Mämmivihaa ja kissanruokapärinät

Viikonloppu on kestänyt niin pitkään, etten halua uskoa vielä näin sunnuntai-iltanakaan, että huomenna on taas palattava velvollisuuksien pariin. Olin jo alkanut nauttia vapaudesta ja kotona puuhastelusta. Miten voisin pitkittää tätä? Voisinko pyöräyttää vaikka lapsen siksi, että voisin olla kotona (varokaakin loukkaantumasta tästä)? Täällä on niin mukavaa.

Eipä sillä, olen minä ehtinyt vaikka minne tämän viikonlopun aikana. Kokosin teille kuvia ja parhaita paloja viikonlopun aivottoman löllöilyn keskesltä. Tai ei se nyt niin aivotonta ollut. Yllättävän rauhallista ja kiireetöntä vain.

Ilokseni voin todeta, että kiivit ovat yhä järkyttävän hyviä. Pitää vain ottaa rauhallisemmin niiden puristelussa kaupassa. Seivästin yhden peukalollani ja nolona seisoin hedelmä sormessa valuen varmaan maailman pisimmät kymmenen sekuntia odottaen, että joku tulee raivoamaan minulle, että ”sähän maksat ton!”. Kukaan ei tietenkään tullut. Ja laitoin hedelmän takaisin hyllyyn. Aiheutinko jonkun bakteeriepidemian?

Tulin eilen Tampereelle avatussa Aussie Barissa siihen tulokseen, että baarimikkokomistukset eivät oikeastaan ole syntyperästään huolimatta niin omalaatuisen hyvännököisiä poiketen suomalaisista miehistä. Yritin kovasti innostua. Mutta se australian aksentti sen sijaan vetää polvet veteliksi, sanokaa minun sanoneen. Ah, miesten esineellistäminen ja arvostelu, tuo vinkeä tapa, jota ei osata vielä kunnolla paheksua.

Silti pahoittelen, ettei minulla ole kuvaa heistä. Sen sijaan löysin itseni muutamastakin baarista, joista kyllä livistin jo aikaisin illalla. En voi itselleni mitään. Monet ovat sitä mieltä, että kyllä hyvässä seurassa jaksaa olla missä tahansa vaikka aamuun asti. En usko (vrt. suolihuutelu / likaviemärisukellus / BB-talo). Minä lähden baariin lähinnä tanssimaan, en istumaan, enkä usein edes juttelemaan. Tai sitten en ole vielä löytänyt baaria, jossa oloni ei muutu välittömästi epämiellyttävän itsetietoiseksi ja sekavaksi ja huonoksi, huippuhyvästä seurasta huolimatta. Päätin myös tänä viikonloppuna, etten väkisin tilaa alkoholia baarissa, koska pitää ottaa vaan jotain. Otan vaikka sen mehun, tai vettä. Jotain vain, josta ei tule öklö olo. Olenko ihan hölmö, kun en ennen ole toiminut tämän asian kanssa ihan niin kuin lystään?

Tässä siis appelsiinimehua. Ei olisi pitänyt ottaa jäitä. Kuka hullu maksaa yli kaksi euroa jäistä? Minä selvästi.

Siirrytäänpä paasauksesta muihin aiheisiin: Huojuva torni -peliin! Hehee. Se on ihan yhtä jännä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Vaikka moni voi olla eri mieltä jännästä. Varsinkin minä voisin olla vähän toista mieltä, kun edellisessä kappaleessa kädet puuskassa paheksuin baarinotkumista.

Silti, pelin häviäminen tai niistä palikoista tehtyjen dominojonojen surkea epäonnistuminen saa alahuulen väplättämään yhtä nopeasti kuin lapsena. Joihinkin pettymyksiin ei vain koskaan totu. Silti, kunpa tuntisin enemmän ihmisiä, jotka nauttivat lautapeleistä.

Parasta tässä viikonlopussa oli kyllä ehdottomasti kiireetön lauantaipäivä ystäväni luona. En ole saanut vain rauhassa olla ja leppoisasti tehdä asioita aikoihin.

Ja vaikka tällaiset kuvat pitäisikin kai yleensä jättää äänettömiksi kuvituskuviksi tekstin sekaan, eikä nolosti viitata tekstissä jokaiseen ruutuun, aion tehdä sen silti. Eikö olekin kauniskauniskaunis timangi? Ystäväni kertoi, että joskus ne luovat sellaisia sateenkaaritäpliä ympäri huonetta, kun aurinko osuu niihin. Minäkin haluan ison keittiön ja kattokruunun ja niiden hiljaisen ihastuttavia valonheijastuksia.

Ihanan rauhoittavaa.

Mutta tiedättekö mitä sitten teimme ystäväni kanssa lauantaipäivän? No, ette tietenkään tiedä, mutta minä kerron. Me leivoimme karjalanpiirakoita. Ihan ite!

