Morjens

Eilinen aamulla minulla oli harvinaisen vahva aloitus tulevalle työpäivälle. Heräsin hehkeän tuskallisiin ”puukko selässä” -tuntemuksiin ja muutamaa tuntia myöhemmin löysin itseni lääkärin vastaanotolta, lihasrelaksanttipurkki kädessäni. Cool.

Ai miten niin pitäisi varmaan käydä joskus hierojalla?

En toki valita.

Olisin halunnut mennä salille. En saa. Olisin voinut vaikka kävellä kauppaan. En saa. Voisi vaikka venytellä. Ei saa.

Pakko olla paikoillaan. Tähän voisi jopa tottua, vaikka puukotuksen tunne selkälihaksissa ei ehkä ole ehdoton lempparini tässä elämässä.

Olen ehtinyt pohtia tulevaisuuden uravalintoja (siitä sitten lisää kun en ole näin relaksanttipöllyissä), katsoa Sinkkuelämää ja.. no, en minä oikeastaan paljon muuta ole tehnytkään. Kävin värjäyttämässä tukkani ja sen jälkeen syömässä omituisen edullisen lohisalaatin Aamuruskossa. Joku roti sentään.

Minun pitä tulla tänne kirjoittamaan jotain pidempää tekstiä kun tässä kerran on ollut aikaa.

Mutta taidan sittenkin vain ottaa tiukan vaaka-asennon sohvalle. Taas. Puhumisen aika on myöhemmin. Aion ottaa tästä löhöilystä kaiken irti. Vetelehtien kohti viikonloppua.

Ainiin, olen ehtinyt myös iloita siitä, että miesten versio Iholla-sarjasta alkaa syyskuun alussa. OLEN NIIN UTELIAS ETTÄ HALKEAN. Aina tasaisin väliajoin yllätän itseni katsomasta kaikkein ala-arvoisimpia törkyohjelmia. Tai Iholla-lässytystä. Mutta ehkä se on vain looginen jatkumo siitä, että lapsena oli siisteintä ikinä katsoa yökylässä salaa Rysän päällä -spektaakkelia.

Ei minulla kai muuta. Antibioottihuurut puhuvat nyt. Halusin vain tulla morjestamaan.

Morjens. Palaillaan.

– Jenni H.