Niin hyvää, ettei antipatioilta sanotuksi saa

Pitäisi pakata ja pyykätä ja raivata ja imuroida ja viedä roskia ja värjätä kulmia ja muistaa tyhjätä kamera ja muistaa lippuset ja muistaa lappuset ja tyhjentää käsilaukkuja ja pakata uudestaan käsilaukkuja ja tavaraa on joka paikassa ja vaikka kuinka niitä toiveikkaasti siirtelen, ne eivät vaan katoa tuosta lattioilta ja miten ihmeessä voi pakata jotenkin organisoidusti yhden viikon ajaksi? Onko kukaan ikinä onnistunut siinä?

Huomenna alkaa syysloma I love me -messujen parissa. Pääsen sinne luokkani kanssa sinne ammatilaispäiville, koska olen kätevästi hiusalan opiskelija. Hiveleekö vai hiveleekö itsetuntoa? Näkisittepä, millainen ammattilainen minäkin olen esimerkiksi aina perjantai-iltapäivisin. Siinä on hepuli, missä hepulia kaivataan.

Yritän suunnata tätä energiaani – pikemmin energiamattomuuttani – nyt tähän pakkailuun ja viikkaamiseen ja ties taas mihin hampaidenkaiveluun ja pölyjenpuhalteluun, mutta en pysty keskittymään! Yllätän aina itseni sillä, miten jätän viime tinkaan kaikki asiat. Olen kuitenkin jo ainakin viisi viikkoa laskenut loman alkuun.

Nyt tarvitsisin rankkaa buustia tähän touhuun.. Mietin ja mietin ja mietin asioita koko ajan puhki, poikki ja pinoon, mutta kun aloitan pakkaamisen, houmaan lopulta käveleväni joku lattialta löytynyt roska kädessäni ympäri taloa. Tarvitsen pakkaajan tekemään nämä hommat. Olen hyvä ohjaamaan (tai komentelemaan ja osoittelemaan, mutta onko siinä nyt suurta eroa?), mutta kompastun omiin ajatuksiini, jos käyn liian kovilla ylikierroksilla.

Minä rakastan pakkaamista. Tunnetteko miten kaikki se ilo suorastaan vuotaa korvistani? Olen mahahaavan partaalla pelkästä onnesta. Tämä kaikki rakkaus on kuin valtava suonenveto otsasuonessani. Pakkaamisen ansiosta tunnen eläväni.

Taidan mennä ottamaan kupin teetä tässä välissä.

Mahahaavatonta torstaita teille ihmiset!

– Jenni H.

Huomasitteko, miten melkein näsäilläkseni itseni hengiltä, kategorioin tämän osastoon Hyvinvointi/Muu hyvinvointi.