Lörö juustokakku. Ei syvällistä sanottavaa vuodesta 2013.

Tämä vuosi on ollut täynnä iloa ja surua ja olen tavannut upeita uusia ystäviä.

Läpäläpälää, niinhän minulle käy joka vuosi. Ette te sitä halua kuulla.

Minun piti kirjoittaa muiden bloggaajien inspiroimana sellainen pohdiskeleva, vuotta 2013 lämmöllä muisteleva postaus siitä, miten elämä loppujen lopuksi on ihanaa ja miten olen oppinut sisimmästäni ja sielunelämästäni uusia asioita. Olisin myös halunnut muodikkaasti oppia rauhoittumaan. Sitten lupaisin postauksen lopussa vielä matkustaa vähän enemmän ja huokaista, kuinka maailma on niin avoin, eikä tiedä mitä ensi vuosi tuokaa tullessaan! Olisin tietenkin kuvittanut koko roskan ravintolakuvilla (Mäkkäri?), matkakuvilla (joita minulla ei kyllä ole) ja täydellisillä ryhmäkuvilla ystävistäni (anteeksi, niitäkään ei juuri ole), jotka hassutellessaankin näyttävät niiiiin täydellisiltä. Kaksoisleukoja minun tuttavapiirissäni ei ole.

Noh, en kyllä varmasti kirjoita.

On meinaan muutakin mietittävää. Otin äsken kaikella nuoruuden vimmalla ja mitä parhaimmalla tahdolla leipomani suklaajuustokakun pois muotista. Arvatkaapa oliko se hyytynyt? Voi helevetti. No, ei ollut. Ehkäpä se sitten jotenkin tiivistää tämän vuoden kokonaisuutena ihan täydellisesti: yritys oli hyvä, toteutus vähän sinnepäin ja olisi voinut mennä huonomminkin. Kellekään ei jäänyt liian paha mieli ja suklaa pelastaa lopulta koko fiaskon.

Joten on tässä vähän muutakin tekemistä, kuin kaihoisasti muistella vuoden kohokohtia.

Kuten esimerkiksi askarrella 90-luvun muinaisjäännöksiä, coctail-tikkuja. Näitä ei sentään voi sössiä.

Vai voiko..?

Ehehe.

Ja suunnilleen joka toisesta patukasta puuttuu ihan systemaattisesti se juusto sieltä päästä. Työmuistini on tänään äärimmäisen lyhyt.

En aio ampua raketteja. En koettele onneani.

Iloista Uutta Vuotta! Älkää hölmöilkö. Paitsi silleen sopivasti.

– Jenni H.