Tympeyden karkotusta ja avokadovihan hellitys

Terveisiä suosta. Taas.

Käytän tätä uin suossa -vertausta kyllä vähän liian usein.

Tällä kertaa siihen on vähän erilainen syy. Elämäni on ollut omituisen – vähän liiankin – tasaista jo monta viikkoa ja olen äärimmäisen kylkästynyt siihen. Tällä hetkellä kärsin erinäisesti viikonlopun aikana tehdyistä valinnoistani ja istun kotona flunssassa nenä ruvella ja kiukuttelen itselleni siitä, etten meinaa erottaa viikkoja tai päiviä toisistaan. Ja vaikka sellainen hallitsematon kiire, joka minua on vainonnut jo kuukausia on vihdoin helpottanut vähän, kaipaan silti jotain virikkeitä. Myös pääni on aivan tylsynyt. Valmistun koulusta muutaman kuukauden päästä, mutta siihenkin suhtaudun oikeasti sellaisella ”no, jo oli aikakin, voidaanko hoitaa tämä sekameteli alta pois” -asenteella. Mikään ei juuri säväytä ja suoritan päiväni sellaisella automaattihymyllä. First world problems, ellen sanoisi..

Ja olkoonkin. Silti tämä on turhauttavan tylsää.

Yritin tänään karata tästä tasapaksusta aivosiperiastani, koska kipeänä olen lähinnä yksin omien ajatusteni kanssa, enkä oikeastaan jaksa kuunnella sitä seniilin vanhuksen vauhdilla laahaavaa mölötystä. Ja tiedättekö, minä ihan miettimällä mietin, mitkä asiat ovat jotenkin herätelleet minua näiden viimeisten viikkojen aikana. Vähän pienempien asioiden huomioiminen ja ihan kaivamalla kaivelu taitaa oikeastikin olla ihan hyvää ensiapua, jos inspiraatiosta oikeastaan yhtään mitään kohtaan on vain haisevat jauhoiset pohjasakat jäljellä (jaa mihinkähän juomaan tämä viittaa? vihermehuihin? hajotkaa kaaliretiisiheinänjuurijuomiinne..). En suostu uskomaan, ettei minulla olisi mitään ajatuksia mistään.

Kokosin teille siis viime viikkojen julkaisun arvoiset mietteeni. Voin kertoa, ettei rima ollut tuttuun tapaan ihan hirveän korkealla. Elämäni on niin tympeän tasaista, että tekisi ihan hyvää saada joku tarkoitusperätön toisen maailmansodan inspiroima jonglöörauspommitushepuli lähimarketin hedelmäosastolla.  Pitemmittä puheitta (vaikka onkin jo liian myöhäistä), top 10 aiheesta..

Ilonpilkahdukset tympeyden keskellä.

1. Melodifestivalen. Tämä on jo vähän vanha juttu, mutta kerronpa silti. Katsoin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Ruotsin Melodifestivalenia (linkistä pääsette katsomaan videoita, jos olette samanlaisen siirapin ja hillumisen perään kuin minä) ja sehän oli ihan hillitön spektaakkeli, miksei kukaan kertonut sitä minulle aiemmin! Melodifestivalenhan on siis minieuroviisut, äänestyksiä myöten. Ja kun kilpailulistalla on Alcazar ja puolet jotain muuta ”hurra hurra hej” -viisuhumppaa, en voi olla muuta kuin katkerasti pettynyt siihen tekoherkkään ininäballadiin, joka viisuedustajaksi pääsi tänä vuonna. Ne balladit ovat pilanneet Euroviisut, jos niitä nyt voi varsinaisesti millään pilata. Mutta se koko tapahtuma muuten oli niin järjettömän ruotsalainen ja ylitsevuotava ja onnellinen.. Siellä soitettiin ABBAa ja katsojille ja yleisölle oli shown loppuun tehty oma biisi kiitokseksi. Pakahduttavaa. Ja epäreilua. Minun olisi pitänyt syntyä Ruotsiin.

