21. luukku – Jouluaaton klassikoita on vaikea päihittää

21. luukku – Jouluaaton klassikoita on vaikea päihittää

Oho, melkein unohdin kirjoittaa luukun auki tänään. Yllättävän pajon tekemistä ollut tekemättömyyden tyyssijassa.

Jouluaaton klassikko-ohjelmistoon ainakin minun perheessäni on aina kuulunut lautapelien tehokulutus ja etenkin pareittain pelattavat sellaiset. Rakkauteni lautapeleihin on kyllä melko kyltymätöntä. Monopolia tosin välttelen, koska sen Junior -versiokin on liian vaikea. Häviäisin varmasti 6-vuotiaalle kummipojallenikin siinä.

Tänään otimme lapsuudenkodissani etukäteen yhden ottelun Pictionarya. Pictionaryhan on siis Alias, mutta piirtämällä. Piirustuksen saralla lahjattomille peli tuottaa kyllä usein enemmän syvää turhautumista ja luomisen tuskaa sen tuskaisimmassa olemuksessa, kuin hupia, mutta toisten kärsimystähän on aina kiva katsella.

Ah, tänään autuaasta kodin idyllistä tuuletan Pictionarylle ja muille seurapelien klassikoille. Ei ole joulua ilman niitä. Kaikki pelit ovat jouluaattona muutenkin parhaimpia, sillä niiden pelaaminen venyy usein todella myöhään yöhön ja se tuo kyllä sukulaisteni levottomimmat puolet esille. Odotan innolla sitä hallitsematonta itkunaurua kilpaa perheeni kanssa.

Illan mestari oli tänään kyllä pikkuveljeni – tai eihän se mikään pieni ole, 18 vuotta ja melkein kaksi metriä pituutta, meillä on suvussa lipputankogeeni – jonka logiikka on kyllä täydellisen ainutlaatuista tässä pelissä. Hillitön tyyppi.

Piirrä runo. Pikkuveljeni selitys kuvalleen: ”Toi eka kertoo runoa ja tossa toi yleisö kuuntelee sitä. Sitten se runo on niin tylsä, että se nukahtaa.” Nuff said.

Ja äitini taidonnäyte sanasta Kuuba..

Niin. Siinä on se saari. Ja sikari. Ja kuubalainen.

Minä rakastan lautapelejä ja ihmisten paniikinomaista ajatustenjuoksua.

Ei lisättävää.

Mitä te harrastatte jouluaattona? Syömistä..? Vai onko joitain muitakin, jotka syttyvät lautapeleille?

Viettäkääpä hauska lauantai ihmiset!

– Jenni H.