Omituinen intialaiskokemus Tampereella
Kävin tällä viikolla ystäväni Sallin kanssa synttäreiden ja viikon loppumisen ja siitä selviytymisen kunniaksi vähän ulkoilemassa ihmisten keskellä ja päädyimme Finlaysonin Siperia-keskuksessa sijaitsevaan Taj Indian Restaurant -ravintolaan.
Kumpikaan meistä ei ollut käynyt ravintolassa aiemmin ja sepä se olikin hämmentävin intiamesta, jossa olen tähän mennessä vieraillut.
En toki heti halua alkaa sättimään, mutta kun perjantaina astuimme tyhjään ravintolaan sisälle, koimme muutaman kiusaantuneen hiljaisen hetken tarjoilijan kanssa, joka ei tuntunut olevan ihan hommassa mukana. Mennäänkö tiskin kautta? Saako istua? Oletko sinä edes töissä täällä? Kenen pitää sanoa ensin ja mitä?
Ehkä tarjoilijalla oli vain väsynyt päivä tai hän oli uusi, mutta tuntui, että olisin itse osannut palvella itseni skarpimmin siinä tilanteessa.. Toki keskeytimme hänen lounaansa, joten tulimme ehkä huonoon aikaan, eh.
Sitten ihmeteltiin valikoimaa ihan porukalla. Tarjolla Tajissa olisi ollut buffettia (tai puffettia, kuten ravintolan kotisivuilla kerrottiin) vielä lounasaikaan, mutta kun tarjolla kuului olevan simppelisti lähinnä vain ”lihaa ja kanaa”, eikä ruokia päässyt kunnolla näkemään, niin listalta tilatut annokset alkoivat kuulostaa paremmilta.
Ainakin suunnilleen tiesi mitä oli sitten tulossa.
Kiusallinen on kyllä todella kuvaava sana kokemukselle pöytään pääsemisen jälkeekin. Menut olivat luultavasti juuri painosta tulleita, sillä ne oli aika todella tiukasti nuutattuja (Salli opetti minulle uuden sanan), sillä emme meinanneet saada niitä ollenkaan auki ja ainakin minä nolosti säädin pitkulaisen muovilätkän kanssa oman aikani. Hilpeää.
Palvelu oli kyllä nopeaa sitten, kun saimme päätettyä ruokamme. Salli taisi ottaa jotain jogurttikastikejuttua kanan kanssa ja minä otin jonkun mikäliespecialin, jossa oli vähän kaikkea (lammasta, kanaa ja katkarapua), koska olin niin nälkäinen ja se kuulosti isoimmalta annokselta.
Annokseen kuului salaatti. Ja salaattipöydästä löytyi oikeastikin lähinnä vain sitä – ei siinä juuri muuta ollut lehtien seassa – ja perinteistä tölkkiananasta, jonka käytölle voisi minun puolestani asettaa tässä maassa jonkun rajoitteen. Joku virkamies, hoi? Liiallinen tölkkiananaan käyttö vahingoittaa varmasti koko Suomen julkisuuskuvaa.
Eniten minua kuitenkin nauratti ravintolan omaperäinen – tai itseasiassa todella ei-omaperäinen – juomalista. Tai siis, tietäväthän kaikki, että tottakai kaikista ravintoloista Suomessa saa perinteisesti siideriä, kaljaa ja kokista? Taj oli tämän lisäksi hivuttanut juomavalikoimaansa vielä suomalaisempaan suuntaan.
Siinä se komeilee. Aito intialainen Jallumuuli. Ja ystävänsä Marianne – ikisuosikkini siitä lähin kun täytin 18 ja pääsin paikalliseen räkälään krebaamaan omilla papereilla – ja Kelkka myös! Kyllä ihan sydäntä lämmitti.
En kyllä vieläkään ole keksinyt, miten tavallisen bailuoksentajakansan (niin kuin minun) lempparijunttidrinkit millään tavalla kuuluvat Tajiin tai tekevät oikeutta ravintolan ruualle tai tyylille. Täytyisi hei vähän pitää puoliaan, jos kerran ruokalistakin on intialainen ja taustalla soi kuumimmat intiavinkuhitit. Odotin kyllä enemmän, sillä paikka sijaitsee Siperiassa, joten vuokra on varmasti kallis, jolloin panostuksen menuun luulisi olevan vähän eri luokkaa. Tai sitten olen vain snobi?
Ruoka kyllä iloksemme tuli suht nopeasti mikä oli mukavaa (toki olimme kahden koko ravintolassa odottelemassa annoksiamme). Annokset myös tarjoiltiin aika samanlaisessa muodossa kun intialainen ruoka yleensä, kipoissa tai suoraan pannulla (tai siis näin olen sen Suomessa nähnyt aina tarjoiltavan.. eheh). Ruoka tirisi ja tuoksui hyvältä ja riisi oli ihanan keltaista. Eikö olekin ihan maukkaan näköistä? Etenkin supernälkäisenä olimme melkoisen tyytyväisiä.
Ja olihan se ruoka hyvää. Ei erikoista, mutta hyvää.
Siinä on vain se harmittava puoli, että jos ruoka tarjoillaan kouluruokalamaisessa ympäristössä, niin se vähän syö kokemusta. Itse laittaisin vähän pöytäliinoja ja seiniä uusiksi, jos saisin asioista mitään päättää.
Jälkiruokahalujahan meiltä ei edes kysytty lopuksi, mutta emme me olisi mitään ylimääräistä jaksaneetkaan. Vaikka ravintolasta päästyämme menimmekin ystäväni kämpille syömään suklaata. Hups.
Mutta sellainen kummajainen löytyi Tampereelta. Suht edullista ruokaa, omituinen palvelu ja kolkko ympäristö, mutta kyllä siellä mahansa täyteen sai. En tiedä suosittelenko. Siinä vieressä on myös American Diner, minkä panostuksesta voisi ottaa vähän mallia.
Ja käykö siellä yleensä ihmisiä..? Saimme olla aika keskenämme perjantaina lounasaikaan.
Tulipahan käytyä.
Onko kukaan muu käynyt Taj Indian Restaurantissa syömässä? Millainen kokemus oli?
Mukavat sunnuntainloput!
– Jenni H.