2. Hilpeä vuokraisäntä. Yllättävät ihmiset ovat ilahduttaneet minua viime viikkoina. Meillä on herttainen vanha vuokraisäntä, joka aina haluaa jutella kanssani kauheasti kun hän käy katsomassa kämppäämme. Tällä kertaa hän halusi tietää, joko olen mennyt poikaystäväni kanssa naimisiin. Vastasin (syvästi häkeltyneenä), että en ja että tässä odotellaan vielä, saa nähdä pitääkö itse hoitaa homma hehheh (voitte mielessänne lisätä tähän muita omituisia, hermostuneen naurun sekaisia hätävastauksia). Sitten hän totesi, että ”ajattelinkin että sinä olet teistä se toimeliaampi osapuoli”. Siunattu ukkeli.

3. Neljät häät. Suuri heikkouteni Liv-kanava ja hääohjelmat. Olen todennut viikkojen aikani varmasti muutaman sata kertaa, että ”mä en ikinä tekisi noin”, ”mä en ikinä pukisi tuota”, ”mä en ikinä ottaisi tuollaista kakkua”, ”mä en ikinä antaisi miehelleni järjestelyohjaksia käsiin” valivalivali. Samalla olen myös suunnitellut omia häitäni. Joita ei ole kyllä vuosiin tulossa. Mutta onhan se nyt hyvää ajantappoa. Olen muun muassa laskenut, että häihini tulisi kutakuinkin 71 ihmistä, joista puolet on poikaystäväni sukulaisia, joista suurinta osaa en edes kuollakseni muista. Toiset puolet vieraista olisivat minun kavereitani, sillä sukurakkaus ei ole koskaan kuulunut parhaimpiin ominaisuuksiini ja olen pärjännyt vain pienellä kourallisella niitä huippukivoja valiosukulaisia.

4. Lääkkeet. Nyt päästiin asioiden – ja keveän lääkepöhön – ytimeen. Mutta en voi kieltää, etten nauttisi mustaherukan makuisesta Finrexinistä ja mansikka-Strepsilseistä.. Eihän niissä ole mitään rajoitteita, eihän? Terkkuja maksalle. Voisinko tehdä jotain blogiyhteistyötä noiden kanssa? Muut saavat kassikaupalla kosmetiikkaa, minä lääkkeitä.

5. Kiivi. Kiitos ja ylistys lähiminikaupallemme, jossa jostain syystä on aina kypsiä kiivejä (olisi kyllä paljon hauskempi kirjoittaa kiiwi). En kyllä ymmärrä, miten ne kiivit voivat aina olla kypsiä. Ehkä ne käyvät aina mikron kautta, vähän kuin avokadot..?

6. Vierailijoiden ryöppy kotonani. Viime viikolla kestitsin enoni perheen, mummini ja vaarini, yhden leffaillan perjantaina ja kahden vanhan ystävän kyläilyn lauantaina. Se oli ihanaa. Lauantaina kävin myös ensimmäistä kertaa Tampereen Rodeossa, joka oli ihan mieletön paikka! Vieraani eivät tosin tainneet syttyä sille ihan samalla tavalla. Ja pakko myöntää, että lauantaiyönä salakavalasti noussut kuume ei antanut millään tavalla tarvittavaa lisäsumeutta sille illalle tai sitä seuranneelle keskustasta Kalevaan yökävelyraahustukselle. Hienoa viime viikossa oli kyllä tosin myös se, että selvisin vain yhdellä suursiivouksella, kun kaikki vieraat tulivat samalla rykäyksellä. Voitto!

7. Sushi. Maistoin ensimmäistä kertaa yläasteen köksäntuntien jättämien traumojen jälkeen sushia. Raa’asta kalasta en yhäkään perusta, mutta ne muut versiot olivat ihan itkettävän hyviä! Ja tiesittekö, että puuroriisi on ihan samanlaista kuin sushiriisi, mutta paljon halvempaa? Minä en tiennyt ja olin hyvin pöyristynyt tästä. Nytpä tiedätte tekin. Ja käänsin myös itselleni takkia sen verran, että söin avokadoa riisirullani sisällä. Ja olihan se aika hyvää. Enempää en suostu sanomaan. En taidakaan olla niin periaatteellinen kuin kuvittelin (avokadopastaa en tosin suostu maistamaan yhäkään). Ihailkaapa taiteellista sushikuvaa!

