Maanantainen naamahalvaus

Niin, maanatai. Ei paljon sanottavaa.

Päiväni kohokohta oli tänään se hetki, kun otin kulauksen aamupalajuomaa suuhuni ja muutamaa sekuntia myöhemmin purskautinkin sen yllättäen syliini. Ilman mitään syytä. Se ei vain pysynyt suussa. Tuliko aivoissani vai naamassani halvaus sen nielemisreaktion kohdalla?

Tämä päivä mennään yksivuotiaan motoriikalla.

En voi lopettaa kikattamista. En voi uskoa että pulautin housuilleni..

Odotan innolla päivällistä.

photo tumblr_l4yb73RLfY1qzzqaxo1_500.gif

Hyytävää maanantaita ihmiset. Pysykää sisätiloissa.

– Jenni H.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Höpsöä

Tietysti raha tekee onnelliseksi!

Kun eilen seikkailin yöllä yhden jälkeen keskustasta kotiin, tajusin, että 3,40 euroa bussin yömaksusta on aika suolainen hinta. Kaupassa joudun vertailemaan jopa popcornin hintoja. En aina raaski lähteä kotiin kyläilemään, koska se noin 13 euron bussimatka lohkaisee melkein kolmasosan yhden viikon ruokabudjetista. Makuunin köyhään elokuvatarjontaan verrattuna se viiden euron riisto tuntuu kirveeltä sydämessä. Joskus mielessäni ihan rehellisesti käy se, että voisin varastaa koulusta vessapaperia, ettei tarvitsisi siitäkin maksaa. Leivon omat sämpyläni ja kuvittelen tekeväni sen jonkin iloisen emäntäkohtauksen vallassa, enkä suinkaan siksi, etten raaski ostaa kaupan pehmoisia pussisämpylöitä. Ainakin kerran viikossa mietin, mitä irtaimistoa voisin kodistani myydä, jos siitä saisi vaikka vitosen (aion ensi kuussa kyllä mennä taas kirpputorille kaupittelemaan).

Tosiasiassa, en usko siihen puppuvaatimattomuuteen, jonka mukaan joko ”raha ei tee onnelliksesi” tai ”ei minun elämä muuttuisi varmaan kovinkaan paljon, jos saisin paljon rahaa”.

Herätys!

Minä en ole eläissäni lotonnut omatoimisesti, mutta keksin kyllä montakin tapaa, jolla järjetön rahamäärä – vaikka 11 miljoonaa – ilahduttaisi elämääni. On ihan hullua väittää, ettei muuttaisi elämäänsä, jos käteen iskettäisiin hirveä tukku rahaa. Ostaisitko yhä halvan ja kitkerän Rainbow-homejuuston sijaan sitä ihanan pehmoista Valion Auraa? Jos lähtisit lomalle, ottaisitko yhä saman lapsihelvettihotellin sen sijaan, että maksaisit hiljaisesta aamusta vähän enemmän?

Väitän, että raha tekisi minut onnellisemmaksi. Siksi laadinkin, kaupan halvinta jauhelihaa välissä mutustellen, top 10 -listan siitä..

Mitä tekisin sekopäisen isolla rahasummalla.

1. Söisin lohta. Ihan järjettömän määrän lohta.

610x410.jpg

2. Maksaisin kaikki perheeni lainat ja lahjoittaisin heille muutenkin ison osan koko potista. He voisivat muuttaa vaikka isompaan taloon, jossa olisi hiljainen piha ja korkea aita ympärillä (tulen sosiaalisesta perheestä). Veljellenikin voisi perustaa jonkun ”kun unohdat tulevaisuudessa hellan päälle ja käräytät puoli kämppää” -törttöilyrahaston.

kitchen_fire_stove_full.jpeg

3. Ostaisin jostain Suomen eteläosista valtavan kesämökin, jonne mahduttaisin kaikki kivoimmat sukulaiseni. Heitä ei onneksi ole paljon, en minä mitään kartanoa haluaisi ostaa.

1288492512018_0.jpg

4. Ostaisin sinne mökille lampaan. Isäni iloksi. Äidilleni rakentaisin hiekkarannan.

lammasssss.jpg

5. Kävisin nypittävänä, hierottavana, lääpittävänä, siloiteltavana ja kourittavana kaikissa hoitoloissa. Hehkuisin kuin lujempaa kuin sädekehä Putinin urotekojen ympärillä.

cn_sparoom3_750x350_fittoboxsmalldimension_center.jpg

6. Hankkisin itselleni ja poikaystävällenikin ison talon. Se olisi kaksikerroksinen show off -linnake ja minulla olisi iso työhuone, järvimaisemalla. Sitä pullistelun määrää.

harjakattotalo32310.jpg

7. Istuttaisin ainakin neljä (kymmentä?) punaviinimarjapensasta uuden taloni pihalle ja ostaisin paljon pakastimia. Ja palkkaisin jonkun viherpeukalon hoitamaan pensaitani. Tai sitten soittaisin mummilleni paniikkipuhelun ongelmien ilmaantuessa..

mehua_0.jpg

8. Menisin Orlandoon Harry Potter -teemapuistoon. Ottaisin jonkun yhtä Potter-nörtin ystäväni mukaan huokailemaan.

400px-universal-islands-of-adventure-harry-potter-castle-9188.jpg

9. Ottaisin koiran.

finderscreensnapz001.jpg

10. Pitäisin BILEET. Harry Potter -bileet.

harry-potter-party_broom-candy_0.jpg

Näissä bileissä on olleet kyllä asetelmat juuri kohdillaan.

Mitäpä sanotte? Mitä te tekisitte jättipotilla? Kertokaa! Olen utelias.

Kivaa viikonloppua ihmiset! Halpa sipsisuositukseni on Pirkan juustonaksut. Niitä ei voita mikään.

– Jenni H.

 

 

 

Suhteet Oma elämä Raha Höpsöä