Karkumatkalla
Hyvää huomenta ihmiset!
Minulle tuli eilen mitta täyteen Tamperetta. En jaksanut mölyisiä busseja ja ihmispaljoutta. Oman asuinalueeni rauha ei tuntunut enää yhtään rauhalliselta ja olin kyllästynyt siihen, että hötkyilin paikasta toiseen. Koulussa on tällä viikolla ollut oikea motiivaation murhaus teemana, enkä halunnut jäädä kotiin murehtimaan sitä ja odottamaan tärisevin hermorauniokäsin seuraavaa maanantaita. Muutenkin oli vain yksinkertaisesti paha mieli. Joskus niin vain käy. Silloin pitää käydä vähän kauempana hakemassa perspektiiviä asioihin. Minä lähdin kotiin. Vanhaan kotiin, Heinolaan. Happea ja hiljaisuutta, kiitos.
Räpsäisin juuri ennen lähtöä pikaisen, hämyisen kuvan normaalisti eteisemme pöytää sulostuttavasta ranualaisesta jääkarhusta, joka jälleen kerran tiivisti tuntemukseni ennen lähtöä täydellisen osuvasti.
I feel you polar bro. (olen aika ylpeä tuosta kuvasta, olen itse ottanut sen Ranuan eläinpuistossa joskus kauan sitten jollain antiikkisella romupokkarilla)
Ja nyt, olen Heinolassa ja täällä on niin hiljaista, että korvissa soi. Muutenkaan täällä asiat eivät ikinä muutu, joten tulee sellainen hassu tunne, että on astunut aikakapseliin. Samat autot, samat naamat, samat uutiset lehdessä, samat kadut, samat kaikki.. Täällä ei voi muuta kuin olla paikoillaan. Se on ihan mukavaa kerrankin. Nuorempana aloin jo hieman kypsyä kaikkeen tervassa juoksemiseen, mutta nyt kun asuu muualla, alkaa jo pieni sisäinen kapinateininikin vähän taipua ja kaivata tänne.
En ole vielä päässyt edes sängystä ylös. Huone, jossa nukumme (on makuuhuone!! muttei kuitenkaan) sijaitsee osittain maan alla, joten täällä on väkisinkin vähän luolafiilis. Sitten kun olen kirjoittanut tämän ja syönyt aamiaisen sängyssä television ääressä, voin alkaa harkita siirtymistä ulkomaailmaan. Aiomme varmaan käydä kirppistelemässä, moikkaamassa ystäviä, vetäisemässä parit pleikkarimätöt veljeni kanssa ja varmaan ehdimme poikaystäväni perheen mökillekin.. Mutta kaikki aikanaan.
Täällä ei ole kiire. Enkä minä jaksa kiirehtiä.
Rauhallista lauantaipäivää! Palaillaan myöhemmin.
Jenni ”zen” H.
(katsokaan nyt miten seesteinen olen tänään, kun olen saanut unta ja ruokaa, toimin näköjään samalla kaavalla kuin taaperot)
