Egoa hivelevä hepuli (=perjantai)
JIHUU PERJANTAI! Sinä tuittuileva rakastajatar, tulit jälleen lirkuttelemaan ja lupailemaan paremmista ajoista. Edellisen häkeltyneen vihapostauksen jälkeen on kiva taas hetki hengitellä paperipussiin ja alkaa etsiä oman napansa ympäriltä vähän pehmeämpiä aiheita.
Yleensä yökkäilen dramaattisesti kaikelle liian pirtsakalle ja elämäniloiselle dippadaalle (uskokaa tai älkää, dippadaa on sana), mutta tänään on pitkästä aikaa sellainen olo, että tästä vielä selvitään. Koulusta, opinnäytetyöstä, töynhausta ja kaikista pikkuasioista, jotka aiheuttavat vähän väliä ainakin niitä henkisiä mahahaavoja.
Mutta tänään on kuulkaa hyvät oltavat!
Yksi viikko vähemmän koulua on todellakin yksi viikko vähemmän koulua (olen tänään iloisen lisäksi myös erityisen välkky). Lisäksi hiihtolama on taas askeleen lähempänä.
Vaikka maailma on ikijäässä omaa hanuria myöden, tänään oli sentään kaunista.
Tai siis, nyt en osaa enää sanoa, koska suljin jo verhot.
Ilahduttavaa myös oli, että koulussa tarjoiltiin luonaalla vesimelonia. (!!!!!!!) Minä jumaloin vesimelonia. Voisin lanseerata jonkun uuden trendidieetin, joka koostuu vain ja ainoastaan tuosta hedelmien kultaisesta suurvaltiaasta. ”Those melonas are gonna kick your fat ass”.
Niin missä minä nyt taas olinkaan?
Pääni toimii tänään ihan hervottomaan tahtiin.
Nyt ihan äsken vasta iski sekin todellisuus vastaan, että minä lähden huomenna huligoimaan Ruotsin risteilylle. Jännittävää! En tosiaan ihan äskettäin ole käynyt Suomen rajojen ulkopuolella, joten saa nähdä meneeko sormi suuhun suurempien piirien kynnyksellä. Vaikka kyse toki on vain Tukholmasta, joten tuskin tässä mitään kulttuurihepuleita varsinaisesti tulee. Lähden matkaan poikaystäväni kanssa, enkä ole hänenkään kanssa matkustanut Suomen rajoja kauempana. Uskon, että selviämme reissusta ihan sopuisasti. Niin kauan kuin minua ruokitaan säännöllisesti, olen varsin säyseä ja ilahduttava seuralainen.
Hahah, tietääkö täällä joku sen Nalle Puh -piirrettyjakson, jossa on se pilvikone?
Niin. Siellä se Puh -karhu leijailee harmaana ja röhii keuhkotautisena silmät vetistäen. Saattaapa kääräistä sätkänkin, kun ei siellä muutakaan tekemistä ole.
Kyllä, saan tungettua sätkät ja pilaantuneet keuhkot näinkin raikkaiden ja kauniiden kuvien sekaan. Mutta ihan totta puhuen, pilvettömällä taivaalla tuo tuprutteleva tehdasnäkymä oli aika vaikuttava.
Kotikatuni puita. Iik, melkein paljastin missä asun.
Ei, ei meidän kämppää edes kannattaisi ryöstää. En ole kiinnostava ja rikas muotibloggaaja, joten mitään vaateaarteita olisi turha hamuilla. Meillä on VHS -kasetteja ja yksi elämän ja kuoleman rajamailla seilaava huonekasvi. Tai on minulla yksi hieno kynttilä, mutta soisin löytäväni sen vielä kun palaan kotiin. Terkkuja pitkäkyntisille.
Mutta, olisi varmasti taas aika lopettaa tämä hillitön lärpättely. Minulla varmasti oli joku punainen lanka tässä kun aloitin, mutta en yleensäkään ole hyvä seuraamaan niitä. Haluan muistuttaa, että te joskus ihan toivoitte tällaisia höpötyspostauksia. Hienovaraisesti siirsin vastuun teille, olkaa vaan niin hyvät.
Lisäksi minun pitäisi mennää tuuttaamaan mp3 -soittimeni – hahaha käyttääkö joku vielä ämppäriä? olenko taas nolosti aikaani jäljessä? – täyteen hyytävää hyvää bilemusaa, jotta voin matkalla laivaan virittäytyä tunnelmaan. Yritin kovasti lukea kaikkia toimintavinkkejä risteilylle, mutta kyllä se buffettiähky ja bilettäminen taitavat jäädä ainoiksi vaihtoehdoiksi.
Olisipa elämässä aina vain tällaisia valintoja edessä. Ruoka vai kreisibailaus.
No niin, yök, nyt kun käytin tässä postauksessa jo kreisibailausta, voin mennä muualle hihhuloimaan vielä kun voin pelastaa osan uskottavuudestani.
Hervotonta viikonloppua ihmiset! Hoplaa!
– Jenni H.
PS. Kuulkaa, melkein unohdin. En varmaan viikonloppuna kummemmin palaa kirjoittelemaan, koska henkilökohtainen teknologiani ei ole liikuteltavaa mallia. Laitan silti huomenna vielä yhden postauksen Aussie Blog Awardseista, joiden tiimoilta olen hyvin sisuuntuneella tuulella. Siitä huomenna lisää! Moro.