepsilsiä? (no haloo, kuka sitä minttua muka oikeasti syö, jos tarjolla on jotain karkinmakuista? minttu on aikuisten maku)
Ja ps. Jos kukaan seuraa Instagramiani, sieltä löytyy ainakin omasta mielestäni hillitön kuva ja kuvaus Repsilseistä. Feikki-Strepsils, joka takaa pettymyksen. Miten niitä saa edes myydä? Kuva löytyy tuolta sivupalkista kun oikein tihrustaa.
Kehtaanko syödä luonaaksi suklaata?
Pesenkö meikit (kyllä, meikkasin lääkärikäyntiä varten, koska teen systemaattisesti elämästäni hankalampaa) nyt vai vasta liian myöhään illalla kun olen jo ihan tuuperruksissa ja sitten luultavasti vain pyyhin meikit hihaani ja sitten synkistelen aamulla nyrkinkokoisia ihohuokosiani?
Jaksanko kirjoittaa tämän postauksen saman tien vai viekö Arvostele mun illallinen Ruotsissa keskittymiseni? En tiedä kummalle antautuisin.
Otanko päivän askareeksi kukan kastelun (yksikkö, minä en luultavasti kykene edes kahteen kasviin yhtä aikaa) vai katsonko kuinka pitkälle nälkäkuolemaa se selviää kunnes en saa sitä enää elvytettyä?
…
Noh. Ainakin kirjoitin tämän postauksen valmiiksi. Muiden valintojen kanssa taistelu jatkukoon.
Päivän omituisin hetki oli kuulkaa kyllä tänään siellä lääkärissä, kun kävin ulisemassa olojani. Ihan perusstetoskooppien jälkeen se lääkärisetä yhtäkkiä otti käteensä sellaisen.. ison kuumemittarin näköisen asian?.. johon laittoi löntin jotain geeliä siihen päähän ja mitään kyselemättä tuuppasi sen naamaani. En kestänyt yhtään vaan sain ihan hillittömän naurukohtauksen. Se laite oli kuulemma joku röntgenlaite, millä katsellaan poskionteloita ja se lääkäri luuli, että ”se laite on niin vanha, että usein se on kaikille tuttu.” Siinä minä itkukikatin naama geelissä. Ihan hillitöntä. Onneksi sitä setää nauratti myös.
En kestä.
Ja minulla olisi muutenkin paljon juteltavaa ja näytettävää teille! En ole nyt kahteen viikkoon osannut kirjoittaa kunnolla kun kämpässäni on asunut ylimääräisiä ihmisiä ja ilmeisesti en osaa kirjoittaa blogia, jos vieressä on muista ihmisiä. Ajatukseni ei juokse samalla tavalla. Tai oikeastaan ollenkaan, koska kaikki huomioni on muualla. Siitä varmaan lisää seuraavissä lätinöissä taas.
Mutta nyt, suokaa anteeksi, menen yskimään keuhkoni ulos ja syön vähän (tai ihan sikana) LOHTA. Alennuslohi, armaani, onneksi olet löytänyt pakastimeeni. Emme ole kohdanneet aikoihin.
Kuulemiin! Kuinka moni teistä makaa siellä melodramaattisena viltin alla ja syö pahaan oloon sipsiä? Koittakaahan selviytyä. Vaikka annan teille kyllä täyden oikeuden vähän marista oloistanne. Se on harvinainen ilo.
– Jenni H.