Hypertärinät ja tarina ylivaikeasta leffavuokrauksesta

NNAAAAANTZIBENGAAAAAAAA!

 

http://youtu.be/3RE7uC8QXjY

 

Kohta melkein kuuden päivän kuumehuuruilun ja sekavan hortoilun (olen viettänyt oman elämäni Zombie Walkia) jälkeen olo on samanlainen kuin Leijonakuninkaan alussa, jossa alkaa se Circle of life -rääkäisy ja aurinko nousee horisontista. Antiloopit puuttuvat, mutta ehkä on ihan hyvä, etten näekään niitä ympärilläni.

On aika virkistävää taas muun muassa nähdä eteensä ja liikahdella muuallekin, kuin vain sohva-sänky-akselilla. Olen elossa, olen elossa! Olen jopa niin elossa, että tekee mieli pyykätä ajan kuluksi ja haluan mennä kouluunkin pitkästä aikaa. Pitää aina olla jotain, johon verrata. Koulu vai viikon houreet? Kerrankin koulu voittaa motivaatiokisan jossain.

Sunnuntaina kuitenkin avasin silmiäni sen verran, että jaksoimme kevyesti ja houreystävällisesti juhlia poikaystäväni syntymäpäiviä. Supervoimani – vaikka aika mittavat ovatkin – eivät silti ihan riittäneet kakun leipomiseen.

Tyydyimme siis Arnoldsin rinkelöihin. Ja dinosauruskynttilöihin. Äitini kerran ihmetteli, että mihin aion muka ikinä käyttää dinosauruskynttilöitä, mutta halooooo, tähän tietenkin! Jokainen itseään kunnioittava 21-vuotias arvostaa dinosauruskynttilöitä.

Se näyttää kyllä livenä ihan varmasti enemmän dinosaurukselta. Kuvassa se on vain sininen möykky, jolla on silmät ja sytytyslanka. Aina ei voi voittaa.

Ja oli meillä kuulkaa oikein irtokarkkejakin. Tai irtokarkki.

Vinkkelipinkkeliviitonen teille pupuset: Älkää säilyttäkö lämmintä ruokaa suklaan vieressä.

Saakeli.

Toki olisimme voineet viedä leikin loppuun asti ja sulattaa kaikki karkit kokonaan ykdeksi köntiksi ja leikellä siitä suupaloja. Eikö se olisi vähän niin kuin rocky road -karkki, mutta viinikumilla ja käärepapereilla? Siinä olis ainakin sellasta mukavaa rakennetta. Ei kun tekstuuria. Niissä komponenteissa. Kirjoitinko tämän oikein, Tomi Björk?

Sunnuntain saavutuksiin kuului myös – vihdoin ja viimein – Itse ilkimys 2!

Kuvassa myös rumat nyppyiset kotikalsarini. Meillä ei mitään onepiece -haalareita näy. Ne maksaa satasen! Hyvä luoja sentään.

Mutta eipä kuulkaa ollutkaan ihan helppo temppu saada sitä elokuvaa. Koska..

Elokuvaa saa vuokrata R-kioskeilta, MUTTA lähimmät elokuvia vuokraavat kioskit ovat luonnollisesti Tampereen peräkylissä. Oho, ei keskustassa. Oho, ei lähelläkään meidän kotia.

Hei, eikö FilmTowneissa ole yleensä ollut (ainakin Heinolassa) kattava valikoima? MUTTA, lähimmät FilmTownit ovat joko 10 kilometrin päässä tai sen verran keljusti sijoitettu, ettei ilman omaa autoa viitsi edes vaivautua. FilmTownejahan ei ole keskustassa.

Ehkä se elokuva on vihdoin tullut tuohon lähimpään Makuuniin! MUTTA, eipä ole. Entä seuraavaksi lähimmässä Makuunissa? Ei ole palautettu. Entä sitä seuraavassa Makuunissa? Ei ole palautettu.

Tuhannes kerta toden sanoo, poikaystäväni löytää elokuvan Tampereen keskustan reunalla sijaitsevasta Makuunista. Hän riistää elokuvan juuri ajoissa yhden perheenäidin kiiluvien silmien alta. HAH. Hänellä on 21 syytä enemmän ansaita se elokuvakokemus itselleen, kuin sillä perheenäidillä ja hänen vaahtosammuttimellaan.

Kaunis loppu raastavan vaikealle kokemukselle.

En yhtään ihmettele, miksi ihmiset mieluummin lataavat netistä elokuvia katseltavaksi. Vuokraamisen ei todellakaan pitäisi olla näin vaikeaa.

Ja terveisiä Tampereen Kalevan Makuunille. Skarpatkaa vähän ja hankkikaa ne uusimmat (tai ”uusimmat”, siellä uutuushyllyssähän on ihan naurettavan vanhoja tekeleitä) elokuvat edes ennen R-kioskia ja koittakaa säilyttää arvokkuutenne. Ette te ole edes mikään pieni peräkylän vuokraamo, joten ette voi lusmuilla sen varjolla.

Siinäpä oli päivän vauhkoamiset. Kiitos.

Mutta mitä minä nyt sitten keksin? Minulle ei ihan oikeasti ole tapahtunut melkein viikkoon mitään, joten kuulumisia on turha päivittää. Olen katsonut televisiota ja syönyt lääkkeitä. Ärsykkeet kohdillaan.

Voisin toki jäädä tietokoneen äärelle kirjoittamaan lisää, sillä olen jättänyt niin monta postausta tekemättä. Heinola by night, vähän horoskooppiavautumista, joulukoristeita.. Vähän ehkä kalvaa jo omatuntoa.

En nyt kuitenkaan vain kykene! Minulla on liikaa energiaa. Koko viime viikon edestä energiaa. En voi istua enää hetkeäkään paikoillani. On hyperaktiivinen olo, kun olen viimein saanut voimani takaisin.

Silti olen vielä sen verran käheä, etten uskalla poistua talosta.

Tulen seinähulluksi.

Haluaisin leipoa, mutta ei taida olla aineksia. Tämänkö takia pitäisi skarpata emännäntaidoissa ja järjestää kuiva-ainekaappi siten, että sieltä saa aina hetken mielijohteen tai yllätysvieraiden takia taiottua jotain syömäkelpoista?

Poikaystävänikin pääsee vasta neljältä koulusta. Mitä minä teen sen aikaa? Ravaan maanisena huoneesta toiseen? Lasken keittiössä kaikki repsottavat listat, jotka ovat jääneet vuokraisäntämme tee-se-itse-remontin jäljiltä? Ihana ja herttainen mies, mutta hän olisi selvästi aikoinaan kaivannut esimerkiksi minua vierelleen naputtamaan yksityiskohdista. Ei sellaisia reikiä vain voi jättää paikkaamatta!

Taidan mennä puhaltelemaan pahimmat hypertärinäni paperipussiin.

Kuullaan taas ihmiset! Mukavaa tiistaita.

Ja ihan vain mielenkiinnosta, vuokraatteko te elokuvanne vielä kiltisti vuokraamosta vai lataatteko netistä? Miten te järjestätte elokuvailtanne tarjonnan ilman, että revitte itsenne puolikaljuiksi ennen sitä?

– Jenni H.