Miten teidän joulu meni? Toivottavasti leppoisasti.

Oma jouluni oli aika jees. Vietin aaton poikaystäväni (ei kun avokkini.. en minä vieläkään tiedä mikä on vähiten kiusaannuttava termi) vanhemmilla ihmettelemässä miten montaa sillilajiketta yhteen pöytään saakaan mahtumaan ja vetämässä napani täyteen sitten ihan perinteistä lohta ja kinkkua.

Aatto oli vähän outo, koska kaikki sisarukset eivät päässeet kotiin ja päivä eteni hassun katkonaisesti. Leivoimme ja pelasimme ja söimme ja jaoimme lahjoja – taputan itseäni selkään onnistuneista tonttuiluista – ja yhtäkkiä ilta oli loppu ja jotenkin jäi vähän kesken jopa. Ehkä se johtui vain minusta.

Mutta oli rauhallista. Eikö se nyt olekaan se pääjuttu? Hiljaisuus ja joulun rauha?

Ilahduin toki kilisevästä tonttulakista, jonka anoppini kiskoi liian isoon päähäni kun kohtasimme.

Joulupäivänä ajelimme oman sukuni luokse.

Jälleen, rauhallista ja mukavaa.

Ja kaikki tapahtui tutusti saman kaavan mukaan. Syömiset, juomiset, leikkimiset, pelailut. Kyllä niitä voi kutsua perinteiksi, mutta olin aistivinani pientä puutumista samoihin joulukaavoihin, joita perheemme toistaa vuodesta toiseen. Asiat tapahtuvat niin samanlaisesti, että en kestä miten nopeasti joulupyhät hupenevat. En näe sukuani kovinkaan usein ja se on tympeää.

Älkää ymmärtäkö minua väärin. Minä rakastan joulua ja perinteitä. Lahjojen antamista – ja saamista, haloo – ja ruokaa ja koristeita ja perheen kanssa puuhastelua. Mutta ehkä perheperinteitäkin pitäisi vähän ravistella?

Olisiko sittenkään syödä saman pöydän äärellä samoja laatikoita? Onko pakko yrittää tunkea montaa eri sukua saman katon alle moneksi päiväksi? Olisiko jotain ihan kummallisen uuttaa tekemistä, jonka voisi ujuttaa päivään? Voisiko lahjat avata jonain muuna hetkenä? Tai onko pakko hösätä..? Tämä on kyllä osoitettu ihan koko Suomelle, koska jouluhösä on kuluttavaa ja muutamaa päivää ennen joulua noin 80 % aikuisista on kiukkuisia kuin ampiaiset. Ja sitten jouluna, onko pakko pysyä neljän seinän sisällä? Voisiko käydä vieraissa morjestamassa vaikka lähellä asuvia kavereita?

Aw. Katsokaa tässä välissä noita kahta, ennen kuin palaan joulun rienaamiseen.

Niin. Oikeasti minun tekisi mieli järjestää joulu vaikka täällä omassa pienessä Tampere-kodissani. Omassa kodissani. Minulla on kuusikin ja kaikkea. Ei olisi pakko tehdä kaikkia laatikoita, vain ne mitä vaikka joku pienempi porukka söisi. Ja sitten voisi ahmia vaikka pizzaa tai jotain hyvää intialaista. Lahjoja olisi, koska minusta ne ovat aina ihan älyttömän kivoja. Sitten voisi tehdä mitä huvittaa ja olla rumissa vaatteissa. Ei vanhoja aikatauluja, ei ”tälleen jouluisin yleensä tehdään” -ähinää.

Totta kai sukulaisia olisi ihana nähdä, koska kuten mainitsin, ainakin minun elämässäni sitä tapahtuu melkoisen harvoin. Mutta sen vuoksi ei olisi pakko olla lukittuna samoihin neliöihin montaa päivää ja tuntea kooman hiipivän sisuksiin ihan muusta syystä kuin ylettömästä ruuan määrästä. Kaikki varmasti piristyisivät ja keksisivät väkisinkin vähän uutta tekemistä. Eikä hirveän sukulaismäätän kaitseminen ja ruokkiminen stressaisi vain yhtä tai kahta taloutta. Asiat eivät olisi ihan niin justiinsa, kun sukulaisten vyöry pysyisi vähän aisoissa. Ja kas, joulustressi vähenee. Kaikki voittaa, eikö?

Tuntuu kieltämättä kyllä pahalta sörkkiä joulua. Se on aina ollut tosi vähän muunneltu asia. Joulu on mietitty niin tarkkaan ison sukulaismäärän takia, että tuntuu epäkiitolliselta alkaa sohimaan sitä mihin suuntaan sattuu ja kieltäytyä sukulaisten seurasta – niin rakkaita kuin he ovatkin. Minun suvullani ainoastaan paikka on vaihtunut aatoissa muutaman kerran, mutta kaava on pidetty koskemattomana jo vuosia ja vuosia.

Toki sekin on muuttunut, että niin sanottu roskakuusi (=överikimaltava kuusi, jossa on sekametelivalikoima koristeita) on vaihtunut harkittuun skandinaaviseen kuvastokuuseen, jota ei kyllä oikeassa elämässä voi antaa lasten koristelukyvyn armoille. Silloin siitä ei tulisi sopusuhtaisen tasaista. Kaipaan ryönakuusta, koska olen tottunut siihen lapsena.

Toivottavasti ensi vuonna joulusta tulisi vähän erilainen. Voisi vähän tuulettaa maisemaa ja keksiä uutta tekemistä ja saisi syödä vaikka kanaa vaihteeksi, ihan näin alkajaisiksi.

Sain kyllä tänä jouluna mielettömiä lahjoja ja olen niistä yhä ymmyrkäinen ja vaarini kinkku oli järkyttävän hyvää (sitä on vaikea päihittää varmaan ikinä) ja sukulaiset rakkaita ja vanhemmillani oli hyviä läppiä kerrottavana ja tonttulakit oli vinkeitä, mutta jumaliste, että oikeasti kaikilla taisi olla kuitenkin vähän ahdasta ja tylsää välillä.

Olisko joulua pitänyt alkaa sohimaan jo ajat sitten? Rakastan perinteitä, mutta olisiko se piristävää ihan kaikille?

Muutoksia, kiitos.

…..

Ainiin, pakko näyttää tämä vielä. Ottakaa se loppukevennyksenä. Poikaystäväni pikkuveli teki aplodien arvoisen suorituksen koristellessaan piparitaloa. Siunattu nuorimies.

Hän on selvästi siinä elämänsä vaiheessa kun mieli on sopivan musta ja kotoa muuttamisen kaipuu alkaa kasvattaa pientä passiivis-aggressiivisuutta.

Miekkamiehellä on sentään tonttulakki, mikä oli minusta kiva lisä.

Mutta nyt. Minä, Jenni M. H. (ohhoh!) lupaan ja vannon, että ensi jouluna teen jotain eri tavalla, ettei tarvitse tulla tänne blogiin vinkumaan samasta aiheesta.

Kysymys kuuluukin, että mitä joulussa voisi tehdä eri tavalla ensi kerralla?

Kertokaa ajatuksistanne. Onko perinteinen joulu alkanut puuduttaa jonkun muunkin aivoja ja pakaroita?

En tiedä miksi puhuin pakaroista. Ne nyt vain aina puutuvat.

Hei nyt.

– Jenni H.