Ah, lauantai, kiitos kun tulit näinkin nopeasti.

Tänä aamuna heräsin eiliset ripsivärit turvonneilla silmilläni. Eipä paheksuta siellä, poistin eilen kuitenkin noin 80 prosenttia meikeistäni (perustuu realistiseen arvioon siitä, kuinka järkyttynyt poikaystäväni oli nähdessään minut heti avattuaan silmänsä). Mutta jos nukahtaa yhdeltätoista illalla sohvalle ja havahtuu oman kuolansa valumiseen vasta kolmelta, ei meikkien poistaminen ole yhtään sen helpompaa kuin psykedeelisen baari-illan jälkeen. Olo on ainakin yhtä selkeä.

Huomasin myös ilokseni, että olen alkanut selättää äärimmäisen luovaa armottoman mielipuolista unirytmiäni loman jälkeen, vaikka koko viime viikon olenkin nukkunut koulun jälkeen keskimäärin kahden tunnin päiväunia. Olin tänään aivoineni kaikkineni tässä maailmassa jo ennen iltapäiväyhtä. Good job!

Otin kaiken viikon aikana peittojen kanssa menetetyn ajan takaisin ja pyöriskelin lämpöisessä sängyssä varmaan tunnin, tiiviisti uppoutuneena puhelimeen. Se siitä aamuromantiikasta ja -idyllistä. Löysin pelkästään Instagramista varmasti melkein kymmenen lauantaiaamun auringossa kylpevää aamupalakuvaa. Tuli nälkä ja nousin voihkaisten ylös hyväksyen sen, että joskus ne meikit on oikeasti varmaan pestävä.

Huomenta törkyinen otsatukka, kohtaamme jälleen. Te kaikki, jotka selviätte aamun taisteluista pelkällä kuivashampoolla, miltä se tuntuu? Olisinpa yksi teistä. Tähän joka-aamuiseen rasvalettiin auttaa vain Mäntysuopa.

Ja huomenta koko viime viikon sotkut, annatte hyvin perusteellisen kuvan siitä, miltä muukin asunto näyttää. Olisin voinut kuvata vaikka kaunista teemukia, mutta en minä kirjoita tätä blogia huijatakseni teitä, tai itseäni.

Puolustuksena silti tälle kaatopaikkasisustukselle.. Jos yhteen viikkoon saa kunniakkaasti järjestetyksi muun muassa yhden hysteerisen ”Mitä mä teen mun elämälläni” -kriisin (varma kevään merkki, ne peipposet ja pääskyset on niiiiin ysäriä) ja ajanvaraukset sekä hammaslääkäriin että lääkäriin, ei voi odottaa liian loisteliaita päiviä. Tuntuu, että koulussakin kaikki ovat olleet jotenkin todella hervottomia. Usein se hallitsematon höhöttely iskee vasta perjantai-iltapäivänä, mutta nyt se tuntui alkavan jo maanantaina.

Saanko muuten nyt jo hehkuttaa? Hiihtolomaan on enää viisi viikkoa, jihuu! Ikävöin varmasti näitä pitkien lomien odotuksia sitten kun koulu loppuu. Mutta ei mietitä sitä vielä.

Reipastuin lauantain löllöilyaamusta sen verran, että menin parvekkeelle asti (ihan kuin vapaaehtoisesti menisin syvästi kaivattuna vapaapäivänä pidemmälle ulos) ottamaan kuvia. Ilman sukkia, crocsit jalassa, tukka litimärkänä, -15 pakkasta. Jos aamu alkaa hyvin, kerjään ilmeisesti siltikin ihan hallitsemattomasti verta nenästäni.

Pikkuveljenikin soitti minulle, siitä olen kovin iloinen. Pisteet siitä, että hän sai ruhonsa sängystä ylös ennen puoltapäivää. En ole ikinä tavannut toista ihmistä, joka ei herää edes hyvin sisarellisen kovakouraiseen ravisteluun tai kovalla tyynyllä hakkaamiseen. Unikooma ei ole mikään läppä hänen kohdallaan.

Hmm. Kello lähenee nytkin jo yllättäen kolmea, mutta sain silti raahattua itseni koneelle vasta nyt. Olen ollut liian kiireinen syödessäni blogiuskottavasti brunssia ja selaillassani sosiaalista mediaa.

Toisin sanoen, otin aamupalaksi monta palaa eilistä pizzaa, tein ”Find out which Disney princess suits your personality” -testin, hekottelin rumille kaverikuville ja paheksuin television äärellä Ruotsin kämäisimpiä kuppiloita.

Elämä taitaa sittenkin voittaa, vaihteeksi. Poikaystävänikin jätti minut yksin päiväksi kotiin, joten taidan napsauttaa Spotifyn auki ja kuunnella taas sitä Kirkaa.

Kyllä minä oikeasti kuuntelen jotain muutakin, vaikka Kirkasta aina mesoankin, mutta kun sitä saa kuunnella niin harvoin ja yleensä vain joko yksin tai pikkuveljen kanssa. Hän sentään ymmärtää hyvän päälle.

Ja äidille ja isille terveisiä, aion tänään siivota. Vähäsen.

Tällä viikolla lohdutin yhtä ystävääni kertomalla, että ”Asioilla on tapana järjestyä” ja että se olin vain kylmä fakta tästä elämästä. En voi uskoa, että oma äitini olisi ollut niin totaalisen oikeassa aina tasaisin väliajoin hokiessaan tuota samaa lausetta minulle.

Mutta kuulkaa, mitäpä teille kuuluu? Millainen viikko teitä on potkinut eteenpäin? Haluaisin kovasti kuulla.

Pizzantäyteistä lauantaita, muistakaa katsoa Uutisvuoto! Siitä tulee ainakin hyvä mieli.

– Jenni H.