Lomahurjastelun rasitusvammat
Ah, loma loppuu huomenna. Olen viettänyt tietokoneen ääressä hävyttömän vähän aikaa verraten siihen, kuinka paljon roikun silmät sumeina ruudun edessä silloin, kun on koulua ja muutenkin liian vähän aikaa esimerkiksi nukkumiselle.
Tällä viikolla olen ollut kuitenkin hyvin kiireinen. Äärimmäisen kiireinen. Hyvä että tukka pysyy päässä. Pälvikalju pilkottaa jo.
Päiväni ovat venyneet niin pitkiksi, että yökin on painanut jo niskaan. Olen ystäväni Tarun (Ihmeellisyyksiä -blogin kirjoittaja) kanssa paininut Heinola by Night -spektaakkelin kanssa ja kävimme alkuviikosta uhmaamassa vanhan kotiseutumme pimeitä luontokohteita ja kuuluisimpia nähtävyyksiä – näettekö, ymppäsin Heinolan ja kuuluisan samaan lauseeseen ilman Apulantaa – pimeällä. London by Nightin innoittama, ammattilaisluokan taskukameralla, joko salamalla päin tai rohkeasti pilkkopimeydessä kuvattu postaus on luvassa heti, kun saan asianmukaiset muokkaukset tehtyä. Saattaa sisältää petoeläimiä.
Kävin myös pyörähtämässä Tampereella sinä suurena lumimyrskypäivänä ja siivoilin käsiin räjähtänyttä kirppispöytää. Korostan, pöydällä on YHÄ hyvää kamaa jäljellä. PLT-kirppis, Sammonkatu 64, Tampere, pöytä 4, tiistaihin asti. Be there or be tylsissä vanhoissa vaatteissasi, vaikka saisit pilkkahintaan uusiakin.
Menomatkalla Heinolasta Tampereelle radiosta tuli jotenkin harvinaisen nihkeitä biisivalintoja, joten sorruimme ehkä radiobiiseistä vielä huonompiin kappaleisiin. Itseaiheutettu tuska se on parempi tuska.
Paluumatkalle valitsin kotoa ihan oman The Ultimate Party Album -levyn, jonka timanttiset hitit olivat mielestäni huomattava parannus aaltogroovenovasoopaan. Jos minulla olisi radiokanava, minä kuluttaisin tätä kappalelistaa yöt päivät. I’m too sexy. Houkkia olette te, jotka ette osaa tätä ulkoa. Kuuluu samaan kategoriaan, kun joillain niiden kymmenen käskyn opettelu.
Viikkooni on myös kuulunut Arman Alizadin Viimeinen ristiretki (oletteko nähneet niitä meemejä siitä ohjelmasta, ihan hillittömiä! pitää tehdä joku elämäni nettilinkit -postauskin varmaan..) -henkisiä rajuja ”luonnon armoilla” -kuvauksia. Kuvassa uhmaan tasapainoani käyttämällä supersileäpohjaisia syyskenkiä. Tiedän, minunkin henkitorveni menee ihan tukkoon tästä kaikesta jännityksestä.
Olen myös hionut taitojani kampaajana ja värjäsin omani ja poikaystäväni kulmia. Olemme luonnossa ihan yhtä häikäiseviä ja kyllä, eivät ne kulmat tuosta mihinkään vaalenneet. Toukkaa pukkaa, osa 1. Sini Sabotage on meidän molempien kulmisidoli.
Olen myös kaikkien kiireellisten iltapäivälle venytettyjen herätysten lomassa joutunut aukomaan kitusiani kakkua kohden. Montas söit? No, monta! Tämä kakku on itseasiassa jämä perjantaisilta ystäväni tupareilta / minun ja toisen ystäväni tuplasynttäreiltä. Niissä bileissä viisi naista veti yhteensä keskimäärin kaksi kakkua, vadillisen juustosarvia, vähän lientä ja likööriä ja sipsit, glögit ja kalavaleet päälle.
Illalla olimme viisi ihanaa naista, aamulla viisi lihavaa naista. Ja jos olisin jotenkin kuivan huumorin linjalla, voisin ehdotella bilepaikaksi Tampereen Fat Lady -klubia. Mutta minä en sentään ole niin mauton.
Enpä.
Koska rankan viikon rankka lopetus sisältää huomenna vielä yhdet syntymäpäivät sukulaisille – siis tiedän, miten mä jaksan – oli tänään ihan pakko palata lieden ja vatkaisen äärelle ja tehdä vielä kaksi suklaakakkua lisää. Tällä hetkellä ne muhivat makeine sisuksineen jääkaapissa.
Hys, muna nukkuu.
Tämä oli välttämätön ratkaisu sille, kun kakun ohjeessa lukee ”sekoita huoneenlämpöiset munat” ja munaset ovatkin yllättäen jääkaappikylmiä. Taskuihin ja rintaliiveihin tunkeminen – tositarina – oli liian vaarallista, joten peittelimme munasemme peiton alle ja hieroskelimme niitä äidillisesti lämpöisiksi.
Älkää möliskö siellä! Nämä koliikkimunat eivät ihan helposti uinahtaneet.
Rajuun perjantaiseen tyttöjeniltaamme kuului muuten myös klubbailua Heinolassa. Käden kuva on tässä siksi, että siinä on se leima. Ettei nyt jää epäselväksi.
Menimme Jyrään. Toivoisin, että tämä on läppä, mutta ei ole. Siellä olimme me – viisi lihavaa naista – ja kaksi alaikäisennäköistä, rasvaista lippalakkiheppua. Ei muita.
Kyllä siitä kolme euroa maksoi, että sai vetää tanssilattialla kaikkein antiseksikkäimmät liikkeensä, koska kukaan ei ollut näkemässä. Vaikka ei minulla kyllä nyt muutenkaan paljon muita tanssiliikkeitä ole.
Lakkasin myös kynteni. Minusta se on suuri viitseliäisyyden merkki. Ihan vain todisteena siitä, miten rasittunut ja kiireinen olenkaan ollut.
Olen koruharakkuuden lisäksi kynsilakkamaanikko, joten tällaiset höpötykset ilahduttavat minua. En vain tajua, miksi nimettömäni näyttää noin pahasti muumin kuonolta.
Ikkunasta näkyvä maisema sanoo vain yhtä asiaa: koti. Sanoo se myös sitäkin, että hyi räntää, pakko jäädä sisälle hakkaamaan pleikkaria.
Viikon fiilikset tiivistää tämä video tyttöjenillasta, jossa minä ja yksi rakkaista ystävistäni esitämme jazzhandsien hepuliversion.
Siinäpä se. Nyt tarvitsen lepotauon kaiken tämän viikonmittaisen hullutuksen jälkeen. Kuuntelen Spotifystä karmeimpia kauneimpia Finnhits -klassikoita veljeni mancave-huoneessa ja poikaystäväni hakkaa ninjapeliä Tapani Kansan tahdissa. Näin asioiden pitääkin olla.
Mutta, mitäpä teille kuuluu? Toivottavasti hyvää.
En yhäkään aio pahoitella videoitteni laatua. Tai sitä, että tästä postauksesta tuli myös vähän tällainen yöllinen aivopieru. Omat läpät naurattaa aina.
– Jenni H.