Munkkia ja munkin karmaa
Eilen oli mainio päivä. Kävimme kaveriporukalla Pyynikin näkötornilla harrastamassa munkkeja kulttuurinähtävyyksiä.
MUNKKEJA.
Meillä on koulussa kylässä kaksi saksalaista vaihto-oppilasta, enkä pane yhtään hanttiin, että heille pitää esitellä muun muassa korvapuusteja (vaikka nekin taitavat olla aika ruotsalaisia) ja juurikin niitä ihania munkkeja. Rankkaa on.
Mutta, mutta.. Seura oli hyvää, ilma hyytävä.
Ei mikään aurinkoisin postikorttiasetelma, mutta kelpaa. Tampereella on niin kaunista, eivätkä kuvat tee oikeutta kauas ties minne jatkuvalle maisemalle. Olisin ottanut kuvia silloinkin, kun aurinko tuli kunnolla esiin, mutta olin jo ehtinyt aiheuttaa jäätymiskuoleman sormiini ennen sitä.
Katsokaa nyt tuota munkkia. NIIN MIKÄ karkkilakko? Ei ollut eilen.
Hehei, tältä minä näytän! Munkin jälkeisessä euforiassa. Otin niin monta kuvaa ja tämä oli kai yksi harvoista, joissa tukkani ei näyttänyt tuulipörrötyksen ansiosta irtotupeelta. Good job.
Mutta itku pitkästä ilosta – tai ilman villahousuja Tampereen tuulisimmilla paikalla vietetystä ajasta – olenkin tänään sitten kipeä.
Onko tämä joku takaisinmaksu siitä munkista?
Karma, oletko siellä?
Vastapainoksi kaikelle räälle ja kurjuudelle tänään on tapahtunut silti jotain hienoakin.
SE ON TÄÄLLÄ!
Jaksan huomenna vielä raahata tukkoisen ruhoni kouluun sen voimalla, ettei koko viikonloppuna tarvitse tehdä muuta kuin tuijottaa ruutua ja hakata ohjaimia adrenaliinihuuruissa.
Laittakaapa ihmiset ne lapaset käteen ennen kuin kaduttaa. Tai menkää munkille. Se on yhä kaiken tämän arvoista.
Heippa nyt!
– Jenni H.