Viime viikonloppuna jaloissani pyöri pienen ilveksen kokoinen hännäkäs. Se oli lainahännäkäs, kahden kodin välissä seilaava sulotar (”Se on poika”, huomautti poikaystäväni. Iha sama.), joka tarvitsi äitinsä viikonlopputyön vuoksi majapaikan.

Ja minähän en tunnetusti sano ei millekään karvaiselle nelijalkaiselle. Te näsäviisaat voitte jättää lampaat pois laskuista.

Sanokaa hei uudelle eläinystävälle tässä blogissa. Sen nimi on Loco Liikavarvas.

Ja se on ISO.

Se vie sohvalta tasan saman verran tilaa kuin poikaystäväni.

Se on pyyhkinyt kaikki pölyt puolestani, siunattu eläin. Annettakoon sen varjolla anteeksi ne häiritsevät ”kilo pershäntäkarvaa suussa” -herätykset.

Se on sulostuttanut vieraita. Ainakin silloin kun se oli puolen tunnin maanittelut jälkeen ahdisteltu pois sängyn alta murjottamasta. Kuinka herkkis eläin.. Imuri = murjotus. Ovikello = murjotus. Munakello = murjotus. Hiustenkuivaaja = murjotus. Oliko se muka tähän vierailuun asti elänyt tulpat korvissa?

Fatso.

Se on myös – etenkin kaikkein kiireisimpinä aamuina tietysti – heittäytynyt plösöimpään asentoonsa jalkojeni eteen ja levittänyt loppumatonta ”olen söpö, RAPSUTA” -kurinaansa ympäri kämppääni. Oikeasti tuo eläin kyllä taitaa olla ihan säälittävän luikku, mutta se karva.. Voisinpa sanoa samaa itsestäni. ”Ne on vaan nää säärikarvat.”

Se on kyylännyt naapureita minunkin edestäni.

MUTTA. Sitten kun olisi ollut ainutkertainen tilaisuus lähteä oikeasti ulos sille samalle jumalaudan pihalle, jota parvekkeelta himoittiin, oli reaktiona hepulipaniikki.

Mutta kissamökötyksessä on se hyvä puoli, että se löytää uusia jänniä alueita, joissa se voi valaa huoltajiinsa kalvavaa epäluuloa. Miksi se tuijotti sinne viemäriin? Mikä/kuka siellä on?

Oli myös harvinaisen miellyttävää taistella Istuinten Herruudesta. Onneksi niska-perse-ote toimii aina. Olen tullut siihen tulokseen, että tuo kissa on luultavasti yhtä älykäs kuin ihminen, mutta se on tarpeeksi fiksu vain esittääkseen ymmärtämätöntä, ettei a) tarvitse lähteä lenkille, b) käyttää päiviä muuhun kuin syömiseen ja nukkumiseen, c) siivota omaa vessaansa. Apinoiden piti alkaa jossain välissä huutelemaan, kissat tajusivat pitää leipäläpensä kiinni. Damn you.

Mutta vannoutuneena koiraihmisenä haluan kiittää viikonloppuilvestämme yllättävästä ja kunnioitettavan runsaasta hellyyspulasta, verrattain kuitenkin pehmoisista aamuherätyksistä ja oikeasti aika söpöistä etutöppösistä, joihin jostain luonnonoikusta on muodostunut peukalot. Katsokaa itse!

Oih.

Ja vannoutuneena koiraihmisenä olin aika sulaa vahaa pienen vaaleanpunaisen nenän edessä. Olen pehminnyt. Kissa 1 – Kyynikko kissanvihaaja 0.

Saakeli.

Mutta ehkä tämä on vähän sama homma kuin lasten kanssa. Omat on varmaan ihan kivoja (ja harvat ja valitut sukulaiset), mutta muut on vaan kuolaavia idiootteja. Sori vaan.

Tai en minä nyt niin pahoillani kyllä ole.

Silti, jos itselleni ottaisin lemmikin, olisin yhä koiran kannalla. En pidä liiemmin arvaamattomista ja nyrkinkokoisiin kolosiin mahtuvista elikoista.

Tyylikkäissä fläpäreissä kulkeva poikaystäväni (eikun anteeksi, avomieheni.. hmm.. saanko silti sanoa poikaystävä?) oli ainoa joka sai kissan ulos lenkille.

Anteeksi, ei se mikään lenkki ollut. Se oli ”sylissä lähimpään pensaaseen ja sylissä sisälle mököttämään”.

Kissat.. menkää itseenne.

Mitä se tarkoittaa, että joku on aika kissa tai kuuma kissa tai mitä lie.. Murjottava, karvainen, arvaamaton, omia persauksiaan nuolvea, nirso, hepuloiva, mutta silti ihan söpö kaikesta huolimatta. Olkaa kuulkaa keskenänne.

Mutta Loco on tosi jees. Saa tulla uudestaankin. Ja nyt kun sitä ei pariin päivään ole näkynyt, olen alkanut kaivata sen ninjamaisen ahdistavaa, hiljaista lähestymistä. En edes muista monta kertaa kompuroin siihen parin päivän aikana. Onneksi se ei ole kovin heiveröinen eläin.

Olen selvästi lemmikki-ihminen. Kuka sukulainen/ystävä voisi seuraavaksi hankkia kaukotöitä tai lomamatkan, jotta saisin tänne uuden karvaperseen paijattavaksi?

Hullu kissanainen kuittaa. Tämä kissasta puhuminen alkaa tuntua jotenkin ylitsevuotavalta ja ala-asteikäiseltä/yksinäisen keski-ikäiseltä.

Kuulemiin.

Mau.

– Jenni H.