8. Eloonsa kyllästynyt hieroja. Tai oikeastaan hierojaopiskelija. Kävin luokkani kanssa Tampereella Viinikan urheiluhierojakoulussa kourittavana rentoutumassa ja minulle osui omaan pituuteeni nähden pikkiriikkinen, juro urheilijapoika, enkä uskonut, että meillä mitenkään syntyisi keskustelua. Mutta miten väärässä olinkaan! Kun poika uskalsi avata suunsa ja alkoi kertoa muun muassa siitä, miten turhaa on tehdä pitkää päivää hierojaduunissa ilman, että saa siitä minkäänlaista palkkaa, meistä tuli – ainakin melkein – sielunsisaruksia. Ihanaa, että joku jakaa samanlaisia antipatioitaan omaa kouluaan kohtaan kuin minä omaani. Aivan hillitön tyyppi, tulin niin hyvälle mielelle ja vain siksi, että joku tuollaisessa mukavakavassa asiakaspalvelutilanteessa uskalsi sanoa, että ”vittu kun vituttaa”. Rohkea kaveri.

9. Pleikkari. Eheh. Voi, tämä kohta on enemmänkin menetetty mahdollisuus. Ostin kirpputorilta (samalla kun kävin siivoamassa omaa pöytääni.. siellä sitä kamaa on yhä tarjolla köhköh) alle kolmella eurolla Croc 2 -pelin Play Station 1:lle. Eikä se toiminut meidän uudemmassa pelikoneessamme! Mikä vääryys, mikä sielua korventava tuska! Minun on odotettava, että pääsen Heinolaan, koska veljeni on haalinut omiin kokoelmiinsa tarpeeksi vanhoja laitteita, jotka voisivat pyörittää peliä. En tiedä ymmärtääkö kukaan tätä ärsytystä. Mutta vanhat pelit ovat ihan huippuhyviä, ja tarpeeksi helppoja minun tasolleni. Etenkin jälkimmäistä. Toki tuon pelin takakansi oli kaiken lisäksi venäjäksi, mutta ehkä siinä on jotain kieliasetuksia.

10. Harry Potter -tatuointi. En voinut olla ihastelematta Saara Sarvaksen Potter-tatuointia (sori, en voi linkata, koska en löydä sitä Saaran postausta mistään), sillä olen salaa haaveillut omastani ja googletellut kuvia. Niin nörtti olen. Mutta vaikka se Kuoleman varjelusten symboli onkin siisti ja kaunis, en silti ottaisi sitä. Voisin ottaa vaikka jonkun salaman (otsaan?!?!?!?!) tai siepin.. tai jotain. Enkä ottaisi mitään puhkijauhettua lausetta tai pimeän piirtoa. Ja eipä hiiskuta siellä, se salama ei varmasti ole yhtään puhkikulutettu idea. Mutta kuinka pitkään pitää odottaa, että on mahdollista asentaa tatuointikuvan lisäksi sellainen äänilaite ihon alle, jolloin siitä kuvasta lähtisi ääni. Haluaisin ehdottomasti Potter -nörttitatuoinnin, jossa olisi samat äänet kuin suomeksi puhutussa Play Station 1:lle tehdyssä Viisasten kivi -pelissä (voitte alun Dumbledoren horinan jälkeen kelata kohtaan 5:24, sieltä löytyy mittaamattoman arvokas Ron Weasley -dubbausräpellys). Onko tämä kenestäkään muusta aina yhtä hillitöntä?

Ehkä elämäni ei koostukaan pelkästä tylsästä laahustamisesta. Eivät nämä mitään maailmaa mullistavia hetkiä ole, mutta valavat kummasti toivoa minuun. Ja ehkä uskallan tulla kirjoittelemaan blogiinkin taas juttujani. Olen viime aikoina pelännyt edes avata konetta, sillä olen tuntenut ytimissäni asti sellaisen writer’s blockin. Hyrrrr. Se on pahinta.

Tai en tiedä onko pahempaa olla edes yrittämättä.

Olkoot.

Mutta ihmiset armaat! Löytyikö listasta yhtäläisyyksiä omien piristysten kanssa? Ja kertokaa toki, jos teillä on jotain omia ilahduttavia huomioita ympäriltänne.

Minä menen ottamaan välikooman sohvalle. Ja vedän Finrexin-överit.

Moro!

– Jenni H.