Harrastushepuli, osa 2

Aaaaaah, miten nokkela otsikko. Suokaa anteeksi. Laitetaan maanantain mielikuvituskuoleman – ja laiskuuden – piikkiin.

Jos joltain meni ohi, niin pyörittelin täällä eilen harrastuspulaani ja halusinpa tulla vain kertomaan, miten loistokkaasti menin tänään aivan täristen yhden kuoron koelauluihin.

Iik.

Vielä tuntia ennen koelaulujen alkua olin ihan revittynä kahtia ”no emmää oikeesti halua, en mee, no meenhän, no enhän, no kyllä varmaan meen, KATOTAANKO”. Yritin päästää itseni pälkähästä uskottelemalla itselleni, että en muka haluaisi oikeasti mennä. Oli muutenkin ääni ihan maassa flussan takia ja ja ja.. ajattelin, että olisin ihan surkea kuitenkin.

Mutta sitten muistin, että olin kirjoittanut kuoroaikomuksistani jo tänne. Hahahaha. Kaivoin itselleni kuopan kerrankin ihan oikeaan paikkaan.

Ja siellä minä hepuloin ja etsin oikeaa paikkaa ties kuinka kauan. Huomasin myös, että paniikissa minusta tulee ihan supersosiaalinen ja hölpötin ties kuinka monen tuntemattoman ihmisen kanssa. Omituinen reaktio. Mutta! Lopulta löysin tieni oikeaan saliin ja siellä odotti kiltin oloinen nainen pianon äärellä.

”Laula ihan mitä vain haluat. Jonkun, jonka osaat.” Whuuuuuush. Jokainen pienikin ajatus katosi päästä. En muistanut yhden yhtä kappaletta tästä maailmasta. Aivan järkyttävä tilanne.

Ja mitä minä sitten lopulta lauloin?

Täntäntääääää…..

Jänis istui maassa.

HAH. Minä olen kuorossa!

Ylävitonen aikaansaamisen riemulle ja kuolemattomille klassikkobiiseille.

Eiköhän siinä ollut sydämentykytyksiä tälle viikolle jo ihan tarpeeksi.

Kuullaan ihmiset! Tehkää jotain uutta. Siihen ei kuole. Yleensä.

– Jenni H.