Enkä yleensäkään kannata blogeja, jossa – ainakin mukavahingossa tai hienovaraisen tahallaan – kalastellaan ihastuneita huokauksia siitä, miten joku vaan jaksaakin vielä nykypäivänä tehdä itse ja vieläpä ruisjauhosta aitoja karjanlanpiirakoita kuten kunnon emännät. Ohhoi ja tapu tapu. Me olimme enemmän lapsekkaan ylpeitä omista askartaluistamme, sillä tulihan niistä nyt amatöörikyhäelminä aika vaikuttavia.

Ja sivuhuomautuksena, nuo leipovat kädet yllä eivät ole omani. En ole yhä kihloissa, vaikka hassu vuokraisäntäni varmasti pitäisi siitä.

Mielestäni kevättä voi aivan yhtä hyvin viettää ja ihailla sisällä. Toki ulkona on lämmintä ja kaunista, mutta katsokaa nyt tuotakin.. Kuva ei ole omasta kodistani, mutta tunnelma on samanlainen, jos te nyt tunnelmaa saatte tuosta samalla tavalla imettyä kuin minä. Nautin omasta kodistani keväisin ja kesäisin nimenomaan sisällä, koska se muistuttaa minua siitä ensimmäisesti hetkestä kun astuin sinne noin kaksi vuotta sitten. Se oli tilava, valoisa ja tuntui kodilta. Olin siitä jo heti silloin jopa ylpeä.

Mutta kuulkaa, viikon järkytys – ja oikeastaan koko sunnuntain sisältö – löytyi tänään Pirkka-lehdestä. Se ei ollut se, että tosiaan käytin aikaa sen lukemiseen, vaan se mitä sieltä sisältä löytyi..

Kerrosmämmiä? Kaakoakinuskimämmiä? Ylipäätään MÄMMIÄ? Hyijjuma. Aivan mielipuolista! Mainoksessa luki vielä ”Gastro-messujen uutuusvoittaja 2014!”. MIKSI? En enää tiedä mihin uskoa tässä maailmassa. Onko Suomessa vielä enemmän kuin tusina makuaistillista ihmistä, jotka nauttivat tuosta ruskeasta painajaisesta?

Ilmeisesti on, sillä Niksi-Pirkka osiossa oli myös aito ja ilmeisen totinen mämmivinkki.

Mämmi. Kun haluat, että ruokasi maistuu klassisen kurjalta. Eikä ole varmaan ihan syyttä, että kaikissa ihonhoitotuotteissa on viinirypälettä tai hillaa tai persikkaa tai koivua.. koska, noh.. one word.. mämminaama. Anelen Lumenea pitämään näppinsä erossa tästä, vaikka mämmistä tulee vielä trendituote tulevaisuudessa.

Eikö olekin ollut sisällöllisesti tärkeä viikonloppu ja tärkeä postaus?

Jatkaen samaa linjaa, haluan vielä jakaa yhden asian. Oletteko huomanneet – kuitenkin olette, vietätte varmasti enemmän aikaa television edessä kuin myönnätte, ette te missään lenkillä ole olleet – että viime ajat ovat olleet jälleen epäloogisten mainosten aikaa. Mahtavaa! Shakira laulaa uusinta biisiään Aktivia-mainoksessa, jossa metsän keskellä (Aktivia-metsä? Suolisto solahtaa -metsä?) lukuisat Shakira-kloonit hilluvat napa paljaana. MIKSI? Ja lisäksi on se ikuisesti ilahduttava kissanruokamainos, jossa nainen kertoo, kuinka heti aloitettuaan Purina One -kissanmätön käytön, hän huomasi heti eron kissassaan. Purina, kaikille yksinäisillä kissanaisille, jotka haluavat kovan pärinän ja kivuttomat hallusinaatiot nopeasti ja vaivattomasti.

Olen katsonut liikaa TV:tä. Taas.

Sen sijaan en ole vielä syönyt tänään tarpeeksi tortilloja. Minä menen nyt keittiöön miettimään, että pitäisikö minun hankkia jotain oikeita harrastuksia vai voinko väittää, että bloggaus on harrastukseni? Onko päämäärätön lörpöttely nettiin harrastus? Pitääkö minun perustaa Twitter -tili sitä varten? Voisin aivan hyvin tehdäkin sen, ihan vain siksi, että pääsisin seuraamaan tätä hillitöntä Faija googlaa -käyttäjää, jonka ystäväni oli onnekseni ja suuren hihityksen takaamiseksi linkittänyt Facebookiin. Käykää katsomassa. Se vetää huumoritasossaan vertoja tälle videolle, jonka puolestaan isäni oli lähettänyt minulle. Onneksi tunnen hauskoja ihmisiä, jotka jakavat näitä aarteita.

Joten, sunnuntain lopuksi minä jaan teille oikean videohelmen: Mona Caritan version kappaleesta Fame: Me emme laske viiteen. Pakko laittaa vielä tämän postauksen viimeinen MIKSI? tähän loppuun.

Ihastuttavaa sunnuntai-iltaa ihmiset! Toivottavasti nautitte lörpöttelystäni.

– Jenni H.